

Puheenjohtajapaneeli Tampereella. / MATTI MATIKAINEN
PS-puheenjohtajakiertueen viimeinen etappi on sunnuntaina Helsingissä – tule paikan päälle tai seuraa tilaisuutta netissä
Elämme jännittäviä aikoja – noin viikon päästä perussuomalaiset saa uuden puheenjohtajan Jyväskylän puoluekokouksessa. Kukin ehdokas tarjoa omanlaisensa näkemyksen siitä, millainen on tulevaisuuden perussuomalainen puolue. Miten perussuomalaiset rakentavat linjaansa, mitä teemoja puolue korostaa, minkälaisen johtajuuden turvin? Kuka ehdokas onnistuu parhaiten vakuuttamaan? Kenen puheesta veistetään huomisen otsikot? Tule seuraamaan paneelia, jossa ei hissutella vaan puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä, taattuun perustyyliin.
Paikalla on viisi ehdokasta: Jussi Halla-aho, Leena Meri, Riku Nevanpää, Veera Ruoho ja Sampo Terho. Kisassa mukana oleva Raimo Rautiola ei päässyt paikalle.
Puheenjohtajaehdokkaiden kiertueen viimeinen etappi nähdään sunnuntaina 4.6.2017 Helsingissä, Kilta-salissa, osoitteessa Lapinrinne 1 (Kamppi), klo 14–15.30. Tilaisuus on yleisölle avoin.
Suomen Uutiset lähetti tilaisuuden suorana verkkolähetyksenä.
** Lähetys on päättynyt. Jälkitallenne ohessa. **
Puheenjohtajapaneeli Helsingissä. 1 h 47 min.
Paneelin vetäjinä toimivat poliittinen suunnittelija Riikka Purra ja työmies Matti Putkonen.
Twiitit tagilla #pspj
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Raimo Rautiola Riku Nevanpää Puheenjohtajavaali Riikka Purra Leena Meri Veera Ruoho Matti Putkonen Jussi Halla-aho Sampo Terho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Puheenjohtajakisa jatkuu tänään Oulussa – katso tilaisuus suorana lähetyksenä
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.

EVA:n tutkimus paljastaa arvomuutoksen: Suomalaiset kallistuvat oikealle, identiteettipolitiikka ei enää vetoa kansaan kuten ennen
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat siirtyneet selvästi oikeistolaisempaan suuntaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomalaisista noin puolet (49 prosenttia) asemoi itsensä poliittisesti oikealle, vajaa kolmannes vasemmalle (31 prosenttia) ja viidesosa (19 prosenttia) keskelle.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.