Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen avaa Salomon Garagen videohaastattelussa perussuomalaisten poliittista linjaa. Haastattelun teemana oli identiteettipolitiikka, mutta videolla sivutaan laajasti useita poliittisia teemoja. Haastattelu tehtiin 22.helmikuuta, mutta se julkistettiin vasta nyt.

Matti Putkonen kertoo haastattelussa, että koko puoluekenttä on tällä hetkellä suuressa myllerryksessä.

– Ennen pystyttiin sanomaan selkeästi, että on olemassa työväenpuolueita ja porvaripuolueita, oikeistoa ja vasemmistoa. Nyt näin ei enää ole: Puoluekenttä jakautuu kakuntekijöihin ja kakunjakajiin. Me perussuomalaiset olemme kakuntekijöiden puolella. Se on se porukka, joka tuo tähän maahan hyvinvointitulon. Me haluamme rakentaa Suomen hyvinvointia sillä pohjalla, että puolustamme kakuntekijöitä.

– Olemme työväenpuolue, koska kannatuksesta 40 prosenttia tulee työväestöltä. Yrittäjien osuus kannatuksesta on 30 prosenttia. Perussuomalaisten identiteetti siis lähtee suomalaisuuden puolustamisesta.

Perussuomalaiset huolehtii samalla myös heikoimmista.

– Kun meillä on vahva joukko tuomassa veroeuroja, niin meillä on samalla mahdollisuus auttaa lapsia, sairaita ja vanhuksia ja niitä jotka eivät tule toimeen omalla työllään.

Puolueiden ja ammattiliittojen tilanteissa paljon samaa

Putkonen kertoo näkemyksiään myös ammattiyhdistysliikkeen tilanteesta.

– Aikoinaan oli eri liittoja kuten metallityöväen liitto, paperiliitto, puu- ja erityisalojen liitto ja niin edelleen. Ne olivat kukin oman ammattikuntansa edustajia. Jokainen konepajan työntekijä tiesi, mikä on hänen liittonsa. Nyt suurliittojen aikaan se sidos omaan ammattiliittoon on höllentynyt. Ei enää koeta sellaista, että tämä porukka puolustaa juuri minua. Se on merkinnyt aikamoista liittojen jäsenmäärien romahdusta, joka on jo siinä mittakaavassa, että kohta yleissitovuudet paukkuu jos ei tehdä jotain.

Putkonen näkee ammattiyhdistysliikkeen tilanteessa paljon samaa kuin puolueissa.

– Puolueille voi käydä samalla tavalla, jos puolueet eivät onnistu hakemaan sitä identiteettiä uudelleen niin, että saadaan jäsenistölle tehtyä selväksi, että me puolustamme juuri sinun työpaikkaasi, sinun työehtojasi ja olemme valmiita tekemään sen yhdessä.

– Nyt puolueiden toimintaan sotkeutuu liian paljon kaikkea muuta, esimerkiksi ilmastopolitiikkaa. Seurauksena se identiteetti häviää. Ei tule tunnetta, että juuri tämä on minun porukkani, Putkonen sanoo.

Suomalaisuuteen kuuluu toisen ihmisen kunnioittaminen

Putkonen kertoo myös omasta suomalaisesta identiteetistään.

– Omasta mielestäni oman identiteettini olen haistanut Mäntän konepajan valimosta. Se on minulla aina mielessäni. Olen aina kunnioittanut sitä kovaa työtä, mitä se porukka siellä teki. Haluan kuulua siihen joukkoon.

Putkoselta kysytään myös, kuka voi olla suomalainen.

– Suomalainen voi olla kuka tahansa, joka on Suomen kansalainen. Kansantanhuja ei tarvitse osata eikä humppaa. Olennaista on kuitenkin se, että heti kun Suomeen tullaan muualta, opetellaan ensin kieli. Lähtökohta täytyy myös olla se, että tänne tullaan joko töihin tai yrittämään ja samalla maksetaan kaikki asiaankuuluvat maksut ja osallistutaan siinä yhteiskunnan rakentamiseen.

– Iso asia on myös se, että pitää opetella suomalainen kulttuuri. Siihen kuuluu toisten ihmisten kunnioittaminen. Täällä ei voi olla etuoikeutettu eikä toisen ohi voi mennä. Ei savolainenkaan voi jonossa ohittaa hämäläistä.

Katso koko haastattelu täältä.

SUOMEN UUTISET