

Kreikka ei ota toistaiseksi vastaan turvapaikkahakemuksia. Viimeisimpien laittomasti rajan ylittäneiden joukossa on tulijoita mm. Afganistanista, Bangladeshista, Pakistanista ja Afrikan maista. / LEHTIKUVA
Mäkynen: Korona jyllää, silti hallitus keskittyy pakolaisten vastaanottamiseen
Suomen hallitus varautuu 175 pakolaisen vastaanottoon Kreikasta. Siirto toteutetaan todennäköisesti vasta koronakriisin päätyttyä, koska rajat ovat tällä hetkellä kiinni. Hallitus päättää asiasta valtioneuvoston istunnossa torstaina.
Pakolaisten vastaanottoon on tarkoitus käyttää EU-rahoitusta yhteensä enintään 13 miljoonaa euroa. EU-rahoitus ei kata siirron jälkeen aiheutuvia kustannuksia.
– Raha kattaa vastaanottojärjestelmämme kuluja. Jos pakolainen saa oleskeluluvan turvapaikkatutkinnan jälkeen, silloin hän ei enää ole vastaanottojärjestelmän piirissä. Näin ollen pakolaisten elättämisen Suomessa maksavat suomalaiset veronmaksajat, muistuttaa perussuomalaisten kansanedustaja Jukka Mäkynen.
EU unohti Italian, pakolaisille riittää rahaa
Mäkynen ihmettelee hallituksen touhua koronan kourissa olevassa Suomessa.
– Suomi on EU:n nettomaksaja. Nyt näyttää siltä, että emme saa EU:lta hätäapua koronakriisiin, mutta pakolaisten vastaanottamiseen saamme. Italia sai suoraa hätäapua koronan hoitoon Venäjältä ja Kiinalta, ei EU:lta. EU on hylännyt Italian, eikä osoita sitä kohtaan solidaarisuutta. EU sen sijaan haluaa osoittaa solidaarisuutta Kreikalle siinä muodossa, että sieltä pitää ottaa pakolaisia eri jäsenmaihin ja tähän annetaan eräänlainen ”starttiraha”. Tässä näemme myös EU:n todellisen toimintakyvyn vakavan kriisin hetkellä.
– Jos EU on niin mahtava järjestelmä, sillä olisi ollut heti varastossa jäsenmaille hengityssuojaimia ja muuta välitöntä apua. Suomen vihervasemmistohallitukselle on tärkeämpää suunnitella pakolaisten vastaanottoa kuin omien kansalaisten suojelemista koronakriisissä, Mäkynen kritisoi.
Terveydenhuolto kovalla koetuksella
Suomen varautumisessa koronan tapaiseen kansanterveyttä uhkaavaan pandemiaan on suuria puutteita. Hengityssuojaimia on erittäin rajallisesti ja vuosia vanhoja maskeja on otettu käyttöön useissa sairaaloissa. Edes kaikille sairaaloiden työntekijöille ei ole hengityssuojaimia tarjolla.
Myös tehohoitokapasiteetti on koetuksella koronaepidemian laajetessa.
– Perussuomalaiset vaativat jo kauan ennen koronaepidemian alkua Suomessa ennakoivia toimenpiteitä vastaavan kriisin varalle. Hallitus ei välittänyt näistä varoituksista. Hallitus ei myöskään välittänyt varoituksista kriisin jo ollessa päällä. Vasta perussuomalaisten kova oppositiopolitiikka sai hallituksen heräämään ja tekemään edes jotain koronan hidastamiseksi, Mäkynen sanoo.
Verovarat kuuluvat suomalaisille
Useat asiantuntijat ovat todenneet, ettei Suomella ei ole varaa laajoihin koronatestauksiin.
– Miksi hallitus ei ole pyytänyt EU:lta hätäapua esimerkiksi koronatestausten laajentamiseen, kun hallitus on nyt pyytämässä EU:lta rahaa Kreikan pakolaisten vastaanottamiseen? Mäkynen kysyy.
– Koronan hoidossa kuin kaikessa muussakin politiikassa on kyse verovaroista ja siitä, miten niitä jaetaan. Marinin vihervasemmistolainen hallitus on tehnyt Suomen kansalle selväksi asioiden tärkeysjärjestyksen: kun korona joskus saadaan selätettyä, on hallituksella ilmeisesti mielessä pakolaisten selviytyminen, ei oma kansa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- koronakriisi hengityssuojaimet sairaalat verovarat suomalaiset Jukka Mäkynen pakolaiset Terveydenhuolto perussuomalaiset Italia hallitus Kreikka EU
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho patistaa Yleä, Sitraa, puolueita jne kulukuurille koronan vuoksi – “Nyt jos koskaan on kyettävä panemaan asioita tärkeysjärjestykseen”

Kommentti: EU:ta vastaan hyökätään asemuotoistetuilla väestönsiirroilla, sisäministeri Ohisalo heiluttaa jo valmiiksi valkoista lippua

Meri: Päättäjien pitäisi viestittää, että nyt huolehditaan ensi sijassa omien kansalaisten asioista – ”Vapaamatkustajia ei pidä hyväksyä”

Ohisaloa hiillostettiin Kreikka-lausunnosta – pyöritteli päätään ja viittasi kansainvälisiin sopimuksiin, mutta ei vastannut kysymykseen

Suomen sisäministerillä ja Euroopan komission puheenjohtajalla eri näkemykset unionin ulkorajapolitiikasta

Suurlähettiläs: Suomen mediassa väärinkäsityksiä Unkarin tilanteesta – ”Poikkeustila päättyy kun terveysvaaratilanne on ohi”

Purra: Hallitus aikoo helpottaa matalapalkka-aloille saapuvaa maahanmuuttoa, vaikka rajamme ovat kiinni ja vaikka maa on pian täynnä lomautettuja ja työttömiä ihmisiä

Mäkynen: Merkinnät maksuhäiriöistä keskeytettävä koronan ajaksi

Mäkynen: Ei enää senttiäkään rahaa Afrikkaan
Viikon suosituimmat

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Useita kuollut ja loukkaantunut kouluampumisessa Ruotsin Örebrossa

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen
Tällä viikolla valtamediassa on nostatettu tarinaa, jonka mukaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho toimisi puolueellisesti tehtävässään eduskunnan kyselytunneilla. Tarinan lähteenä on viime vaalikaudella puhemiehen nuijaa heiluttanut Matti Vanhanen (kesk.). Todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää, osoittavat eduskunnan tietopalvelun lukuihin perustuvat tiedot molempien puhemiesten kausillaan oppositiolle antamien puheenvuorojen määristä.

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin
Moni odotti varmasti Suomen Yrittäjien vaalitentistä tiukkaa verokeskustelua, mutta koska kunnissa ja alueilla ei lopulta verotuksesta päätetä, käytettiin jälleen suurin osa ajasta soteasioiden setvimiseen. Jos tavoitteena oli selvittää, mikä on puoluejohtajien viesti yrittäjille kunta- ja aluevaaleissa, niin selväksi tuli ainakin se, että kaikki demareita myöten ovat olevinaan yrittäjien ystäviä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää
PS Naiset 3/2024

Lue lisää