
SUOMEN UUTISET
Purra: Vasemmisto-oppositio ajoi itsensä nurkkaan velka- ja alijäämätodellisuuden kanssa – ”Suomi ei kestä enää sosialismia”
Suomi ei kestä enää sosialismia, ei rahan lappamista turhaan ja haitalliseen, ei yhtään jakopuolueiden konsensushallitusta, eikä huikentelevaa maailmanparantamista, sanoo valtiovarainministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra. - Meidän tehtävämme on suomalaiset siitä vakuuttaa. Sai alijäämiä vähentävällä politiikalla suosiota tai ei, se on se mitä on tehtävä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että Suomen talouden kroonistuneet ongelmat ja vuosien kyvyttömyys tehdä ongelmille mitään ovat ajaneet julkisen talouden vielä huomattavasti vaikeampaan tilaan kuin hallituskauden alussa osattiin ennakoida.
Hallitus on jo päättänyt veronalennuksista ja useista kysyntää tukevista toimista, mutta samalla hallitus pitää edelleen kiinni tavoitteesta saada velkasuhde vakautumaan, jotta se voidaan sen jälkeen saada laskuun.
– Homma ei puhumalla helpota, nyt vaaditaan tekoja. Jos emme me, niin ketkä sitten, Purra kysyy.
Hän puhui tänään perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Oulussa.
Tuttu kuvio: Kaiken vastustaminen ilman vaihtoehtoja
Purra esitti äskettäin valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa noin miljardilla eurolla lisää säästöjä valtion toissijaisiin menoihin.
– Mitä kovemmiksi ja ennalta-arvattavammiksi vastustavat väitteet säästöjen kohteissa muuttuvat, sitä selvemmäksi toivottavasti myös kansalaisille käy, miten helppoa on elää yli varojen, mutta vaikeaa tehdä korjausliikkeitä, Purra sanoo.
Hän moittii oppositiopuolueiden vastuun välttelyä tosiasioiden edessä.
– Itsensä velka- ja alijäämätodellisuuden kanssa nurkkaan ajaneen vasemmisto-opposition ratkaisu asiaan on ollut sama kuin ennenkin: välttely. Gallupykkönen sosialidemokraatit on Antti Lindtmanin suulla ilmoittanut kertovansa omista säästöehdotuksistaan joskus vaalikauden lopulla. Siihen saakka puolue luottaa tähänastiseen työkaluunsa, kaiken vastustamiseen ilman vaihtoehtoja. Ja mikäpä siinä; näyttää toimivan gallupien perusteella.
– Suomi ei kestä enää sosialismia, ei rahan lappamista kaikkeen turhaan ja haitalliseen, ei yhtään jakopuolueiden konsensushallitusta. Ei huikentelevaa maailmanparantamista, ei pilipalirakenteita. Meidän tehtävämme on suomalaiset siitä vakuuttaa. Sai alijäämiä vähentävällä politiikalla suosiota tai ei – eli ei – se on se, mitä on tehtävä, Purra sanoo.
Samat talouden ongelmat myös tulevan hallituksen edessä
Talouden ongelmat ovat myös tulevan hallituksen edessä, Purra muistuttaa.
– Minulla ei ole pienintäkään hajua siitä, miten demarit tai keskusta urakasta kuvittelisivat selviytyvänsä tällä asenteella, jota ne ovat meitä vastaan nyt yli kaksi vuotta toteuttaneet.
Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa ei esitetty veronkorotuksia. Purra sanoo, että hän koki kuitenkin hämmentävänä reaktiot sieltä, missä kuvitteli arvion Suomen tilanteesta ja hallituksen toimien tarpeellisuudesta olevan enemmän jaettu.
– On vaikea ymmärtää, miten kenenkään mielestä voisi olla järkevämpää säästää lisää sosiaaliturvasta tai sotepalveluista kuin kehitysavusta tai kotouttamisesta tai pakolaisista. Tai että kenenkään mielestä voisi olla perustellumpaa lisätä jälleen tavallisen kansalaisen maksurasitusta järkyttävän ostovoimaromahduksen vähittäisen kohentumisen myötä sen sijaan, että välttämätön säästö kohdistetaan jonnekin muualle – selvästi asioihin, joista ei ole tavalliselle suomalaiselle käytännössä mitään seurauksia.
Taloudessa näkyy jo piristymisen merkkejä
Samaan aikaan Suomen talouden pitkään jatkunut ankeus näyttää joitakin hellittämisen merkkejä, Purra muistuttaa.
– Monilla suomalaisilla on nyt enemmän rahaa käytössään, kun ostovoima paranee palkkojen nousun, korkojen laskun ja hitaan inflaation myötä. Isot veronalennukset ohjaavat samaan suuntaan.
– Pitkään jatkunut säästäminen, jota epävarmuus vahvistaa, on kerryttänyt useille kotitalouksille rahaa, jota kesän aikana on myös enemmän ryhdytty käyttämään. Edelleen suurena jatkuva työttömyys kuitenkin lisää varovaisuutta. Luottamus on silti vahvistumassa, mikä on erittäin hyvä uutinen.
Teollisuuden tilaukset ja investoinnit ovat kasvaneet selvästi, talous kasvaa ja sitä myötä toivottavasti myös työpaikat. Kaikkein kriittisintä onkin saada uusia työpaikkoja, suomalaisille työtä, Purra sanoo.
– Mutta ei siihen ole mitään hokkuspokkuskeinoja. Tarvitsemme yksinkertaisesti aitoa kysyntää.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa eikä äärioikeistoa – Purra: ”Se on totista totta, jonka tilastot ja pikkuhiljaa jo silmätkin todentavat”
Riikka Purra ja Jani Mäkelä puhuvat perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa – katso suorana 13.00 alkaen
Jani Mäkelä: Onko julkisen talouden säästöjen vastustajille tärkeämpää vaalirahoittajien ja eturyhmien etu kuin tavallisen suomalaisen etu?
Viitteitä talouskasvusta näkyy jo – Purra: ”Tarvitsemme nyt aitoa kysyntää”
Artikkeliin liittyvät aiheet
- säästötoimet toissijaiset menokohteet ostovoima työpaikat vihervasemmisto kotitaloudet Julkinen talous Riikka Purra Sosialismi Alijäämä Antti Lindtman Kotouttaminen Peruspalvelut pakolaiset kehitysapu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää: Kiintiöpakolaisten ottaminen Suomeen lopetetaan kokonaan, kotoutumisesta leikataan kunnilta ja hyvinvointialueilta
Valtiovarainministerin ehdotus valtion vuoden 2026 budjetiksi hillitsee julkisen talouden velkaantumista hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti. Tuoreeseen budjettiehdotukseen ei sisälly veronkiristyksiä, vaan sen sijaan ehdotuksessa on mukana toissijaisiin menoihin, kuten esimerkiksi maahanmuuton kuluihin kohdistuvia leikkauksia kaikkiaan 0,9 miljardia euroa.

