

LEHTIKUVA
Rantanen: Miten hallitus suojaa riskiryhmässä olevat vanhukset ja vammaiset?
Perussuomalainen kansanedustaja Mari Rantanen teki tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen vanhusten ja vammaisten hoito- ja hoivapalveluista koronaviruksen aikana. Taustalla on terveydenhuollon huutava pula hengityssuojista ja kuolemantapausten korostuminen vanhuspalveluissa.
– Vanhukset ja vammaiset ovat riskiryhmässä, jota pandemian alkuvaiheessa kerrottiin erityisesti suojeltavan. Tilanne on kuitenkin räjähtänyt käsiin kahdessa viikossa ensimmäisen hoivakotikuoleman jälkeen, Rantanen kertoo.
Suojaimet pahimmillaan käyttökelvottomia
Huoltovarmuuskeskuksen epäonnistuneen hankinnan seurauksena saadut kasvosuojat on otettu osaksi käyttöön koti- ja vanhustenhoidossa. Ainakin Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän kotihoidosta ja tehostetusta palveluasumista sekä Ylä-Savon sote-kuntayhtymästä on kantautunut viestiä puutteellisista suojamaskeista.
– Suojaimet ovat pahimmillaan aiheuttaneet allergisia oireita ja ovat käyttökelvottomia. Tämä on jo suoranainen loukkaus terveydenhuollon ammattilaisia kohtaan, Rantanen sanoo.
Kotikutoiset suojat eivät riitä
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut ohjeistuksen, että kotihoidossa, vammaisten henkilökohtaisessa avussa ja tehostetussa palveluasumisessa myös terveiden ja oireettomien asiakkaiden kanssa on käytettävä hengityssuojainta, joka voi olla kirurginen suu-nenäsuojus tai kertakäyttöinen kankainen suojain, kuten huivi.
– Kankaiset tai muut kotikutoiset suojat eivät ole asianmukaisia hoitotyössä, vaikka niitä voitaisiinkin käyttää oireettomina siviilien kauppa-asioinnissa tai muussa. Hoitajille on saatava tarpeellinen ohjeistus ja suojamateriaali erityisryhmien suojelemiseksi, Rantanen vaatii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palveluasuminen suojavarusteet koronaepidemia vammaiset hoitajat kotihoito Mari Rantanen perussuomalaiset vanhukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juvonen: Koronavirusepidemia ja karanteenit muuttavat vanhustenhoidon arkea radikaalisti

Koronavirus on iskenyt vanhustenhoivan yksikköihin ja seurauksena on jo kolme menehtynyttä vanhusta

Rantanen suojamaskifarssista: ”Miten toimimattomia suojaimia voidaan käyttää riskiryhmien hoidossa?”

PS-kansanedustajat hallituksen koronavirustoimista: ”Suojavarustetasosta ja testaamisesta pitää olla rehellinen”

Koronakriisi koettelee hoitohenkilökunnan fyysistä terveyttä ja henkistä jaksamista: ”Raskaiden valintojen eteen joudutaan Suomessakin”

Juvonen: Oikeusasiamies selvittämään, millaista hoitoa koronaan sairastuneet vanhukset saavat hoivakodeissa

Oikeusasiamiehelle kantelu jo maanantaina koronavanhusten tilanteesta – nyt myös rikosoikeuden professori esittää toimia

Juvonen: Hoitojen lykkäämisellä voi olla potilasturvallisuutta heikentäviä vaikutuksia
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Maahanmuuton ongelmat nousivat vihdoin esiin mediassa – Purra: ”Jos olisin toimittaja, hävettäisi”
Valtiovarainministeri Riikka Purra arvostelee kovin sanoin sitä, että media ja muut puolueet ovat heränneet maahanmuuton ongelmiin vasta nyt, pitkällä viiveellä. Perussuomalaiset on puhunut samoista asioista vuosikymmeniä.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Garedew: “Opetusministeri Adlercreutz lähti mukaan Setan aivopesukampanjaan”
Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnisti yhdessä Seta ry:n kanssa sateenkaarinuorille suunnatun kampanjan. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii kovin sanoin opetus- ja kulttuuriministeri Anders Adlercreutzia (r.) tempauksesta ja painottaa, että julkisen vallan tulee pysytellä erossa Setan ja Helsinki Priden kaltaisten kansaa jakavien poliittisten äärijärjestöjen kanssa veljeilystä.

Väkivaltaisuudet puhkesivat taas Ceutassa – Espanja pyytää Frontexia apuun
Paikallisten asukkaiden kärsivällisyys Espanjan Ceutassa on nyt loppu. Heinäkuun lopulla runsaat 70 000 laitonta maahantunkeutujaa ylitti rajan Marokosta Espanjan Ceutaan ja heistä noin 5 000 oleskelee edelleen alueella. Paikallisten asukkaiden ja laittomien tulijoiden välit ovat kärjistyneet väkivaltaisiksi ja Espanja on pyytänyt Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia apuun laittomien palauttamiseksi Marokkoon.

Maahanmuuttokriittinen huippumuusikko jäi sensuurin hampaisiin – brittiradio ei soita hittisinkkua
Legendaarinen brittimuusikko Morrissey tunnetaan rakastettujen laulujensa lisäksi massamaahanmuuton ja woken vastustajana. Morrissey on nyt esittänyt epäilyksiä, että hänen uusinta menestyssingleään ei soiteta radiossa poliittisen sensuurin takia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












