

PS ARKISTO
Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmään esitetyistä muutoksista: ”Edellyttää, että vakuutuslääkäreillä olisi kunnia ja omatunto”
Perussuomalainen kansanedustaja Jari Ronkainen ottaa kantaa vakuutuslääkärijärjestelmään viimeisimmässä blogikirjoituksessaan. Kimmokkeen kirjoitukselleen hän sai Janin tapauksesta.
– Iltalehti uutisoi tänään tamperelaisen Janin tapauksesta, joka sai aivovamman päähän osuneesta kiekosta toimiessaan mittamiehenä kiekonheittokisassa. Kallonmurtuma, kolme kallon sisäistä veronvuotoa sekä useita aivoruhjeita johtivat jopa kognitiivisten kykyjen laskuun ja jopa juoksukyvyn menettämiseen. Vakuutusyhtiön kanssa Jani on tapellut puolittaisesta sairauseläkkeestä vuodesta 2018 saakka. Vakuutusyhtiön mukaan Janin työkyky ei ole alentunut riittävästi neurologien ja neuropsykologien lausunnoista huolimatta, Jari Ronkainen kertoo.
Kaikissa toistuu sama tarina
Ronkainen on tehnyt edellisellä kaudella valtiopäivätoimia vakuutuslääkärijärjestelmän muuttamiseksi ja ollut tällä kaudella yhteydessä lakimuutosta luonnosteleviin virkamiehiin.
– Janin kertomus on hyvin tuttu. Siitä lähtien kun otin ensimmäisen kerran kantaa vakuutuslääkäreiden epäoikeudenmukaisen menettelyyn elokuussa 2016 olen saanut satoja ja taas satoja yhteydenottoja niin sähköpostitse, puhelimitse kuin kirjeitsekin. Kaikissa toistuu se sama tarina, että vakuutusyhtiöiden ja niiden käyttämien asiantuntijalääkäreiden on mahdollista kiistää potilaiden vammat hoitavien lääkäreiden lausunnoista huolimatta. Kyse on maksettavista korvauksista eli rahasta.
– Eduskunnassa tekemäni laki- ja toimenpidealoitteet yhdessä yli 50 000 allekirjoittajaa keränneen kansalaisaloitteen kanssa ovat johtaneet siihen, että asiaa käsittelevä lakimuutos on ollut lausuntokierroksella vielä viime kuussa. Sen merkittävin muutos on, että jatkossa lääkäriasiantuntijan on vahvistettava kannanottonsa sanoin ”kunnian ja omantunnon kautta”.
Lakimuutos ei yksin riitä
Ronkainen, joka on esittänyt vakuutusyhtiöille niin kutsuttua käänteistä todistustaakkaa, epäilee lakimuutoksen vaikuttavuutta vakuutuslääkärijärjestelmään.
– Vaikka lakimuutoksessa on hyviä elementtejä, pelkään kuitenkin, että se ei tule muuttamaan vallitsevaa asiantilaa tarpeeksi. Potilaan näyttötaakka omasta vammautumisesta ei tule poistumaan ja hoitavien lääkärien lausunnot eivät lakimuutoksen myötä saa yhtään enempää painoarvoa. Aika näyttää, onko lakimuutoksella jatkossa vaikutuksia korvauspäätöksiin. Se kuitenkin edellyttäisi sitä, että vakuutuslääkäreillä olisi kunnia ja omatunto minkä kautta vannoa. Toivon todella, että sitä oikeasti löytyisi.
Artikkelia on muokattu 31.8. klo 9.37.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- toditustaakka omatunto mielivalta potilas vakuutuslääkäri lakimuutos Jari Ronkainen perussuomalaiset kansalaisaloite
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen: Vakuutuslääkärijärjestelmä kaipaa täysremonttia – ”Selvityksiä on tehty vuosikausia, nyt on aika toimia!”

PS:n oikeudenmukaisuuspaketti julki – sisäilmasairaille apua, vakuutuslääkärit vastuuseen, puoluetukea alas, ruoka-apuun ja eläinsuojeluun parannuksia

Perussuomalaisten Ronkainen iloitsee vakuutuslääkäreitä koskevan kansalaisaloitteen etenemisestä

Ronkainen odottaa hallitukselta vakuutuslääkärijärjestelmän korjausta: ”Milloin esitys saadaan eduskuntaan?”

Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmään ehdotetuista lakimuutoksista: ”Ei riitä muuttamaan nykytilaa”

Ronkainen vakuutuslääkärijärjestelmän muutoksesta: ”Tulokset jäävät jälleen kosmeettisiksi”

Ronkainen perää seurantaa vakuutuslääkäreitä koskevassa lakimuutoksessa: ”Korvausten tulee perustua lääketieteellisiin faktoihin, ei vakuutusyhtiöiden mielipiteisiin”

Ruiskumaalari taistelee seitsemättä vuotta ammattitaudin korvauksista vakuutusyhtiön kanssa
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Säätiövalta, yhdistykset, julkinen raha ja RKP – näin suomenruotsalainen verkosto kietoutuu yhteen
Ruotsalaisen kansanpuolueen poliittinen vaikutusvalta on selvästi suurempi kuin sen valtakunnallisesta kannatuksesta voisi päätellä. Suomenruotsalaiset valvovat etujaan paitsi eduskunnassa, myös säätiöiden, yhdistysten ja julkisesti rahoitettujen järjestöjen kautta.

Purra: Hallitus tekee enemmän kuin kukaan vuosikymmeniin – demarit vain vastustavat
Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra arvosteli demareita Ylen Kohti vaaleja -tentissä eilisiltana. Purra muistutti, että nykyhallitus on tehnyt enemmän kasvutoimia kuin yksikään hallitus vuosikymmeniin, ja kritisoi oppositiota heidän jatkuvasta vastustuksestaan.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.













