

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Reijonen: Sote-uudistuksessa on tiedostettava vanhuspalveluiden muutos
Sote-uudistus koskee myös vanhuspalveluita, jotka siirtyvät kunnilta isompien yksiköiden päätöksenteon piiriin maakunnan kokoisille alueille. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen on sitä mieltä, että vanhuspalveluiden ottamista pois kuntien päätöksenteosta olisi pitänyt harkita tarkemmin.
– Muutoksessa voi olla riskejä, jotka pitää tiedostaa. Vanhuspalvelut olisi voitu säilyttää oman kunnan palveluina, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen.
Tampereen yliopisto julkaisi jo vuonna 2012 tutkimuksen, joka paljasti, kuinka vanhuksia viimeisinä elinvuosinaan siirrellään paikasta toiseen. Valitettavan usein on päädytty tilanteeseen, jossa vanhus on joutunut muuttamaan usein eri hoitopaikkojen välillä.
– Tämä ei kuulosta kovin mukavalta. Jokainen kuitenkin vanhenee, sitä tosiasiaa ei kukaan voi kiistää. Kukapa itse haluaisi viimeisinä vuosinaan joutua muuttamaan näin usein? kysyy Reijonen.
Sote-lainsäädäntö ei sisällä lähipalvelutakuuta
Kun vastuut siirtyvät pienemmistä suurempiin yksiköihin, on kysyttävä, pitenevätkö samalla myös palvelujen etäisyydet. Jo nyt monella on ollut hankaluuksia päästä tapaamaan kaukana hoitokodissa asuvaa läheistään. Uudistuksessa on kiinnitettävä huomiota siihen, että jatkuvia ja toistuvia muuttoja eri hoitopaikkojen välillä jouduttaisiin tekemään mahdollisimman vähän.
– Johtaako uudistus siihen, että vuodeosastoja karsitaan tulevaisuudessa lisää? Valitettavasti niitä on monessa kunnassa jo karsittu.
– Olen huolestunut siitä, että sote-lainsäädäntö ei sisällä lähipalvelutakuuta, toteaa Reijonen.
Ovat ansainneet arvokkaan vanhuuden
Reijonen kysyy, onko vaarana, että vanhusten palvelutaloista tulee entistä suurempia yksiköitä entistä harvemmassa. Sote-uudistuksen myötä laki takaa julkisen puolen kiinteistöjen käytön vain muutamaksi vuodeksi eteenpäin. Reijonen pohtii, mikä on yksiköiden tilanne tulevaisuudessa. Tuleeko niiden määrä vähenemään?
– Tästä on oltava aidosti huolissaan ja tiedostettava tällainen riski. Vanhusten asiaa on pidettävä esillä myös jatkossa. Tämän maan meille rakentaneet vanhukset ovat ansainneet arvokkaan kohtelun, Reijonen sanoo.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- palvelutalot sote-lainsäädäntö lähipalvelutakuu vuodeosastopaikat Tampereen yliopisto hoitokodit Vanhuus sote-uudistus vanhuspalvelut Minna Reijonen vanhukset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset nostaisi hoitoalan kielitaitovaatimuksia kautta linjan: Suomalaisen vanhuksen on saatava hoivaa ja hoitoa omalla äidinkielellään

Purra: Perussuomalaiset haluaa tehdä sellaista politiikkaa, joka hyödyttää ja auttaa suomalaisia – ennen kuin rahaa lykätään mihinkään muualle

Perussuomalaisten aluevaaliohjelma laittaa asiat tärkeysjärjestykseen: ”Rahaa Suomessa on, se vaan menee nyt muualle kuin suomalaisten hyväksi”

Julkinen sotejärjestelmä on kriisissä – ”Kaikki voimavarat pitäisi kohdistaa suomalaisten ihmisten auttamiseen, hoitamiseen, parantamiseen ja pelastamiseen”

Kielitaidoton kotiavustaja on vanhuksen painajainen: ”Pyysin päästä vessaan, hoitaja toi lasin vettä”

Ranne: Sote-uudistus romuttaa talouden ja palvelut, jos vanha valta jatkaa

Miten käy pienten ja paikallisten yrittäjien hyvinvointialueiden ruokahuollon kilpailutuksissa?

Reijonen huolissaan sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmista: ”Lähiapteekkisi voi olla lopetusuhan alla”
Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista
Perussuomalainen kaupunginvaltuutettu Vilhelm Junnila vaatii Turkua perumaan suunnitellun islamilaisen kulttuurikeskuksen tonttivarauksen ja eväämään hankkeelta kaiken taloudellisen tuen. Junnila varoittaa jättimoskeijan luovan riskejä rinnakkaisyhteiskunnan syntymiselle ja poliittisen islamin vaikutusvallalle. Perussuomalaisten valtuustoryhmä muistuttaa Helsingin suurmoskeijahankkeen kariutumisesta ja vaatii hankkeen ulkomaisen rahoituksen sekä luokkahuoneiden opetussisältöjen perusteellista selvittämistä.

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Taksiraiskaukset kasvussa: Helsingin Sanomat pyrkii peittelemään sitä, että tekijät ovat pääosin maahanmuuttajataustaisia
Helsingin Sanomat uutisoi taksikuskien seksuaalirikosten räjähdysmäisestä kasvusta Helsingissä. Otsikko ja juttu pyrkivät vierittämään vastuuta vuoden 2018 taksiuudistukselle, vaikka lehden läpi käymässä aineistossa jokainen tuomittu tekijä oli maahanmuuttajataustainen.

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan
Somalitaustaiseen kansanedustajaan kohdistuu useita rikostutkintoja ja kohuväitteitä. Rikosepäilyjen todistaminen todeksi voi olla vaikeaa, koska Ilhan Omarin virallista syntymäaikaa ei tiedetä ja koska tutkintaan liittyvien henkilöiden mahdollisten sukulaisuussuhteiden todistaminen vaatisi DNA-testejä. Omasta mielestään Ilhan Oman on viaton eikä "tietääkseen" ole mennyt naimisiin oman veljensä kanssa.

Helsingin Sanomat punoi tarinan taksikuskeja häiritsevistä suomalaisista naisista
Helsingin Sanomat pysyy linjalleen uskollisena ja löytää jälleen suomalaiset mahdollisiksi syyllisiksi maahanmuuton lieveilmiöihin. Hesarin tarinankerronnassa häirinnän kohteina takseissa ovatkin itse asiassa maahanmuuttajataustaiset taksikuskit. Näkökulmaa vaihtamalla todellisuus todellakin näyttää toiselta.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia
Aftonbladetin mukaan poliisi keskeytti viikonloppuna epäillyn sukuelinten silpomisen uppsalalaisessa kauneushoitolassa. Epäillyn teon kohteena oli alle viisivuotias tyttö. Yhdellä kiinniotetuista oli päällään lääkärin työasu ja käsissään kirurgisia instrumentteja. Kahdeksan kiinniotetun joukossa oli saman perheen jäseniä, ja viranomaiset ottivat paikalta lapsia huostaan.

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle
SDP:n eduskuntavaaliehdokas ja somelääkäri Atte Virolainen on julkaissut Instagramissa kyseenalaisen kuvamanipulaation, jossa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman esitetään samassa kuvassa kahden muun julkisuudessa kohua aiheuttaneen henkilön kanssa. Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen arvostelee Virolaisen toimintaa viestipalvelu X:ssä.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