Valtiovarainministeri Riikka Purra uusista säästöistä: ”Kehitysapu ei kuulu valtion ydintehtäviin”
Valtion vuoden 2026 tulo- ja menoarvion valmistelu on meneillään valtiovarainministeriön sisäisissä budjettineuvotteluissa. Tavoitteena on löytää myös miljardin lisäsäästöt. Neuvotteluja johtava valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi aamulla ennen neuvottelujen alkamista, että vielä löytyy leikattavaa, "jota suomalaisen veronmaksajan ei välttämättä tarvitse lainan takaisinmaksun kautta kustantaa".

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Valtiovarainministeri Riikka Purralla valmiutta leikata toissijaisista menokohteista: ”En tule esittämään lisäsäästöjä sosiaaliturvaan tai mihinkään, mikä heikentäisi kansalaisten ostovoimaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo itse olevansa valmis tarvittaessa päättämään vielä lisäsäästöistä, jotka kohdistuvat toissijaisiin menoihin. Tiedotustilaisuudessaan aamupäivällä Purra nosti esille kehitysavun, tehottomat tutkimus- ja kehittämismenot, yritystuet, järjestöjen tuet ja yleisesti sellaiset menot, jotka kohdistuvat maasta ulos.

Riikka Purra: Perussuomalaisilla yhä valtava työmaa Suomen ja suomalaisuuden puolustamisessa – ”Ylivoimaisesti tärkeintä politiikassa”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra herättelee kansaa siitä, että tällä hetkellä suomalaisuus on hyökkäyksen kohteena. - Kyse ei ole sotilaallisesta hyökkäyksestä, vaan siitä, että Suomea ja suomalaisuutta on jo muutaman vuosikymmenen ajan rapautettu aktiivisin poliittisin päätöksin, sisältäpäin. Suomi, suomalaisuus, suomalainen kulttuuri ja elämäntapa, on joutunut tihutyön ja anteeksiantamattoman välinpitämättömyyden kohteeksi. Suomessa tarvitaankin nyt perussuomalainen herätys, Purra sanoo.
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.















