Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Putkonen: Voimalaitosvero ja sähköveron nosto karhunpalvelus kansalle

30.08.2013 |16:49

Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen pitää hallituksen päätöstä ydin-, vesi- ja tuulivoimaloille tulevasta voimalaitosverosta karhunpalveluksena suomalaiselle teollisuudelle ja työläiselle.

Hallitus päätti budjettiriihessä säätää päästöttömälle energiantuotannolle ns. windfall-veron, jolla niistetään puhtaiden energiamuotojen päästökaupan vuoksi saamaa ansiotonta kilpailuetua. Samalla korotettiin myös sähköveroa.

– Hallitus lupasi vielä keväällä – sekä pääministeri Jyrki Katainen että valtiovarainministeri Jutta Urpilainen, ettei Suomi lisää teollisuuden kustannuksia yhtään tällä vaalikaudella. Sitä epäiltiin jo silloin ja nyt hallitus lisäsikin teollisuuden energiaverorasitusta.

”Käsittämätön petos”

– Tämä on käsittämätön petos, sanojen syöminen, joka tulee johtamaan metsäteollisuuden yksiköiden sulkemiseen. Siitä on UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen varoittanut. Kaikki teollisuus, jonka lopputuotteen hinnasta energia muodostaa 20-50 prosenttia, kuten paperi, teräs ja valutuotteet, kärsivät tästä, Putkonen toteaa.

– Tämä sanojen syöminen on ominaista juuri SDP:lle: Urpilainen sanoi pakkoliitoksille: ”Ei!”. Mitä tapahtui riihessä – nyt sanotaan: ”Kyllä.” SDP sanoo aina kyllä, kun kustannuksia pitää nostaa, Putkonen jyrähtää ja muistuttaa sähköveron syövän myös kansalaisten ostovoimaa.

-Huvittavaa on  myös tuulivoimaloiden paneminen verolle, vaikka niitä tuetaan sertifikaatilla. Tuulivoimayhtiöt ottavat rahat tuen kautta pois.

 

VELI-PEKKA LESKELÄ


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Aittakumpu ja Antikainen torjuvat Vääksyn koulun rehtorin väitteet – joulukirkko ei ole virhe

20.12.2025 |10:00
5.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
6.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
8.
Suomen uutiset logo

Strandman vaatii selvitystä Luonnonvarakeskuksen virhearvioista: ”Näin laajojen ja toistuvien virhearvioiden jälkeen luottamus ei voi olla itsestäänselvyys”

18.12.2025 |12:11
9.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää