Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Purra: Vasemmistopuolueet pelaavat Suomen taloudella venäläistä rulettia

31.08.2026 |12:04

Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa tuoreessa kolumnissaan, että SDP:n ja vasemmistoliiton ensi kaudelle suunnittelemat, jopa yhdeksän miljardin euron veronkiristykset olisivat tuhoisia juuri nyt elpyvälle Suomen taloudelle. Hän korostaa, että vaikka suurten vientiyritysten tilanteen paraneminen onkin hyvä asia, jatkossa on tärkeää että kasvu tarttuu myös pieniin yrityksiin.

Suomen talous on vihdoin kääntynyt selvään ja laaja-alaiseen kasvuun. Teollisuus, vienti, investoinnit ja kulutus näyttävät vihdoin elpymisen merkkejä pitkän matalapaineen jälkeen, samoin luottamus niin kotitalouksissa kuin yrityksissä, valtiovarainministeri Riikka Purra kirjoittaa tuoreessa Maaseudun Tulevaisuuden kolumnissaan.

Vasemmiston ysimiljardinen veroluoti

Vaaran paikka piilee nyt vasemmisto-opposition ensi kaudelle kaavailemissa veronkiristyksissä.

– Vasemmistopuolueet pelaavat Suomen taloudella venäläistä rulettia esittämällä jopa yhdeksän miljardin euron veronkiristyksiä, jotka otettaisiin suoraan esimerkiksi yrittäjien, työntekijöiden ja kuluttajien selkärangasta, Purra kirjoittaa – ja kuvaa, kuinka vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela on toistaiseksi kuvannut ”ysimiljardisen veroluodin” vaikutuksia varsin kevyesti.

Yhdeksän miljardin euron veronkiristykset olisivat tuhoisia juuri nyt elpyvälle Suomen taloudelle, Purra kirjoittaa.

– Jos valta vaihtuisi ensi keväänä veromoukaria heiluttavalle vasemmistolle SDP:n johdossa, talouskasvusta jäisi jäljelle vain Suomenlahdelle katoavat laivojen perävalot. Pakosuunnitelmiaan hioisivat niin huipputeknologia, teollisuuden tuotantolinjat kuin osa terävimmästä inhimillisestä pääomastammekin.

Katse käännettävä pienempiin yrityksiin

Julkisen talouden krooninen alijäämä ei ole yritysten tai työntekijöiden syy. Julkinen talous on sopeutettava siihen kantokykyyn, jota maamme pystyy todellisuudessa kantamaan, Purra toteaa, ja jatkaa, että nykyhallituksen sopeutuslinjaa on jatkettava myös tulevalla kaudella, vaikka säästöurakasta ei tulekaan helppo.

Viennin kirkkaimmilla tähdillä, kuten Nokialla, Koneella ja Iceyella pyyhkii nyt lujaa. Hyvä niin, mutta on tärkeää, että kasvu tarttuu myös pienempiin yrityksiin.

– Pelkkä kirkkain keihäänkärki ei yksin riitä kääntämään koko maan työllisyyttä kestävään nousuun. Katse on käännettävä pienten ja keskisuurten yritysten arkeen. Juuri niin sanotut ”mies ja Hiace”- tai ”nainen ja Yaris”-yritykset ovat Suomen työllisyyden ja arjen moottori. Jos yksinyrittäjä ei uskalla tai pysty palkkaamaan sitä ensimmäistä tai toista työntekijäänsä, koko Suomen kasvu tulee tyssäämään seinään.

Marinin hallituksen YEL-pakkopaita purettava

Yksi suurimmista esteistä pienten yritysten työllistämiselle on kireän verotuksen ohella kohtuuttomaksi paisunut YEL-maksurasite. Loppukauden tärkeimpiä haasteita onkin purkaa Marinin hallituksen yrittäjille neuloma YEL-pakkopaita, Purra kirjoittaa.

– Solmut ovat osoittautuneet tuskallisen konstikkaiksi, sillä järjestelmän on turvattava yrittäjän eläketurva ilman, että se tukahduttaa yrittämistä alkuunsa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Miko Bergbom: ”Paras tapa estää demareita pääsemästä korottamaan veroja on äänestää Riikka Purra pääministeriksi”

28.08.2026 |13:40
Suomen uutiset logo

Vasemmisto-opposition talouspuheet tyhjää täynnä – Purra: SDP ei kykene kertomaan vaihtoehtoaan

25.08.2026 |14:26
Suomen uutiset logo

Purra yrittäjätilaisuudessa: Suomen ja Euroopan on herättävä todellisuuteen, ylisääntelyä purettava – ”Yrittäjyys harvoin viihtyy poliittisessa pakkopaidassa”

13.08.2026 |15:11
Suomen uutiset logo

Purran budjettiehdotus: verokannustimia työlle ja yrittäjyydelle, puolustukseen ja turvallisuuteen lisäpanostuksia

04.08.2026 |17:59

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –

29.08.2026 |20:27
4.
Suomen uutiset logo

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia

29.08.2026 |14:02
6.
Suomen uutiset logo

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”

28.08.2026 |13:33
8.
Suomen uutiset logo

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun

29.08.2026 |11:15
10.
Suomen uutiset logo

Saksan AfD-puolue tavoittelee Sachsen-Anhaltin osavaltiovaaleissa ehdotonta enemmistöä – muut puolueet, kirkko ja ay-liike käyvät yhdessä Antifan kanssa rajua vastakampanjaa

24.08.2026 |12:12

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää