

LEHTIKUVA
Soini SDP:n vaihtoehtobudjetista: ”Lipareesta ei paljon iloa ollut”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini ruotii tuoreessa blogissaan eilen varjobudjettinsa esitelleitä sosiaalidemokraatteja.
– SDP käyttäytyy kuin se olisi suurin puolue. SDP oli vaaleissa neljänneksi suurin puolue ja on sitä edelleen, 34 kansanedustajaa. Se ei ole miksikään muuttunut. Gallupit eivät äänestä, Soini sivaltaa.
– Odotin mielenkiinnolla SDP: n vaihtoehtobudjettia. Lipareesta ei paljon iloa ollut. Mieleeni nousi lapsuuden muisto mökkinaapurin tuvan seinässä: Pellot pakettiin – SDP.
”Tuohtunut ei-puolue”
Soini arvostelee SDP:n yleisilmettä ”ankeaksi”.
– Tuohtunut ei-puolue, jolle mikään ei kelpaa. Turhautuminen huutaa taivaaseen asti. Jos SDP: n kannatus on noussut, ei se ainakaan SDP:sta johdu.
– SDP: n putoaminen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskiöstä ottaa koville. Totuus on ensimmäinen uhri. SDP möykkäsi muutama kuukausi sitten sanomisistani maahanmuuttokriisissä. Kyse oli Ruotsista. SDP syytti minua aiheetta, Soini kirjoittaa.
”Kavaraani kulkee, demarit ulvoo”
Hän kertoo tavanneensa juuri Ruotsin demariulkoministeri Margot Wallströmin Helsingissä.
– Totesimme maidemme välit erinomaiseksi. En tiedä tapasivatko Suomen ja Ruotsin sosialidemokraatit toisiaan. Oliko aikaa ja agendaa?
Soinin mielestä SDP näyttää potkivan ulko- ja turvallisuuspoliittista yksimielisyyttä.
– Se on lyhytnäköistä pelin politiikkaa, jossa käytetään ulkopolitiikkaa sisäpolitiikan lyömäaseena. Suoraan kumpujen yöstä.
– Karavaani kulkee, demarit ulvoo. Tuohtuneena.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pohjoismaiden ulkoministerit estävät turvapaikkashoppailua

Terho: SDP:n malli ajaa teollisuuden maasta
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää