Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

WHO kehottaa kaikkia maita järeisiin toimiin koronan pysäyttämiseksi: ”Ne, jotka katsovat sivusta tekevät kohtalokkaan virheen”

14.03.2020 |14:49

Maailman terveysjärjestö WHO:n pääsihteeri Tedros Adhanom kertoi mediatilaisuudessa Euroopan olevan koronapandemian keskus. Monet eurooppalaiset maat ovat ottaneet rajut toimet käyttöön pandemian hillitsemiseksi. Atlantin toisella puolella Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julisti kansallisen hätätilan koronaviruksen vuoksi.

WHO:n pääsihteeri Tedros Adhanom muistutti, että pandemian ohella terveydenhuollon henkilöstöä tarvitaan myös muihin tehtäviin. Hän kiitti puheessaan sairaanhoitajia ja kätilöitä, jotka tekevät tärkeätä työtään pandemian täyttämien otsikoiden takana.

Viruksella yli 5 000 uhria

Adhanom ilmoitti koronaviruksen vaatineen jo yli viisi tuhatta uhria. Tauti leviää nyt nopeiten Euroopassa.

– Euroopasta on nyt tullut pandemian keskus, jossa on tilastoitu enemmän tartuntoja ja kuolemantapauksia kuin koko maailmassa yhteensä Kiinaa lukuunottamatta, Adhanom kertoi.

– Meidän viestimme maailmalle ei ole muuttunut: teidän täytyy toimia laajalla rintamalla.

Adhanomin mukaan nyt ei ole sijaa tuudittautumiselle.

– Älkää vain testatko. Älkää vain seuratko tartuntaketjuja. Älkää vain asettako karanteeneja. Älkää vain pitäkö etäisyyttä muihin. Tehkää nämä kaikki toimet, Adhanom painotti.

– Maat, jotka katsovat sivusta muiden maiden epidemioita ajatellen: ”Tämä ei voi sattua maassamme”, tekevät kohtalokkaan virheen. Näin voi käydä missä tahansa maassa, Adhanom alleviivasi.

Yhdysvalloissa kansallinen hätätila

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump julisti perjantai-illalla Suomen aikaan kansallisen hätätilan virusepidemian vuoksi. Trump huolestui myös Britannian tautimäärän kasvusta ja piti mahdollisena, että brititkin voivat joutua maahantulokieltoon määräajaksi.

Trump kertoi, että opintolainojen hoitamiseen tulee hetkellinen jäädytys. Yhdysvallat aikoo myös ostaa varastoihin raakaöljyä, mitä saa nyt huokella Saudi-Arabian aloitettua öljyn hintasodan.

Yhdysvallat aikoo myös kiihdyttää virustestausta.

Markkinoilla Trumpin toimet ilahduttivat. Keskeiset pörssi-indeksit kääntyivät lähes kymmenen prosentin nousuun laskettuaan torstaina roimasti. Osakemarkkinat ovat silti noin viidenneksen helmikuun huippulukemien alla. Vähintään kahdenkymmenen prosentin pudotus vuoden aiempiin huippuihin määritellään laskumarkkinoiksi.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11
9.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi