

PS ARKISTO
Purra: EU:ssa on tällä hetkellä ainoastaan neljä maata, joissa koulut ovat edelleen avoinna
Perussuomalaisten kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Riikka Purra uskoo, että päätös koulujen sulkemisesta tulee tänään. – Olisi tietysti ollut parempi, että se olisi tullut viimeistään eilen.
– Ei ole epidemian leviämisen kannalta järkevää, että lapset ja nuoret tänään, viikonlopun jäljiltä, kulkevat kouluun, mutta huomenna eivät. EU:ssa on tällä hetkellä ainoastaan neljä maata, joissa koulut ovat edelleen avoinna, Riikka Purra huomauttaa.
Ihmiset odottavat ohjeita
Useat kunnat ja yksittäiset koulut ovat tehneet omia ratkaisujaan etäopetukseen siirtymisestä.
– Esikoiseni helsinkiläiskoulu suositti etäopetusta jo viime viikolla. Samoin ovat tehneet työpaikat ja monet yhteiskunnan instanssit.
– Ihmiset odottavat neuvoja ja ohjeita. Suomalaiset on opetettu luottamaan korkeatasoiseen hallintoon ja asiantuntijoihin. Tällä hetkellä tilanne ei monien mielestä näytä hallitulta ja uskottavalta. Ainakin viestintä on epäonnistunut, Purra kirjoittaa Facebookissa.
”Omat lapseni eivät menneet kouluun”
Purra toteaa, ettei hänellä ole oppositiopuolueen edustajana minulla yhtään sen enempää tietoa hallituksen aikomuksista kuin muillakaan.
– Omat lapseni eivät menneet kouluun. Työharjoittelu peruutettiin. Aikuisetkin ovat tänään etätyössä. Huomenna olisi vuorossa välikysymyskeskustelu.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sulkeminen koulut ja päiväkodit tartuntataudit epidemia koronavirus Riikka Purra Suomi perussuomalaiset EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Emeritusprofessori: Useimmat koronaviruskuolemat Suomessa voitaisiin välttää – ”laumaimmuniteetin rakentamiseen perustuva politiikka on tuhon tie”

WHO kehottaa kaikkia maita järeisiin toimiin koronan pysäyttämiseksi: ”Ne, jotka katsovat sivusta tekevät kohtalokkaan virheen”

Perussuomalaiset vaativat valmiuslain käyttöönottoa: Koulut ja päiväkodit välittömästi kiinni

Perussuomalaiset kysyivät hallitukselta päiväkotien ja koulujen sulkemisesta – Marin ei suosittele valmiuslain käyttöönottoa

Lääkäri: Tarvitsemme järeitä karanteenitoimia nyt tai terveydenhuoltojärjestelmä uhkaa ajautua Italian kaltaiseen kaaokseen

Israel ottaa käyttöön kovat keinot taistelussa koronavirusta vastaan

Hallitus toimii nyt, kuten perussuomalaiset viime viikolla ehdottivat – ”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan”
Viikon suosituimmat

Empatiataululle kävi huonosti Tampereen valtuustossa: Demaripormestari pakitteli ja siirsi ihmisiä lokeroivan DEI-häkkyrän pois käsittelystä
Tampereen kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina 19. tammikuuta käsiteltiin kaupungin uutta hyvinvointisuunnitelmaa 2026–2029, mutta siihen alun perin sisältynyt, kummallinen empatiataulu poistettiin ennen kokouksen alkua. Taulu siirrettiin jatkovalmisteluun, eikä sitä käsitelty valtuustossa.

Antikainen: Kulttuurieliitin tekopyhyys – väärä kuva kaataa Miss Suomen, nyrkit eivät kaada räppäriä
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan Suomessa eletään outoja aikoja. Miss Suomi menettää kruununsa ystävänsä ottaman ja jakaman kuvan vuoksi, mutta useista vakavista väkivaltarikoksista tuomittu rap-artisti palkitaan Emma-ehdokkuuksilla.

