Artikkeli kuva

Ranskan presidentti pyysi yritysjohtajia kuittaamaan kalliita lupauksiaan

17.12.2018 |15:36

Ranskan presidentti Emmanuel Macronin nauhoitettu televisiopuhe viime maanantailta voi saada keltaliivien protestit rauhoittumaan. Macronin lupaukset maksavat arviolta kymmenen miljardia euroa. Suuryritykset ovat ilmoittautuneet talkoihin mukaan.

Ennen valintaansa presidentiksi Macron halusi erottua joukosta juuri yrittäjämyönteisellä otteellaan. Hän joutui nostamaan muun muassa minimipalkkaa 100 eurolla, mikä tietää noin kuuden prosentin korotusta. Sen lisäksi hän lupasi kaikista pienpalkkaisimmille työntekijöille verottoman tuhannen euron joulubonuksen.

Ylityötunteja ei enää veroteta erikseen ja pieneläkeläisiltä kumottiin uusi vero pikatahtia. Osa laskusta lankeaa luonnollisesti Ranskan tasavallalle. Loput jäisivät työnantajien tehtäväksi.

Suuryritysten talkoohenki hyvä

Macron oli kutsunut yli 100 yritysjohtajaa palatsiinsa. Macron halusi muistuttaa yritysjohtajia, että kyse on jo Ranskan yhteiskunnasta ja sen taloudellisesta mallista.

Suuret yritykset, kuten öljyjätti Total ja rengasvalmistaja Michelin ovat luvanneet tukea presidenttinsä antamia lupauksia. Pankit lupasivat olla korottamatta kotitalouksien maksuja ensi vuonna.

Yritysten valjastaminen Macronin lupausten suureksi maksumieheksi johtuu siitä, että Macronin lupausten myötä maan budjettivaje repeää EU-maiden kärkeen Romanian kanssa. Budjettivaje ylittäisi myös vakaussopimuksen kolmen prosentin rajan.

Budjettialijäämäksi olisi tulossa 3,4 prosenttia bruttokansantuotteesta. Se on reippaasti suurempi kuin Italian hylätty budjettiesitys. Italian vastaava alijäämä olisi alun perin ollut 2,4 prosenttia bruttokansantuotteesta, mutta vajetta pyritään nyt rajaamaan noin kahteen prosenttiin.

Levottomuudet iskeneet talouteen

Keltaliivit ovat saaneet viestinsä perille, eikä Macronin lupauksia voi missään nimessä vähätellä. Mikäli presidentin lupaukset riittävät, voi Ranska rauhoittua. Jos tarkoitus oli syöstää presidentti vallasta, niin levottomuudet varmasti jatkuvat.

Ranskan levottomuudet ovat jo iskeneet omalla painollaan Ranskan talouteen. Tutkimusyhtiö IHS Markitin ostopäällikköindeksi osoitti jo Ranskan yksityisen yrityssektorin supistuvan, mikä ei tiedä hyvää Ranskan tulevalle talouskehitykselle.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
3.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää