

LEHTIKUVA
Hallitus toimii nyt, kuten perussuomalaiset viime viikolla ehdottivat – ”Parempi myöhään kuin ei milloinkaan”
Perussuomalaiset ovat helpottuneita, että hallitus päätti viimein tarttua härkää sarvista ja päättää käteistä toimista koronavirustartuntojen rajoittamiseksi.
Pääministeri Sanna Marin vahvisti, että hallitus ottaa koronavirusepidemian tosissaan, vaikkakin useisiin EU-maihin verrattuna varsin myöhässä.
Valtioneuvosto on presidentin kanssa todennut poikkeusolot. Se käsittelee valmiuslain käyttöönottoa huomenna. Samalla Suomi aloittaa valmistelun rajojen sulkemiseksi pikaisella aikataululla. Suomen kansalaisille suositellaan välitöntä paluuta Suomeen.
Koulut kiinni, kokoontumisia rajoitetaan
Hallitus rajoittaa julkiset kokoontumiset kymmeneen henkilöön ja tarpeetonta oleskelua yleisillä paikoilla suositellaan välttämään.
Hallitus on päättänyt keskeyttää lähiopetuksen oppilaitoksissa kouluista korkeakouluihin keskiviikosta alkaen. Kaikki toimet perustuvat ikäihmisten ja erityisryhmien suojaamiseen.
– Nyt alkaa tapahtumaan kuten pitääkin! iloitsee perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen.
– Hyvä. Hallitus toimii nyt, kuten PS viime viikolla esitti. Parempi myöhään kuin milloinkaan, toteaa puolestaan perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio.
Miksi päätöksenteko kesti näin pitkään?
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Riikka Purra toteaa hallituksen tehneen hyviä ja välttämättömiä päätöksiä, jotka olisi pitänyt tehdä jo aiemmin.
– Kun pahimmasta on päästy, on syytä perin pohjin selvittää, miksi hallitus oli niin pitkään useimpien muiden maiden linjasta poikkeavan informaation ja toimintaohjeiden varassa. Onko niin, että THL:n avainhenkilöt pitivät itsepintaisesti kiinni omasta näkemyksestään? Oliko kyseessä jokin strategia, jonka vasta viime hetkellä todettiin olevan väärä?
– Tilanne on erittäin vakava, mutta päätöksentekijöinä meidän pitää katsoa rohkeasti eteenpäin ja tehdä, mitä tilanne vaatii. Maamme turvallisuus ja kansalaisten terveys ovat kaikkein tärkeintä. Kyllä Suomi tästä selviää, Purra painottaa.
Artikkeliin on lisätty Riikka Purran kommentit 16.3.2020 klo 18.25.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kokoontumiset poikkeusolot valmiuslaki tartuntataudit koronavirus koulut päätöksenteko Riikka Purra Rajat kiinni Sanna Marin Ville Tavio Suomi perussuomalaiset Arja Juvonen hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Suomi ei voi jatkaa miljardien kippaamista kehitysavun, haittamaahanmuuton ja ilmastoposeerauksen kaltaisiin kohteisiin tällaisissa olosuhteissa

WHO kehottaa kaikkia maita järeisiin toimiin koronan pysäyttämiseksi: ”Ne, jotka katsovat sivusta tekevät kohtalokkaan virheen”

Perussuomalaiset kysyivät hallitukselta päiväkotien ja koulujen sulkemisesta – Marin ei suosittele valmiuslain käyttöönottoa

Lääkäri: Tarvitsemme järeitä karanteenitoimia nyt tai terveydenhuoltojärjestelmä uhkaa ajautua Italian kaltaiseen kaaokseen

Purra: EU:ssa on tällä hetkellä ainoastaan neljä maata, joissa koulut ovat edelleen avoinna

Suomessa koronaa testataan pihistellen: Omalla rahallakaan ei välttämättä pääse – sairastuneiden todellista määrää ja sijaintia jo lähes mahdotonta tietää

Halla-aho: Julkisesta kulutuksesta on otettava kaikki löysät pois – ”Suomen, kuten jokaisen maan, on keskityttävä itsensä ja omiensa auttamiseen”

Elomaa: Pienyrittäjistä on pidettävä huolta koronamyllerryksen keskellä

Suomalaisten turvallisuus on perussuomalaisille tärkein asia: ”Kehitysapumenot, maahanmuuton kustannukset sekä poliittisten järjestöjen tuet ovat menoja, joista pitää näissä olosuhteissa leikata”
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












