

Presidenttiehdokas Jussi Halla-ahon kannatus kasvaa kohti varsinaista vaalipäivää. / MATTI MATIKAINEN
Professori Markku Jokisipilä: Jussi Halla-aho voi voittaa toisen kierroksen
Perussuomalaisia koskevat vaaliennusteet ovat menneet monasti metsään, vaikka asialla ovat olleet maamme parhaat asiantuntijat. Samaa on ilmassa nytkin. Jussi Halla-aho voi olla uusi Suomen tasavallan presidentti, ennustaa poliittisen historian huippututkija.
Toimittaja Ivan Puopolo otti keskiviikkona omalla YouTube-kanavallaan luurin käteen ja rimpautti Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja ja poliittisen historian professori Markku Jokisipilälle. Puopolo tiedusteli professorin kommentteja Helsingin Sanomien gallupiin, jossa kannatus oli noussut raketin lailla aivan Alexander Stubbin ja Pekka Haaviston kantaan. Presidenttiehdokkaiden kannatus oli virhemarginaalin sisällä.
– Tässä pitkin syksyä, kun on pohdittu sitä, mihin tämä asetelma kääntyy, niin olen sanonut, että yksi sellainen loppuvaiheen asia, mikä saattaa tapahtua, on Halla-ahon nousu samaan tyyliin, kun perussuomalaiset ovat moneen kertaan onnistuneet eduskuntavaaleissa tekemään.
Toinen kierros kolmen kauppa
Tämä ennustus näyttää nyt sitten Jokisipilän mukaan toteutuvan, sillä viiden prosenttiyksikön kannatuksen nousu kuukauden aikana on ”melkoinen hyppäys”. Samaan aikaan Stubb ja Haavisto ovat tulleet alaspäin, eli jossain vaiheessa käyrät mahdollisesti kohtaavat.
– Jos tuosta ekstrapoloi noita janoja eteenpäin samalla kulmakertoimella, niin sehän tuottaa tuohon vaalipäivään mennessä sellaisen tilanteen, että kaikki kolme ovat hyvin tasoissa.
Tällä hetkellä tilanne on Jokisipilän mielestä se, että tuosta kolmen joukosta ketkä tahansa kaksi voivat olla presidentinvaalin toisella kierroksella ja kuka tahansa saattaa olla se, joka ensimmäisenä sieltä tipahtaa.
Toimittajat julistavat omiaan
Jos Halla-aho ponnistaa vaalin toiselle kierrokselle, niin seinä saattaa ainakin kaikkitietävien politiikan toimittajien mukaan olla vastassa. Halla-ahoa vastustetaan liikaa ja vaalin voittamiseen tarvitaan yli puolet äänistä.
Jokisipilän mukaan asia ei ole näin yksinkertainen ja on ”omituinen lähtökohta” julistaa vaalitilanteessa, että jollain ehdokkaalla ei ole valituksen tulemisen mahdollisuuksia. Silloinhan moni ehdokkaista olisi voinut lyödä hanskat tiskiin samantien.
– Jos tässä näin kävisi, että Halla-aho siellä toisella kierroksella olisi, niin se on sitten taas uusi kisa. Maaseudun Tulevaisuuden mielipidekyselyssä 45 prosenttia ihmisistä sanoivat, että he eivät missään tapauksessa äänestäisi Jussi Halla-ahoa.
– Sinne jää kuitenkin se 55 prosenttia, kenelle se on mahdollisuuksien rajoissa – ja se 55 riittäisi aivan hyvin toisella kierroksella voittoon, toteaa professori Jokisipilä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vaaliennusteet vaalien toinen kierros Presidentinvaalit 2024 gallupit Ivan Puopolo Markku Jokisipilä Pekka Haavisto Alexander Stubb perussuomalaiset Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Vihreän tukitiimin hermot alkavat pettää: Haaviston kanssa keikkaileva kansanedustaja Fatim Diarra julkaisee yön pimeinä tunteina tekstin, jossa hän väittää Halla-ahoa fasistiksi

Urpilaisen heikko kampanjamenestys purkautuu katkerina kommentteina – demarinuorten pääsihteeri äyskii: ”älä äänestä fasistia”

Halla-aho Pirkanmaalla: Tulevaisuutta ei kannata pelätä, mutta silmien sulkeminen ongelmilta johtaa traagiseen lopputulokseen

Halla-aho: Jos perussuomalaisia arvoja kannattavat suomalaiset käyvät äänestämässä, on todennäköistä, että se riittää toiselle kierrokselle – ”Sitten kaikki on mahdollista”

Stubb ottaisi itärajan yli lisää ihmisiä Suomeen – Halla-aholta naseva kuitti: ”Nyt pitäisi pystyä ajattelemaan nenäänsä pidemmälle”

Päivän Pointti: Stubbin ja Haaviston maahanmuuttopoliittiset kannat ailahtelevat – Halla-ahon linja pysyy vakaana vuosikymmenestä toiseen
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












