

LEHTIKUVA
Putkonen: Rinne yrittää lietsoa yleislakkoa
Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen syyttää SDP:n puheenjohtaja Antti Rinnettä postilakon politisoinnista.
– Rinne väittää, että posti on jonkinnäköinen laboratorio hallituksen pakkolakitavoitteiden eteenpäin viemiseksi. Postinlakolla ja hallituksen pakkolailla ei ole mitään tekemistä keskenään, Putkonen jyrähtää.
”Valheellista propagandaa”
Putkonen muistuttaa, että kun työmarkkinakeskusjärjestöt saavat sopimuksen aikaiseksi, niin ”pakkolait voidaan vetää vessanpöntöstä alas”.
– Tätäkin vasten Rinteen edesottamukset ja puheet ovat edesvastuuttomia. Valheellisella propagandalla hän yrittää lietsoa vain yleislakkoa hallitusta vastaan.
– Ay-liikkeessä vähemmistönä olevat syndikalistiset ja sosiaalidemokraatit ovat valitettavasti lyöttäytyneet yhteen. En olisi halunnut nähdä tätä päivää, että demarit lähtevät syndikalismin esiairueksi. Samalla SDP:n johto käänsi selkänsä SAK:n nykyjohdolle tilaamalla pakkolait. Hälytyskellot eivät näytä soivan ollenkaan Rinteen päässä. Ei edes, että velkakello pärähti eilen soimaan 100 miljardin rajan ylityksen merkiksi. Hallituksen on pakko tehdä nopeasti vaikeatkin päätökset, Putkonen painottaa.
”Eivätkö viime vaalikauden vahingot riitä?”
Putkonen kysyy Rinteeltä, eivätkö jo viime vaalikauden hallitusriidoilla aikaansaadut vahingot riitä.
– Poliittisella sabotoinnillaan SDP yrittää estää työehtosopimusten syntymiseen. Seuraukset voivat olla dramaattiset, jos esimerkiksi postilakon vuoksi verilähetykset eivät saavu ajoissa perille – puhumattakaan vientiteollisuudelle aiheutuvista tappioista.
– Myös maamme poliittinen maariski kasvaa jälleen. Nyt opposition provokaation ansiosta. Vuosina 2012-2014 poliittinen maariski laski 23 % muihin EU-maihin verrattuna. Ketkä olivat silloin hallituksessa ja kuka valtionvarainministerinä?
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soini SDP:n vaihtoehtobudjetista: ”Lipareesta ei paljon iloa ollut”

Mäntylän vastahyökkäys: Asumistukien miljoonat valuvat verottomina osinkoina ay-liikkeelle

”Viime kaudella sdp:n valtiovarainministerit eivät saaneet muuta aikaiseksi kuin 25 miljardia lisää velkaa”

Postin johdon palkat aiheuttavat pahennusta: ”Yritetään leikata duunarin selkänahasta”
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










