

Ruohonen-Lerner: Veronkierron vastainen taistelu jatkuu
KOLUMNI Euroopan parlamentissa toimii 20 pysyvää valiokuntaa ja vaihteleva määrä tilapäisiä erityisvaliokuntia. Olen jäsen yhdessä sellaisessa, TAX3-erityisvaliokunnassa. Se on perustettu selvittämään ja ehkäisemään talousrikoksia, veropetoksia ja veronkiertoa.
Hyväksyimme helmikuussa TAX3-erityisvaliokunnan mietinnön äänin 34 puolesta, 4 vastaan ja 3 tyhjää. Maaliskuun täysistunnossa äänestämme mietinnön lopullisesta muotoilusta. Samalla tulemme vakinaistamaan veronkierron ongelmiin keskittyvän valiokunnan toiminnan, minkä tarpeellisuudesta poliittiset ryhmät ovat olleet varsin yksituumaisia.
TAX3-erityisvaliokunnan toimikauden aikana paljastui uusia skandaaleita, joista Danske Bankin Viron-yksikön rahanpesutapaus oli yksi suurimmista. Virossa pestiin rahaa 200 miljardin euron arvosta vuosina 2007-2015. Vertailun vuoksi Suomen valtion talousarvio on noin 55 miljardia euroa vuodessa. Rikollinen toiminta sai jatkua Virossa, vaikka ensimmäinen vinkki rahanpesusta saatiin jo vuonna 2007.
Nykysäännösten mukaan pankkien velvollisuus on tunnistaa asiakkaansa, mikä tarkoittaa, että ne eivät saisi ottaa vastaan talletuksia ja tilisiirtoja epämääräisiltä tahoilta, joiden rahan alkuperää ei voida todentaa. Tässä tarkoituksessa myös lukuisat suomalaiset ovat saaneet yhteydenottoja omista pankeistaan. Ilmeisesti rikollinen raha ei ole haissut pankeissa silloin kun asiakkaalla on ollut riittävän paksu lompakko.
Monessa tapauksessa suurista taloudellisista väärinkäytöksistä kertovat skandaalit tulevat julki väärinkäytösten ilmoittajien ansiosta. Heidän kohtalonsa on usein karu, vaikka heidän toimintansa palvelee julkista etua merkittävällä tavalla. Paljastusten kohteena ollut yksityinen tai julkinen organisaatio voi ryhtyä monenlaisiin vastatoimiin ilmoittajan nujertamiseksi esimerkiksi katkaisemalla tämän urakehityksen, työpaikkakiusaamisella, eristämisellä tai potkuilla ja maineen mustamaalaamisella. Käytännön esimerkkejä meillä on paljon tästä. Erään sveitsiläisen väärinkäytösten ilmoittajan perhe koki niin kovaa painostusta, että perheen 11-vuotias tytär yritti itsemurhaa.
EU-maihin on tulossa yhteiset säännöt väärinkäytösten ilmoittajien suojeluun. He tulevat saamaan kaksi vaihtoehtoista tapaa ilmoituksen tekemiseen. Yksi niistä on organisaation sisäinen kanava ja toinen ulkopuolinen kanava suoraan viranomaisille. Uskon, että ulkopuolinen taho edistää väärinkäytöksen selvitystyötä tehokkaammin kuin ilmoituksen kohteena oleva organisaatio.
Viimeisten vuosien aikana monissa maissa on häiritty toimittajien työtä eri tavoin. EU:n sisällä, Maltalla, Slovakiassa ja Bulgariassa, on murhattu kolme korruptiota ja rahanpesua tutkinutta toimittajaa. Maltan tapaus puhututti, kun TAX3-erityisvaliokunnassa kuultiin samanaikaisesti autopommilla murhatun Daphne Caruana Galizian poikaa Matthew’ta ja Maltan oikeusministeriä Owen Bonnicia.
Murhatun toimittajan pojan mukaan Maltan hallituksessa istuu korruptoituneita poliitikkoja, jotka saattavat olla suoraan vastuussa hänen äitinsä murhasta ja estävät siksi tutkinnan tehokkaan etenemisen. Murhan tilaajaa ei vieläkään tiedetä. Oikeusministeri torjui väitteet siitä, että Malta olisi välinpitämätön rahanpesukysymyksissä ja vakuutti maan olevan normaalisti toimiva oikeusvaltio, jossa on kuitenkin aina parannettavaa jokaisen muun maan tapaan.
Verotukseen liittyvät asiat kuuluvat edelleen kansalliseen päätöksentekovaltaan ja vaativat EU-päätöksenteossa jäsenvaltioiden yksimielisyyden. Eräiden asiantuntijoiden mukaan verotusasioista puhuminenkin on ollut aikaisemmin tabu unionissa. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, että meillä on yhteinen ongelma ja sille pitää tehdä jotakin. Vasta jäävuoren huippu on paljastettu, mistä on osoituksena myös pari viikkoa sitten julkisuuteen tullut uusin skandaali nimeltään Troikan rahanpesula.
Heinäkuussa aloittava uusi parlamentti valitsee ensimmäiset jäsenet pysyvään verovaliokuntaan, mitä pidän isona edistysaskeleena.
Pirkko Ruohonen-Lerner
Veronkierron ongelmien torjuntaan työssään keskittynyt Euroopan parlamentin jäsen, PS/ECR
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Europarlamentaarikko Ruohonen-Lerner: Suomi rahoittaa EU:ta sadoilla miljoonilla
Viikon suosituimmat

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












