

Matti Matikainen
Reijonen huolissaan sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmista: ”Lähiapteekkisi voi olla lopetusuhan alla”
Kansanedustaja ja farmaseutti Minna Reijonen on suorastaan kauhistunut sosiaali- ja terveysministeriön suunnittelemasta apteekkeja koskevasta uudistuksesta. Reijonen pelkää, että toteutuessaan säästöjen nimissä tehty uudistus johtaisi useiden apteekkien toiminnan loppumiseen. Osa uhan alla sijaitsevista apteekeista sijaitsee paikkakunnilla, joissa apteekkeja on nykyäänkin vain yksi.
– Suuri määrä apteekkeja tulee todennäköisesti lopettamaan toimintansa, jos nykyiset suunnitelmat toteutuvat sellaisinaan, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
Ministeriön suunnittelema lääkeasioiden uudistus etenee Sanna Marinin (sd.) hallitusohjelman mukaisesti. Reijonen näkee ministeriön ehdotuksessa arveluttavia piirteitä ja pitää apteekkien alasajon suunnittelua vastuuttomana, koska toimiva lääkehuolto Suomessa on tärkeää.
Ministeri vahvisti kylmäävät suunnitelmat
Reijonen kysyi asiasta tarkemmin kirjallisella kysymyksellä sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkiselta (vas.). Reijonen pitää Sarkkiselta saamaansa vastausta shokeeraavana.
– Julkisesti luettavissa olevasta vastauksesta on pääteltävissä, että osa apteekeista käytännössä lopettaisi uudistuksen takia toimintansa, toteaa Reijonen.
Tulevaisuudessa apteekkien vastuullinen ja monipuolinen rooli vain korostuu, kun sote saattaa vähentää mm. terveysasemien määrää. Sote-uudistus ei takaa terveydenhuollon lähipalveluita. Perussuomalaiset vaati jo sote-uudistuksen eduskuntakäsittelyn aikana lakiin kirjattavaksi lähipalvelutakuuta. Reijonen harmittelee, ettei hallituspuolueista edes keskusta pitänyt tärkeänä sen kirjaamista lakiin. Nyt korjailtavaa riittää.
Jos yritys muuttuu tappiolliseksi, se lopettaa
Ehdotetun apteekkimuutoksen vaikutuksia on jo arvioitu sosiaali- ja terveysministeriössä, Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksessa sekä Kelassa. Asiasta on puhuttu julkisesti aivan liian vähän. Uudistuksen myötä osa apteekeista muuttuisi tappiollisiksi.
– Miten käy yleensä yrityksen toiminnan, jos se on tappiollista? Se tarkoittaa tietenkin sitä, että lappu laitetaan luukulle ja toiminta loppuu. Ei siinä sopeutustoimet auta, sanoo Reijonen.
Pienten paikkakuntien lähiapteekit lopetusuhan alla
Alueellisia laskelmia on tehty siitäkin, mitkä apteekit joutuisivat lopettamaan. Varsinkin Itä-Suomessa kyyti olisi kylmää.
– Ministerin vastauksessa kerrotaan, että vaikutusarvioinnin mukaan on apteekkeja, joissa uudistuksen seurauksena tulos painuisi tappiolliseksi. Osa niistä sijaitsee paikkakunnilla, joissa on nykyisinkin vain yksi apteekki, Reijonen sanoo.
Apteekkariliiton laskelmien mukaan esimerkiksi Pohjois-Savossa ehkä jopa 11 apteekkia voi olla vaarassa. Se on lähes 40 % kaikista Pohjois-Savossa olevista apteekeista. Pohjois-Karjalassa on arvioitu vaarassa olevan viisi apteekkia eli 20 % Pohjois-Karjalan apteekeista.
Kaikkia tärkeitä palveluita ei voi ajaa alas säästöjen nimissä
– On toki asiallista, että yhteiskunnassa mietitään säästökohteita. Nyt suunnitellut säästöt ovat saavutettavissa apteekkipuolellakin siten, että lähipalvelut voidaan turvata, uskoo Reijonen.
Uudistuksen taustalla sanotaan olevan hoitajamitoituksen rahoittamisen, sillä nyt on käynyt niin nolosti, että hallitus ei muistanutkaan varata riittävästi ja ajoissa rahaa hoitajamitoituksen toteuttamiseen.
– Isot asiat täytyy pohtia kokonaisvaltaisesti. Uudistukset pitää tehdä harkiten. Sellaisenaan tällaista uudistusta ei missään tapauksessa tule runnoa läpi, Reijonen painottaa.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- lääkeasioiden uudistus Pohjois-Savo pienet kunnat Sanna Marinin hallitus lähipalvelutakuu säästökohteet terveysasemat apteekit Lääkehuolto Itä-Suomi Pohjois-Karjala kirjallinen kysymys Hanna Sarkkinen sosiaali- ja terveysministeriö sote-uudistus Minna Reijonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Kuntien ruokapalveluita koskeva sote-uudistuksen ”valuvika” ei voinut tulla kenellekään yllätyksenä

Reijonen: Sote-uudistuksessa on tiedostettava vanhuspalveluiden muutos

79-vuotias Toivo pettyi julkisiin terveyspalveluihin: ”Mihin on mennyt Suomen hyvinvointivaltio?”

Reijonen: Hyvinvointialueuudistus ei saa heikentää palveluita tai niiden saatavuutta

Matalan kynnyksen lähipalveluiden alasajo veisi viimeisenkin toivon paremmasta – Ranne: Pelastetaan suomalaisten lähipalvelut ja terveys

Ihmisiä juoksutetaan apteekissa turhaan lääkkeiden perässä – Reijonen: ”Byrokraattinen ohjeistus on kääntynyt itseään vastaan”

Reijonen huolissaan digitaalisesta kahtiajaosta – kaikilla ei ole edes tietokonetta
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














