

MATTI MATIKAINEN
Ronkainen: Vakuutuslääkärijärjestelmä kaipaa täysremonttia – ”Selvityksiä on tehty vuosikausia, nyt on aika toimia!”
Vakuutuslääkärijärjestelmä on pysynyt puheissa ja otsikoissa. Hyvä niin, sillä korjattavaa löytyy. Tämän myöntää jopa Vakuutuslääkärien yhdistyksen puheenjohtaja Janne Leinonen. Hänen pitäisi tietää mistä puhuu, sillä hän istuu järjestelmän piirissä monella jakkaralla ja kummallakin puolella pöytää, kirjoittaa perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen.
– Leinonen kuitenkin kertoo Iltalehdessä, että vakuutuslääkäreilläkin on vastuu lausunnoistaan. Ainoa vastuu minkä minä tiedän, on tulosvastuu työnantajalle eli vakuutusyhtiölle. Laissa vakuutuslääkäreillä ei enää ole edes totuusvelvoitetta kuten muilla lääkäreillä.
– Ja mitä tapahtuu, jos oikeudessa vakuutusyhtiön kanta todetaan vääräksi? Vakuutusyhtiö joutuu maksamaan ne korvaukset, jotka se olisi ollut muutenkin velvollinen korvaamaan. Mitään rangaistuksia ei häikäilemättömästäkään toiminnasta saa, Ronkainen ihmettelee.
Vakuutusyhtiöt kiistävät vammoja
Ronkaisen mielestä sosiaali- ja terveysministeriössä ongelmaa yritetään kaataa hoitavien lääkärien niskaan. Huonoista vakuutusratkaisuista syytetään hoitavien lääkärien lausuntoja ja niiden puutteita.
– Tiedän kuitenkin lukuisia tapauksia, joissa vakuutusyhtiö on kiistänyt vammoja, joista on useammankin erikoislääkärin lausunto. Vakuutuslääkäri, joka ei koskaan ole edes tavannut potilasta, voi muuttaa aivovammankin masennukseksi neurologin ja psykiatrin lausunnoista huolimatta.
Ongelma on nyt hoidettava
Sosiaali- ja terveysministeriö on asettanut kolmivuotisen neuvottelukunnan vakuutuslääkärijärjestelmän kehittämiseksi.
– Selvityksiä on tehty jo vuosikausia ja työryhmiä on tullut ja mennyt. Nyt olisi aika toimia! Pelkäänpä, että sama tapahtuu kuin viime kaudella. Lakeihin tehdään pieniä kosmeettisia muutoksia, jotta edes näyttäisi siltä, että asialle tehdään jotain.
– Kuitenkin keskeisin ongelma on ja pysyy. Vakuutuslääkärit voivat mielivaltaisesti ja lääketieteeseen perustumatta evätä vammojen ja tapaturmien syy-yhteydet. Näin riistetään vakuutetuilta heille kuuluvat korvaukset. Vakuutusyhtiöt tekevät voittoa. Tappion maksaa julkinen terveydenhuolto ja veronmaksaja, Ronkainen toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen jätti lakialoitteen vakuutuslääkärijärjestelmän muuttamiseksi

Taistelun vakuutuslääkäreiden mielivaltaa vastaan aloittanut Ronkainen iloitsee kansalaisaloitteesta: Vääryys halutaan korjata

Ronkainen: Vakuutusyhtiöille ei saa antaa valtaa määrätä potilaan hoitopaikasta

Kansalaisaloite vakuutuslääkäritoiminnan suitsimiseksi luovutettiin – perussuomalaiset tukee

Vakuutuslääkäreiden mielivaltaa vastaan taistellut Ronkainen iloitsee KKO:n esityksestä: Hallituksen on reagoitava kansalaisten oikeusturvan parantamiseksi

Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmään esitetyistä muutoksista: ”Edellyttää, että vakuutuslääkäreillä olisi kunnia ja omatunto”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Perussuomalaiset kokoontuvat Vantaalla – katso kuvat
Reipas joukko perussuomalaisia kokoontuu Vantaalla puolueen kokoontumisajoihin. Viikonlopun tilaisuudessa keskitytään yhdessäoloon ja toiminnan kehittämiseen. Kokoontumisajot järjestetään nyt kolmatta kertaa.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Suomen Perustalta selvitys Trumpin maahanmuuttopolitiikasta: Täyskäännös on mahdollinen, jos poliittista tahtoa löytyy
Presidentti Donald Trump on pysäyttänyt laittoman maahanmuuton Yhdysvaltoihin ja kiihdyttänyt karkotuksia. Seurauksena väkivaltarikokset, huumekuolemat ja työttömyys ovat kaikki lähteneet laskuun. Suomen Perustan julkaisema raportti kertoo ydinasiat maahanmuuttopoliittisesta täyskäännöksestä, dosentti Markku Ruotsilan laatima selvitys paljastaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