Päivän Pointti: Häirintäkohu myllertää SDP:ssa – valtamedia kehysti häirinnän kaikkien puolueiden ongelmaksi

Tampere haluaa alkaa etnisen, mielipide- ja sukupuolierottelun – DEI saapuu kaupungin palveluihin
Tampereen kaupunginvaltuuston maanantain kokouksessa käsiteltävä Tampereen uusi hyvinvointisuunnitelma jakaa ihmisiä eri lokeroihin yksilöllisten ominaisuuksien ja kriteerien perusteella. DEI-politiikkaan nojaavan suunnitelman mukaan enemmistöihin kuuluville ei tarvitsisi kohdistaa yhtä paljon palveluita, kun taas vähemmistöihin kuuluville annettaisiin enemmän.

Ulkomaalaistaustaisilla merkittävä yliedustus pääkaupunkiseudun vuokra-asunnoissa
Pääkaupunkiseudulle on kasaantunut selkeitä maahanmuuttajataustaisten ihmisten keskittymiä. Ajatuspaja Suomen Perustan tutkimus osoittaa, että pääkaupunkiseudulla on jo 16 asuinaluetta, joissa enemmistö ARA-asukkaista, eli kaupunkien vuokra-asuntojen asukkaista on ulkomaalaistaustaisia.

Renee Goodin ja hänen partnerinsa yhteyksiä äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin tutkitaan
Viikko sitten Ylen pääuutislähetys uutisoi, että "maahanmuuttoviraston agentti ampui siviilin tämän omaan autoon" Minneapolisissa. Ampumavälikohtauksesta on sen jälkeen saatu uutta tietoa silminnäkijöiden kuvaamilta videoilta, jotka osoittavat, että asiat eivät menneet ihan niin suoraviivaisesti kuin valtamedia meille kertoi. Oikeusministeriö aikoo tutkia surmansa saaneen naisen partnerin yhteydet äärivasemmistolaisiin aktivistiryhmiin.

Rotat jättävät uppoavan laivan Britanniassa: Konservatiivit loikkaavat joukolla Nigel Faragen kansallismieliseen puolueeseen
Britannian perinteinen kahden puolueen poliittinen järjestelmä luhistuu kiihtyvällä vauhdilla. Konservatiivipuolueen kansanedustajat loikkaavat yksi toisensa jälkeen gallupjohdossa paistattevaan Reform UK -puolueeseen, koska äänestäjien näkemykset ja huolet on sivuutettu johdonmukaisesti aivan liian pitkään. Britannian uusi suunta on yhä selvemmin Reform UK:n johtaja Nigel Faragen käsissä.

Brittihallitus aikoo korvata islamofobian uudella sanalla – edessä sanavapauden ongelma
Britannian työväenpuolue aikoo korvata virallisessa hallituksen määritelmässä ”islamofobian” termillä ”muslimeihin kohdistuva vihamielisyys”. Tämä saattaa arvostelijoiden mukaan sisältää riskin mielipidekontrollista. Islamin erityissuoja saattaisi estää uskonnon oikeutetun kritiikin ja loisi käytännössä uuden jumalanpilkkalain.

Kolumni: Kanariansaaret opettaa
Kanariansaarilla on verotus ja ilmasto kohdallaan, mutta silti talous ei oikein toimi. Suomessa ei ole kohdallaan verotus eikä ilmasto, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Karkotuksia vastustavat aktivistit keskeyttivät jumalanpalveluksen Minneapolisissa: ”Olette valekristittyjä!”
Karkotuksia vastustavat aktivistit ryntäsivät sunnuntaina kirkkoon Minneapolisissa keskeyttäen jumalanpalveluksen. Lapsiperheiden paetessa kirkosta aktivistit huusivat iskulauseitaan, kuten "ICE ulos" ja "hävetkää". Seurakuntalaisten poistuttua aktivistit jäivät huutelemaan, että he ovat se oikea yhteisö. Aktivistien mukana oli CNN-kanavan entinen huippujuontaja, joka saarnasi pastorille perustuslain takaamasta mielenosoitusoikeudesta. Liittovaltion lain mukaan kirkko on kuitenkin häirinnältä suojattu yksityisalue, joten seuraamuksia saattaa olla tulossa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää













