

LEHTIKUVA
Polttoainehintoihin ei ole tulossa helpotuksia – SDP, vasemmistoliitto ja vihreät jopa nostaisivat hintoja
Perussuomalaiset penäsivät eilen suullisella kyselytunnilla hallitukselta polttoaineverojen alennuksia – turhaan. Hallitus ei ole alenuksia antamassa. Lisäksi SDP, vasemmistoliitto sekä vihreät kaavailevat polttoainehintojen korotuksia ensi kaudella.
– Suomi on pitkien etäisyyksien maa. Suomessa ei pärjää ilman autoa joitain poikkeuksia lukuun ottamatta. Kumipyörät pyörittävät koko yhteiskuntaa, kun tavarat ja ihmiset liikkuvat, perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen aloitti.
Kansalaiset tarvitsevat kohtuuhintaista polttoainetta
Loppuvuodesta 2018 dieselin hinnat nousivat yli 1,50 euron ja jopa yli bensiinin hintojen. Tämän tiimoilta marraskuussa aloitettiin keräämään nimiä kansalaisaloitteeseen niin sanotun dieselveron eli käyttövoimaveron poistamiseksi. Se sai ennätysajassa tarvittavat 50 000 allekirjoitusta. Nyt tukijoita on jo lähes 120 000.
Ronkainen huomautti, että myös perussuomalaiset esittivät jälleen vaihtoehtobudjetissaan polttoaineveron laskua. Hallitus äänesti esityksen kumoon joulukuussa.
– Liikkumisen kustannuksilla on merkittävä vaikutus työssäkäynnin kannattavuuteen ja kuluttajahintoihin, Ronkainen huomautti.
PS yksin puolustamassa suomalaista veronmaksajaa
Perusuomalaiset sanoivat olevansa huolissaan myös siksi, että MTK:n puheenjohtajatentissä SDP, vasemmistoliitto ja vihreät kannattivat polttoaineverojen korotuksia ensi kaudella.
– Vain perussuomalaiset ovat irtisanoutuneet ilmastotyöryhmästä, jonka tulokset uhkaavat tulla poskettoman kalliiksi suomalaisille. Lisäksi jopa Keskusta haluaa niin älyttömän sekoitevelvoitteen polttonesteisiin, että hinnat voivat nousta jopa kymmeniä senttejä litralta.
Orpo: Keventäminen ei kuulu hallituksen politiikkaan
Ronkainen penäsi hallitukselta, onko sillä mitään aikomusta parantaa ihmisten taloudellista asemaa keventämällä liikkumisen kuluja.
– Miksi te ette halua kohtuullistaa polttoaineveroja vaan kuritatte edelleen suomalaista?
Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) myönsi, että autoa todellakin tarvitaan Suomessa, mutta jatkoi, että autoilusta pitää kerätä yhteiskunnan pyörittämiseen veroja.
– Polttoaineveron keventäminen ei ole kuulunut hallituksen politiikkaan, Orpo totesi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset lähtevät yhteisistä ilmastoneuvotteluista: ”Tavoitteet ovat utopistisia eikä kukaan puhu maksajista”

Immonen: Liikkumisen kustannuksia alennettava – ”Emme tarvitse unelmahöttöä, vaan realismia”

Taviolta kirjallinen kysymys dieselverosta – ”Suomessa on autoilijoita syrjivä tilanne”

Halla-aho: ”Suomi ei saa yhtään mitään vastineeksi niistä työpaikoista, jotka ajetaan pois harhaisella ilmastopolitiikalla”

Perussuomalaiset tutki: Suurin osa suomalaisista valmis osallistumaan ilmastotalkoisiin enintään 100 eurolla

Mäkelä: Jarrua höpötykselle sähköautoista – ”Kaikilla ei ole varaa Teslaan”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













