Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Terho: SDP:n malli ajaa teollisuuden maasta

26.11.2015 |13:25

Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Sampo Terhon mukaan SDP:n varjobudjettilinjaukset eivät vie asioita eteenpäin. SDP:n vaihtoehto esittää tulojen paikkaukseen mm. rahoitusveroa.

Terho muistuttaa, että EU:n tasolla tästä on huonoja kokemuksia: rahoitusvero ei johda toivottuun tulokseen, vaan se päinvastoin johtaa tuotannon ja verotulojen siirtymiseen maihin, joissa kyseisiä veroja ei ole käytössä. Eli se sortaisi tavoitetta tukea teollisuutta.

– Harmaasta taloudesta valtiovarainministeri Antti Rinne esitti meille viime kaudella, että harmaan talouden vaikutukset ovat hatusta vedettyjä. Siltä tämä tuntuukin, kun RKP esittää harmaan talouden torjunnan tuloiksi 20 miljoonan euron panostuksella 40 miljoonaa euroa, kristillisdemokraatit esittävät 140 miljoonaa ja suurinta lukua esittää SDP: 200 miljoonaa euroa, Terho sanoi eilisessä varjobudjettikeskustelussa.

 

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
7.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää