

LEHTIKUVA
PS vastusti turvapaikanhakijoiden meritaksia
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta käsitteli tänään kokouksessaan EU:n kriisinhallintaoperaatiota Välimerellä (EUNAVFOR MED SOPHIA).
Perussuomalaiset esittivät laivojen käytön lopettamista operaatiossa, koska ihmissalakuljettajat käyttävät aluksia hyväkseen turvapaikanhakijoiden meritakseina. Kyseessä on lain porsaanreikä, koska alukset ottavat siirtolaiset kyytiin merihätään vedoten Libyan rannikolta ja antavat heille samalla kyydin Eurooppaan.
– Kyseessä on merkittävä laittoman maahantulon väylä, joka pitää mielestämme tukkia täysin, kansanedustaja Ville Tavio sanoo.
– Kyse on ihmishengistä, sillä siirtolaiset eivät enää lähde vaaralliselle kumivenematkalle Libyasta, kun laivat eivät ole heitä vastassa. Jos taas EU pitää laivojaan Välimerellä, se houkuttelee siirtolaisia ottamaan riskin, joka johtaa hukkumisiin jatkossakin, kansanedustaja Tom Packalén kertoo.
Perussuomalaisten ehdotus lopettaa merellinen toiminta kokonaan ei saanut muilta puolueilta kannatusta, vaan hävisi ulkoasiainvaliokunnan äänestyksessä äänin 2–12.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- meritaksi siirtolaiset Laiton maahantulo Ihmissalakuljetus Välimeri Ville Tavio ulkoasiainvaliokunta perussuomalaiset Tom Packalén
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Italian viranomaiset takavarikoivat siirtolaisia rahdanneen vapaaehtoisjärjestön Juventa-aluksen – järjestölle toimintakielto Välimerellä

Tavio: Hallituksen linja on täysin vastuuton – ”Ihmiset hukkuvat Välimereen, koska heitä houkutellaan lähtemään Afrikasta kohti Eurooppaa”

Turkin raja vuotaa jälleen ja meritaksitoiminta kiihtyy – Rinteen hallitus innoissaan taakanjaosta

EU käynnistää uudistetun operaation Välimerellä

Maltan pääministeri vahvisti maan palauttaneen yli 50 merellä ajelehtinutta siirtolaista Libyaan: ”Pelastimme ihmishenkiä”

Greek City Times: Saksalainen vapaaehtoisjärjestö yritti tuupata laittomia siirtolaisia Kreikan aluevesille
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Hekan johto vähättelee Airbnb-huijausta: ”Tullut ilmi tapauksia” – tilastot ja toimet vasta ensi viikolla
“Supermajoittaja” on vuokrannut eteenpäin kaupungin tuettua vuokra-asuntoa Airbnb-palvelussa kertoi Verkkouutiset, perustaen uutisensa kaupunginvaltuutettu Otto Meren havaintoihin. Hekan asuntojen jälleenvuokraus on kielletty, joten kohu oli valmis. Vasta ensi viikolla Heka julkistaa omat tilastonsa mahdollisista väärinkäytöksistä sekä toimenpiteensä.

















