Ja koska sivistysyhteiskunnan kehitys perustuu tieteeseen, pitää tiedettä ja suurta yleisöä varjella huuhaalta ja agendatieteeltä, jotka vievät uskottavuuden myös hyvältä tutkimukselta.
Tiedepamfletin kirjoittaja Mika Merano on taustaltaan biofysiikkaan erikoistunut diplomi-insinööri. Kevään kuntavaaleissa hän nousi PS-listalta Helsingin kaupunginvaltuuston ensimmäiselle varasijalle. Hänet tunnetaan sekä sosiaalisessa mediassa että yliopistopiireissä suorapuheisena tiedeaktivistina.
Meranon kiinnostus tieteeseen, sen rahoitukseen ja asemaan yhteiskunnassa heräsi opiskeluaikoina Aalto-yliopistossa. Kampus oli otollinen paikka nähdä, kuulla, tarkkailla ja miettiä tieteen tehtävää ja oikeutusta. Vuosien kuluessa Merano on ehtinyt julkisesti kritisoida useita yliopistotasoisia tutkimushankkeita ja nostanut päivänvaloon niiden menetelmällisiä ja teoreettisia puutteita.
– Minusta jokaisella veronmaksajalla on oikeus tietää, millaisia tuloksia tiede tuottaa ja millä menetelmillä. Yritän vastata kysymykseen, mitä Suomessa tehdään verorahoilla, Merano sanoo.
Humanistiset alat vaarassa menettää uskottavuutensa
Aktivistin roolissaan Merano on suututtanut monta tutkijaa ja professoria, mutta saanut kampuksilta ja tutkimuslaitoksista myös kannustusta. Siksi hänellä on hyvä verkosto, jossa tarkastuttaa ja esiluetuttaa kannanottojaan.
Merano ei tiedekritiikissään mene koskaan henkilökohtaisuuksiin, joskin hänen on joskus tulkittu suhtautuvan nuivasti esimerkiksi naistutkijoiden työhön tai humanistisiin aloihin. Kun lukee Meranon kirjaa, huomaa, että luulo ei ole tiedon väärti: Merano nimenomaan korostaa, että humanistiset ja sosiaalitieteet ovat yhtä arvokkaita yhteiskunnalle kuin matemaattis-tekniset alat.
– Humanistipuolella agendan eli poliittisen ajattelun ujuttaminen tutkimuksiin tai sanahelinän viljely vain on helpompaa kuin vaikkapa materiaalifysiikassa, Merano sanoo.
Omaa tuotostaan Merano kutsuu pamfletiksi, vaikka siinä onkin paljon tietokirjan piirteitä.
– Tiedekirjan kriteereitä tämä ei täytä. Tein tämän näin ensi alkuun oppaaksi ajatteluun niille, jotka aikovat osallistua vellovaan tiedekeskusteluun ja yleisöväittelyihin, Merano kertoo.
– Ja vaikka käsikirjoitus on taulukoita ja tilastoja myöten valmis ja menossa painoon, mietimme vielä kirjan nimeä.
Hiphop-feminismiä ja afroeurooppalaista poetiikkaa
Tuleva kirja on kompakti, metromatkan aikana selattava: sivuja on alle sata, tarkoituksella. Lukijalta ei edellytetä akateemisia opintoja asian ymmärtämiseen, mutta mikään nopeasti nielaistava viihdeteksti se ei ole. Pientä pinnistystä vaatii ainakin argumentaatiovirheiden analyysi.
Helppolukuisempaa – ja provosoivaa – sisältöä löytyy kattavasta luettelosta, jossa Merano esittelee viime vuosien tutkimushankkeita ja niiden hintaa. Lukija pääsee ihmettelemään, kuinka monta sataa tuhatta euroa tarvitaan afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikan tai hiphop-feminismin, sukupuolen, rodun ja valkoisuuden monimodaalisen rakentumisen tutkimiseen. Esimerkkejä tuntuu riittävän loppumattomiin, eivätkä kaikki tietenkään mahtuneet mukaan.
– Minua on joskus moitittu siitä, että nostan esiin kärjistetysti yksittäistapauksia. Haluan pamfletillani kysyä, kuinka monta yksittäistapausta tarvitaan, että ne eivät ole enää yksittäistapauksia. Minulla oli materiaalista runsaudenpula.
Professori emeritus Matti Virén on kirjoittanut Meranon teokseen lyhyen, tarkkaan numerotietoon ja analyysiin nojaavan esityksen Suomen Akatemian päätöksenteko- ja rahoitusprosesseista. Virén on opiskellut Chicagon yliopistossa ja luonut taloustieteilijän uransa pääasiassa Turun yliopistossa ja Suomen Pankissa.
