

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho on kuunnellut kansaa ympäri Suomea. / MATTI MATIKAINEN
Halla-aho: Suomalaisten turvallisuuteen ja hyvinvointiin vaikuttavat ja jatkuvasti pahenevat ongelmat ovat aiheita, joita presidentin pitäisi nostaa esiin
Kierrokset kasvavat kohti sunnuntaita ja se sai pontta pyttyyn MTV:n presidenttitentin ehdokkaisiin. Kissat nousivat pöydälle ammattimaisesti etenevässä vaalikeskustelussa ja kuva ehdokkaista piirtyi nyt jo kirkkaana: Jussi Halla-aho on raikas, rehellinen ja paras vaihtoehto menneisyydessä eläville ehdokkaille Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi.
MTV:n presidenttitentti lähti vilkkaasti liikkeelle työmarkkinapolitiikalla, joka tosin ei presidentin ydintehtäviin kuulu. Presidentillä voisi toki olla välittäjän roolia silloin, kun mopo on kirkkaasti karkuteillä. ”Tämä tilanne ei ole kenellekään hallinnassa”, luonnehti nykyistä lakkojen ja ulosmarssien sävyttämää työmarkkinatilannetta Olli Rehn.
– Meillä lainsäädännöstä päättää demokraattisesti vaaleissa kansan valitsema eduskunta ja luottamasta nauttiva hallitus, eikä millekään ulkoparlamentaariselle toimijalle voi antaa veto-oikeutta lainsäädäntöön, Jussi Halla-aho sanoi ja totesi myös, ettei presidentti voi lähteä mikromanageroimaan yhteiskuntaa, eikä ryhtyä osapuoleksi puoluepoliittisiin kysymyksiin.
– Ideologisesti halutaan laittaa ammattiyhdistysliike tässä maassa polvilleen ja valitettavasti se ei tuota mitään hyvää. Nyt rikotaan jotain sellaista, että emme tiedä miten se tullaan korjaamaan, maalaili puolestaan Jutta Urpilainen.
”Vääristynyt kuva todellisuudesta”
Urhot nousivat jälleen kumpujen yöstä, kun MTV:n uutistoimitus kaivoi esiin rasismikortin ja heilutteli sitä ehdokkaiden edessä. Kyseessä oli menneen kesän rasismikeskustelu, johon istuva presidenttikin puuttui omalla arvovallallaan.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö otti kahdesti kantaa valtoimenaan vellovaan rasismikohuun, ensin perussuomalaisten elinkeinoministeri Vilhelm Junnilaan ja sitten valtiovarainministeri Riikka Purran kirjoituksiin.
Halla-ahon mukaan presidentti Niinistö ”ei perehtynyt kovinkaan syvällisesti niihin asioihin, joihin hän otti kantaa”. Halla-ahon mukaan se, mitä ministereiden väitettiin sanoneen tai tehneen oli ”vääristynyt kuva todellisuudesta, niin kuin minä sen tunnen”.
Nollatoleranssi jengirikollisuudelle
– Jos tässä aihepiirissä pitäydytään, niin mieluummin esittäisin nollatoleranssia esimerkiksi lisääntyvälle nuorisoon kohdistuvalle väkivalta- ja ryöstörikollisuudelle, jengirikollisuudelle ja huumeiden katukaupalle, joka on maahanmuuttajien käsissä, Halla-aho muistutti mediatietoihin viitaten.
– Nämä ovat sellaisia todellisia suomalaisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen vaikuttavia ja jatkuvasti pahenevia ongelmia, joita presidentin mielestäni pitäisi nostaa julkiseen keskusteluun.
Muiden ehdokkaiden mukaan Niinistö toimi pääpiirteissään oikein ottaessaan kantaa kesän rasismikeskusteluun.
– Meidän pitää kyetä sanoa ääneen ja huomaan, että Jussi Halla-aho ei edelleenkään kykene siihen. Pitää kyetä sanomaan ääneen, että rasismi on todellinen ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa, töräytti posetiivistaan Li Andersson.
Ukraina ei voita sotaa nykyisillä resursseilla
Ukrainan voitto Venäjästä uhkaa valua hiekkaan, jos tuki Ukrainalle ei lisäänny kiireen vilkkaa. Samaan aikaan Venäjä on siirtynyt sotatalouteen, odottaa Yhdysvaltain presidentinvaalien tuloksia ja kärrää aseita Pohjois-Koreasta sekä Iranista.
Puhetta on Euroopassa paljon mutta konkreettiset teot väljähtyvät. ”Onko tämä kaikki puhe Ukrainan voiton tärkeydestä, mitä tässä nyt on kuultu yli kaksi vuotta pelkkää teatteria, kun toimivaa aseapua ei olla vieläkään saatu kunnolla aikaiseksi”, kysyi MTV:n uutistoimitus.
– Ukraina ei ole voittamassa tätä sotaa nykyisillä resursseilla, eikä Venäjä häviämässä, analysoi Rehn sodan nykytilannetta. Hän vaati Euroopan unionilta päättäväistä taloudellista ja sotilaallista tukea Ukrainalle.
– Venäjän voiman täytyy kohdata vastavoima, painotti Mika Aaltola ja sanoi, että ”tämä pitää ymmärtää”, koska se on keskeinen sodan opetus tähän mennessä.
”Ukrainalaiset eivät voi sotia seteleillä”
Halla-ahon mukaan todellisuudelle vieraaseen optimismiin ei Ukrainassa ole syytä. Pitäisi ymmärtää, miten vakava ja huono tilanne oikeasti on ja toimia sen mukaisesti.
– Ukrainalle on toimitettu valtava määrä aseellista apua sekä Yhdysvalloista että Euroopasta, mutta tämä apu on ollut liian hidasta. Siihen on vaikuttanut yhtäältä haluttomuus sitoutua poliittisesti siihen, että Venäjän on hävittävä tämä sota. Lisäksi on ollut kyse rahasta.
– Nyt on ehkä suurin ongelma se, että sillä rahalla ei saa hankittua maailman markkinoilta riittävästi Ukrainaan toimitettavaa materiaalia, koska tuotantokapasiteettia ei ole riittävästi. Ukrainalaiset eivät voi sotia seteleillä. He tarvitsevat tykistöammuksia sekä raskasta kalustoa, joita tällä hetkellä on vaikea saada, Halla-aho huomautti.
Saunaan sulttaanin kanssa
MTV:n uutiset on kuulu kevennyksistään, eikä sellaiselta vältytty edes presidenttitentissä. Nyt kysymys kuului, kenen kanssa ehdokas haluaisi mennä suomalaisittain saunaan.
Sari Essayah lähtisi saunaan ”varmaankin naisen kanssa”, kuten Jutta Urpilainenkin ja löylytettävänä olisi tällöin Tanskan pääministeri Mette Frederiksen.
Li Andersson löylyttelisi mieluusti – yllättävää kyllä – Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun kanssa. Jussi Halla-ahonkin valinta oli persoonallinen:
– Jos sinne saunaan saa kutsua kenet tahansa, niin kannattaa tietysti käyttää tilannetta hyväkseen ja kutsua joku, jonka kanssa ei muuten pääsisi. Mieleeni tuli Brunein sulttaani, jonka nimeä en nyt muista, mutta luulen, että hän ei ole käynyt saunassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Brunein sulttaani sotiminen seteleillä vääristynyt kuva todellisuudesta ulosmarssit lakot MTV:n presidenttitentti Venäjän hyökkäyssota Benjamin Netanjahu Mika Aaltola rasismikeskustelu jengirikollilsuus mikromanageeraaminen Harry Harkimo työmarkkinapolitiikka Mette Frederiksen rikollisjengit Riikka Purra Sari Essayah Vilhelm Junnila Pekka Haavisto Alexander Stubb leikkaukset Ukraina Olli Rehn Jutta Urpilainen Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Presidenttiehdokas Halla-aho: ”Tottakai kehitysavusta pitää leikata – ja sieltä pitää leikata ensimmäisenä”

Presidenttiehdokas Jussi Halla-aho: ”On vain ajan kysymys, milloin Venäjällä päätetään, että Suomessa asuvat Venäjän kansalaiset kaipaavat Venäjän suojelua”

Ylen presidenttitentissä Stubbilta ja Haavistolta löysää maahanmuuttopuhetta, Urpilainen vaati globaalia vastuunkantoa – Halla-aho: ”Ihmisten vastaanottaminen ei ratkaise ongelmia”

Presidenttiehdokas Halla-aho: Jos me Suomessa teemme kaiken samoin kuin Ruotsissa, myös lopputulos tulee olemaan samanlainen

Professori Markku Jokisipilä: Jussi Halla-aho voi voittaa toisen kierroksen

Päivän Pointti: Stubbin ja Haaviston maahanmuuttopoliittiset kannat ailahtelevat – Halla-ahon linja pysyy vakaana vuosikymmenestä toiseen

Urpilainen ja Haavisto jatkaisivat miljardien kippaamista velaksi Afrikkaan, Halla-aho tyrmää: Ulkomaille maksettava kehitysapu ei voi olla kuin pyhä lehmä, johon ei saa koskea

Rikollisjengit salakuljettavat huumeita Ruotsista Suomeen jättivoittojen toivossa – hinta jopa viisinkertainen lahden tällä puolen
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.

Maahanmuuttajataustaiset jalkapallofanit pistivät hulinaksi Alankomaissa – ”Täysin apinamaista mekkalointia”
Alankomaiden suurten kaupunkien kadut täyttyivät hulinasta, kun Marokko voitti Alankomaat jalkapallon maailmanmestaruuskisoissa.

Pääministeri Sipilälle ikänsä valehdellut turvapaikanhakija tuomittiin halvaantuneen naisen raiskauksesta
Helsingin hovioikeus tuomitsi kolmen vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen miehen, joka nousi julkisuuteen syyskuussa 2015 valehdeltuaan ikänsä silloiselle keskustan pääministerille Juha Sipilälle. Nyt hänet tuomittiin osittain halvaantuneen naisen raiskaamisesta.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää











