Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

PS-ryhmä pakolaiskriisistä: Suomen kantokyky on ylitetty

13.11.2015 |13:08

Suomen kantokyky on ylitetty, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho.

– Teltta- ja konttimajoitusta talvella, arviolta satoja miljoonia euroja lisää lainaa pakolaiskriisin hoitoon ensi vuodelle, Supon päivitetty turvallisuusarvio. Ne kaikki puhuvat sen puolesta, että raja on tullut vastaan.

Mistä rahat?

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä muistuttaa, että miljoonat ihmiset Euroopan porteilla vasta harkitsevat liikkeelle lähtemistä. Jo pelkästään tänä vuonna saapuneista turvapaikanhakijoista kertyy tulevaisuudessa miljardiluokan kustannukset.

– Korjaamme edellisten hallitusten löyhän maahanmuuttopolitiikan hedelmiä. Kukaan ei tiedä, miten edes nykyisistä maahanmuuton kustannuksista selvitään: velalla, lisäleikkauksilla vai maahanmuuttoverolla? Tilanne on kestämätön ja hallituksen on nopeasti päätettävä seuraavista toimista maahanmuuton saamiseksi hallintaan, Terho vaatii.

“Suomen on tehtävä ratkaisunsa”

Eduskuntaryhmä pohti torstaina ryhmäkokouksessaan erilaisia keinoja maahanmuuttopolitiikan järkevöittämiseksi. Esillä oli vastaanottorahan korvaaminen pelkällä ylöspidolla, avun lisääminen lähtöalueilla ja turvallisten maiden läpi tulevien turvapaikanhakijoiden käännyttäminen.

– Ryhmä kannustaa hallitusta kiirehtimään toimia, joilla turvapaikkahakemusten valitusten käsittelyaikoja saadaan lyhennettyä minimiin nykyisestä jopa vuodesta.

– Suomi on toistuvasti vaatinut EU:n yhteisten pelisääntöjen noudattamista ja antanut kärsivällisesti muille jäsenmaille aikaa korjata toimintatapojaan. Näin ei ole tapahtunut ja siksi Suomen on tehtävä nyt omat ratkaisunsa, sillä aikaa kun eurooppalaista ratkaisua työstetään. Emme voi enää odottaa, Terho painottaa.

Koko hallituksen
ymmärrettävä kriisin vakavuus

Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä vaati eilen, että pikakäännytykset pitää tehdä mahdollisiksi Ruotsista tulevien turvapaikanhakijoiden kohdalla.

– Perussuomalaisten eduskuntaryhmä toivoo, että koko hallitus ymmärtää kriisin vakavuuden. Päättäväiset toimet ovat välttämättömiä, jotta Suomi pystyy huolehtimaan velvoitteistaan tulevaisuudessakin

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
5.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
6.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33
8.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
10.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa

17.02.2025 |18:24

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää