
MATTI MATIKAINEN
Riikka Purra: Tulos on huono – ”Uskon, että perussuomalaisten kannatus nousee talouden kohentuessa”
Alue- ja kuntavaalien ennakkoäänten tulokset julkistettiin tunti sitten ja niiden mukaan perussuomalaisilla on 6,7 prosentin kannatus. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra myönsi pettymyksen tuoreeltaan.
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra myönsi pettymyksensä ennakkoäänien tulokseen.
– Tulos on huono.
– Vasemmisto-oppositio teki huikean tuloksen hallituspolitiikan kritisoimisella. Siitä on pääteltävä, että tällainen linja vetoaa äänestäjiin, Purra sanoo.
Hallitus jatkaa ohjelman toteuttamista
Perussuomalaisten hallituspolitiikkaan tulos ei heijastele, vaan hallitus jatkaa ohjelmansa toteuttamista.
– Olemme ajaneet kaksi vuotta hallituksen linjaa, ja tehneet tarvittaessa uusiakin päätöksiä esimerkiksi turvallisuuteen, talouteen, maahanmuuttopolitiikkaan ja ilmastopolitiikkaan. Jatkamme tätä.
Palkansaajia hyödyttäviä ratkaisuja
Hallitus valmistautuu juuri nyt puoliväliriiheen.
– Uskon että saamme sieltä suomalaista palkansaajaa hyödyttäviä ratkaisuja. Olen varma, että perussuomalaistenkin kannatus nousee talouden kohentuessa.
Perussuomalaisten kannatus oli vahvistumasssa iltayhdeksältä, kun kaikista äänistä oli laskettu 46 prosenttia.
SUOMEN UUTISET
Lue myös
Puoluesihteeri Vuorenpää vaalituloksesta: Tämä on opetus
Wille Rydman: Helsingin poliittisesta ilmapiiristä tulossa punavihreä – ”Ihmiset tulevat ainakin näkemään, mihin suuntaan Helsinkiä ei pidä viedä”
Jussi Halla-aho: Kuntavaalit ovat usein olleet perussuomalaisille haastava koettelemus
Lulu Ranne: Perussuomalaiset muuttaa Suomen liikennepolitiikkaa, uutta asfalttia vedettiin viime vuonna 4 000 kilometriä – ”Turvallisia teitä kaikille”
Mauri Peltokangas tyytyväinen perussuomalaisten hallitustyöhön: ”Vihreäkantiseen lakikirjaan tulee perussuomalaista kynänjälkeä – ja maahanmuuttopolitiikka tiukkenee rytinällä”
Puoluesihteeri Harri Vuorenpäältä kiitokset perussuomalaisten kenttäväelle: ”Joka puolella Suomea syytä olla ylpeitä siitä, mitä yhdessä on saatu aikaan”
Vaalivalvojaiset – suora lähetys
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Jussi Halla-aho: Kuntavaalit ovat usein olleet perussuomalaisille haastava koettelemus
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on uusimassa paikkansa Helsingin kaupunginvaltuustossa. Hän on vaikuttanut Helsingin paikallispolitiikassa neljällä kaudella.

Lulu Ranne: Perussuomalaiset muuttaa Suomen liikennepolitiikkaa, uutta asfalttia vedettiin viime vuonna 4 000 kilometriä – ”Turvallisia teitä kaikille”
Perussuomalainen liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne iloitsee tieliikenneturvallisuuden vahvistumisesta perussuomalaisten hallituskaudella. -Viime vuonna saimme pysäytettyä huonokuntoisten teiden kilometrimäärän kasvun ja käännettyä kokonaisuutta plussan puolelle. Myös ensi kesä tulee olemaan erinomainen. Me rakennamme siltoja ja asfalttia vedetään lisää.

Mauri Peltokangas tyytyväinen perussuomalaisten hallitustyöhön: ”Vihreäkantiseen lakikirjaan tulee perussuomalaista kynänjälkeä – ja maahanmuuttopolitiikka tiukkenee rytinällä”
Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja, kuntavaaliehdokas Mauri Peltokangas on tehnyt vaalityötä täysillä kevään aikana. Ennakkoäänien julkaisun alla Peltokangas korostaa kansanvallan voimaa.

Puoluesihteeri Harri Vuorenpäältä kiitokset perussuomalaisten kenttäväelle: ”Joka puolella Suomea syytä olla ylpeitä siitä, mitä yhdessä on saatu aikaan”
Perussuomalaisten kunta- ja aluevaalivalvojaisiin juuri saapunut puoluesihteeri Harri Vuorenpää kuvailee tunnelmiaan pirtsakaksi, mutta fiilistä hyväksi. Vaalien alla puoluesihteeri on kiertänyt Suomea ristiin rastiin, ja kilometrejä on tullut mittariin lukemattomia. Vaikka vaalimakkara jo alkaa ”tökkimään”, Vuorenpää kuvailee tunnelmia positiivisen innostuneeksi kaikkialla.

Eduskunnasta pukkaa järkitoimia kuin liukuhihnalta: Rajaturvallisuuslain jatko, kansalaisuuslaki tiukkenee, jengiläisille ja nöyryyttäjille kovempia rangaistuksia, venäläisten maakaupat, ..

Junnila kertoo perustuslakivaliokunnan päätöksestä: ”Itäraja pysyy säpissä ja Venäjän työntämät turvapaikanhakijat sen takana”

Hallitus esittää muutoksia ulkomaalaislakiin – Nieminen: ”Suomi ei saa olla maa, johon jäädään perusteettomasti roikkumaan jättämällä uusintahakemuksia viime hetkellä”
Hallitus esittää muutoksia ulkomaalaislakiin. Tavoitteena on sujuvammat prosessit ja tehokkaampi viranomaistoiminta.
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Greta Thunberg hilluu jo Pariisissa – ilmasto ja Gaza unohtuivat
Ruotsalaisaktivisti Greta Thunberg huutaa naama punaisena milloin minkäkin asian puolesta. Nyt aktivisti on löytänyt tiensä Ranskan ”lukiolaisprotesteihin”.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Elina Hiltusen islamkritiikki vaiennettiin kokoomuksessa: ”Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka aidosti välittää sananvapaudesta”
Kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja sittemmin puolueen jättänyt Elina Hiltunen sanoo, ettei kokoomuksessa sallita julkista islamkritiikkiä muslimiäänestäjien menettämisen pelossa.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












