Poliisi kyttää kansalaisia Facebookissa, mutta vankilat eivät enää saa kertoa radikalisoituneista vangeista poliisille

28.04.2018 |15:36

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri ihmettelee Facebook-seinällään uutista, jonka mukaan vankilat eivät saa enää kertoa asiakkaidensa radikalisoitumisesta poliisille.

Muuttunut laintulkinta on pysäyttänyt tiedonkulun radikalisoituneista vangeista poliisin ja vankilaviranomaisten välillä, uutisoi Lännen Media Ilta-Sanomien mukaan.

Uuden linjauksen mukaan esimerkiksi poliisi ja suojelupoliisi saavat vankiloilta tietoa riskihenkilöistä vain, jos osaavat kohdennetusti pyytää sitä.

Tulkinnan mukaan vankiloilla ei ole oikeutta kertoa radikalisoituneista henkilöistä muille viranomaisille oma-aloitteisesti.

– Samaan aikaan erikseen on perustettu poliisiin virkoja valvomaan tavallisten kansalaisten liian väkevää puhetta somessa ja kansalaisten oikeusturva mm. Facebook-bannien osalta ei tunnu aiheuttavan keskustelua mielipiteen- ja sananvapauden perusoikeuksista, Meri kummastelee muuttunutta laintulkintaa.

– Mutta aidosti vaarallisista ja radikalisoituneista henkilöistä ei saa enää oma-aloitteisesti poliisille kertoa?

Lakeja voidaan tulkita monin tavoin, Meri myöntää, ja ihmettelee uutta tulkintaa.

– Jälleen kerran kysyn, kenen suojaksi lait ovat tehty. Kaikkien kansalaisten turvaksi vai suojelemaan yhteiskunnalle vaarallisia ihmisiä.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?

19.05.2026 |11:50
4.
Suomen uutiset logo

Metsähallitus pitää makkaranpaistajia ilmastoriskinä – Junnila kehottaa Metsähallitusta lopettamaan turhan puuhastelun

21.05.2026 |11:00
7.
Suomen uutiset logo

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa

18.05.2026 |13:51

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää