
LEHTIKUVA
Valtiovarainministeri Purran budjettiehdotuksessa 0,9 miljardin leikkaukset toissijaisiin menoihin – Opetushallitusta esitetään lakkautettavaksi
Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa pääkohdat ehdotuksestaan valtion budjetiksi vuodelle 2026. Uusia sopeutustoimia on ehdotuksessa ensi vuodelle noin 0,9 miljardia euroa. Veronkorotuksia ei kuitenkaan esitetä, sillä Purran ehdotuksessa kaikki sopeutukset ovat toissijaisiin kohteisiin kohdistuvia menoleikkauksia.
Valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi keskiviikkona tiedotustilaisuudessa, että velkasuhteen vakauttamista koskevan hallituksen tavoitteen toteutuminen edellyttää uusia sopeutustoimia, jotka vahvistavat julkista taloutta noin miljardilla eurolla.
Veronkorotuksia ei kuitenkaan esitetä, vaan valtiovarainministerin ehdotuksen mukaan kaikki sopeutukset tehdään toissijaisia menoja karsimalla.
– En ehdota leikkauksia valtion ydintehtäviin, Purra toteaa.
Säästöjä byrokratiaan
Leikkauksia ehdotetaan myös kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole leikata perusopetuksesta, vaan kohdentaa säästöt muun muassa byrokratian vähentämiseen.
Valtiovarainministerin budjettiehdotuksessa nykymuotoinen Opetushallitus lakkautetaan tammikuussa 2027 ja Opetushallituksen säilytettävät toiminnot siirretään osaksi opetus- ja kulttuuriministeriötä.
Syntyväksi määrärahasäästöksi on arvioitu 15 miljoonaa euroa vuonna 2027.
Myös maahanmuuttoon esitetään uusia leikkauksia
Valtiovarainministeri Purran mukaan uusien sopeutustoimien taustalla on julkisen talouden vaikea tilanne, joka on heikentynyt edelleen keväästä.
– Luottoluokitustamme alennettiin heinäkuussa, ja nyt näyttää siltä, että velkaantumista ei saada hallintaan ilman vähintään miljardin euron lisäsopeutusta.
– En kuitenkaan halua kiristää verotusta. Siksi ehdotan sopeutuksen toteutettavaksi kokonaan toissijaisia menoja karsimalla.
Valtiovarainministeri esittää myös esimerkiksi uusia leikkauksia maahanmuuton kuluihin, joiden osana esimerkiksi kiintiöpakolaisten ottaminen Suomeen lopetetaan kokonaan.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Valtiovarainministeri Purra esittää: 100 miljoonan euron leikkaukset järjestöjen avustuksiin – myös yritystukiin lisäsäästöjä
Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää: Kiintiöpakolaisten ottaminen Suomeen lopetetaan kokonaan, kotoutumisesta leikataan kunnilta ja hyvinvointialueilta
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Valtiovarainministeri Riikka Purra esittää: Kiintiöpakolaisten ottaminen Suomeen lopetetaan kokonaan, kotoutumisesta leikataan kunnilta ja hyvinvointialueilta
Valtiovarainministerin ehdotus valtion vuoden 2026 budjetiksi hillitsee julkisen talouden velkaantumista hallitusohjelman tavoitteiden mukaisesti. Tuoreeseen budjettiehdotukseen ei sisälly veronkiristyksiä, vaan sen sijaan ehdotuksessa on mukana toissijaisiin menoihin, kuten esimerkiksi maahanmuuton kuluihin kohdistuvia leikkauksia kaikkiaan 0,9 miljardia euroa.
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












