

LEHTIKUVA
PS-kansanedustajat: Eläinsuojelulakia on syytä kiirehtiä
Särkänniemen delfiineistä nousseen kohun myötä on paikallaan nostaa esiin Suomen tuotantoeläinten ja eläinten hyvinvointi yleensä, sanovat perussuomalaiset kansanedustajat, eduskunnan eläinsuojeluryhmän jäsenet Ritva Elomaa (pj.), Laura Huhtasaari, Anne Louhelainen ja Leena Meri.
Eläimille suotava itseisarvo
Ilta-Sanomat kirjoitti (1.9.16), että eläinsuojelulain valmistelu on kestänyt ihan liian kauan.
– Se pitää paikkansa. Kuulumme eduskunnan eläinsuojeluryhmään ja pyrimme voimakkaasti vaikuttamaan siihen, että eläinsuojelulaki saadaan valmiiksi tällä vaalikaudella. Mielestämme uuden lain tulee kiinnittää entistä enemmän huomiota eläinten olosuhteisiin ja hyvinvointiin sekä suoda eläimille myös itseisarvo.
– Tavoitteemme on saada uusi eläinsuojelulaki voimaan tällä hallituskaudella, Meri sanoo.
Valvonta ei ole aukotonta
Perussuomalaiset kansanedustajat haluavat kiinnittää huomiota erityisesti tuotantoeläinten kohteluun.
– Mielestämme tuotantoeläimet eivät saa kärsiä turhaan missään elämänsä vaiheessa. Tämä koskee niin halal-lihan teurastustapaa kuin ylipäätänsä tuotantoeläinten olosuhteita. On niissä Suomessakin vielä parannettavaa, Meri toteaa.
– Somerolta karmeassa kunnossa löytyneet lampaat ovat osoitus siitä, että eläinsuojeluvalvontamme ei ole aukotonta. Tällaista ei pitäisi voida Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa tapahtua.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuutto lisää rituaaliteurastuksia – Meri: ”Uskonnon varjolla ei saa aiheuttaa eläimille tarpeetonta kipua”

Perussuomalaisetko muka eläinsuojeluvastaisia? – Lakialoitteita mm. rituaaliteurastuksia ja pentutehtailua vastaan

Uusi eläintensuojelulaki etenee – ”eläimen ei pitäisi ole pelkkä esine”
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää














