Ronkainen: Ylen ohjelmaostot muutaman henkilön käsissä – ”Jääkö toinen totuus kertomatta?”

Näkyykö Ylen tehtävä puolueettoman ja moniäänisen tiedon välittäjänä yhtiön ohjelmavalinnoissa vai tarjoaako kansallinen julkisen palvelun mediayhtiö katsojille vain muutaman ohjelmanostajan absoluuttista totuutta?

Sotaisa tilanne maailmalla on tehnyt Ylen ulkomaan uutisiin liittyvistä faktaohjelmista ja uutisdokumenteista tärkeän tiedon kanavan. Mediasisältöjen runsaus ja viestinnän kiihtynyt tahti vaikuttavat myös Ylen ulkomaan ohjelmien sisään ostoon.

Ylen kansainvälisen ohjelmahankinnan päällikkö Tarmo Kivikallio kertoo, että Ylen ulkomaanostojen osuus on noin viisi prosenttia kokonaiskustannuksista. Vuonna 2015 sisältö- ja palvelukulut olivat 333,6 miljoonaa euroa ja BBC oli yksi Ylen suurimmista ostokohteista.

– Faktapuolen ohjelmia tulee paljon BBC World Wideltä. Näistä esimerkkejä ovat historia, tiede ja luonto. Ylellä on valmis ohjelmapaikka, johon tarvitaan juuri näitä sisältöjä.

”Propagandaa ja väärää tietoa”

Kivikallio kertoo, että luotettavuuden ja sisällön arviointi on hyvin aikaa vievää työtä.

– Meillä on tiettyjä toimijoita, joilta saadaan laadukasta kamaa. Ohjelmatarjontaa on paljon ja siitä massasta tehtävämme on hakea laadukkaimmat sisällöt ja uudet näkökulmat, hän sanoo.

Kivikallio mainitsee pari esimerkkiä.

– Ulkolinja on uutisraporttimainen. Se jatkaa siitä, mihin uutiset jäivät. Hankintoja tehdään puhtaasti sisältökärki edellä. Näitä uutisdokumentteja haetaan maailmalla. Niiden valikoiminen on erittäin työlästä puuhaa. Pohdimme jatkuvasti kysymyksiä, että onko tämä sisältö luotettavaa ja onko se journalistisesti kestävää. Työ on erittäin haastavaa. Maailman kriisialueella on paljon propagandaa ja väärää tietoa, hän tarkentaa.

– Dokumenttiprojekti on puolestaan dokumenttielokuvaa, jossa voidaan näyttää esimerkiksi teknisesti heikkolaatuista kuvaa sota-alueilta. Ohjelmaan pätevät kuitenkin samat journalistiset määritteet, kuin muihinkin uutisohjelmiin. Dokumenttiprojektissa voi tosin olla taiteellisia näkökulmia, mutta sisältö on silti tärkein, hän selventää.

Kivikallion mukaan Yle tekee paljon hankkijatason yhteistyötä esimerkiksi eurooppalaisten kollegoiden kesken.
Aiheiden painotuksista ja poliittisista korostuksia arvioidaan useamman hengen voimin. Tämä on jatkuvaa arviointia.

– Emme hätiköi, sillä emme tee uutisia, joka tarkoittaa sitä, että meillä on enemmän aikaa arvioida materiaalia.

Ostopäätökset pienen piirin käsissä

Ylen hallintoneuvoston jäsen, perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkainen ei niele Kivikallion ostoperusteluja mukisematta.

– Yllä olevien kommenttien perusteella on aivan selvää, että ostopäätökset tekee muutama henkilö, jotka myös arvioivat materiaalin journalistisen tason, oikeudenmukaisuuden ja tasapuolisuuden. Kivikallio siis arvioi, mikä on niin sanottua laadukasta materiaalia.

– Käsittääkseni hän myös tekee arvion siitä, mikä on huonoa materiaalia sota-alueilta, mikä propagandaa ja mikä väärää tietoa. Tähän prosessiin voi henkilön oma mielipide vaikuttaa vahvasti, Ronkainen varoittaa.

Ostaja päättää ”totuudesta”?

Ronkaisen mielestä Ylen ostomateriaali on arvioitava erityisen tarkasti ja varmistettava, että esitettävä tieto on varmasti totuudenmukaista.

– Voiko ostopäätöksen tehdä yksi tai kaksi henkilöä? Onko silloin olemassa riski siitä, että materiaali voikin olla kyseisten henkilöiden mielestä absoluuttinen totuus ja jääkö siinä toinen totuus kertomatta? Ronkainen kysyy.

Ylen perusteltava kritiikki

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho painottaa, että Ylen ohjelmiston on oltava puolueetonta ja moniäänistä.

– Jotta tämä toteutuu, on ohjelmavalinnat tekevillä henkilöillä oltava hyvät perustelut ja valmius vastata valinnoistaan. Ylen pitää pystyä kaiken aikaa perustellusti vastaamaan ohjelmistoa koskevaan kritiikkiin.

Terho sanoo, etteivät poliitikot eivät päättää Ylen ohjelmatarjonnasta kuin periaatetasolla ohjausta antaen.

– Voimme juuri esimerkiksi edellyttää sitä, että tarjonnan on oltava puolueetonta. Jos ohjelmista päätettäisiin poliittisesti, niin valtaa pitävät pystyisivät valikoimaan itselleen mieluista tarjontaa oman valtansa perustelemiseksi, hän tarkentaa.

Jokainen suomalainen maksaa

Terhon myöntää, että valtiollisen median rooli ylipäätään on siinä suhteessa periaatteiltaan vaikea, koska jokaisen kansalaisen on maksettava sen ohjelmatarjonnasta.

– Tämän takia puolueettomuusvaatimus korostuu entisestään. Valtion media on maamme ylivoimaisesti vahvin tiedotusväline, mikä on tarkkaavaisuutta vaativa asema sekä journalistisesti että reilun kilpailuasetelman suhteen yksityistä mediaa kohtaan.