Artikkeli kuva

Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA

Ruotsidemokraatit boikottiin – Aftonbladet ei suostu julkaisemaan puolueen vaalimainoksia

18.11.2017 |17:45

Ruotsin suurin iltapäivälehti ja uutismedia Aftonbladet ei julkaise ruotsidemokraattien vaalimainoksia ensi syksyn valtiopäivävaalien yhteydessä.

Päätöksestä kertoi Aftonbladetin toimitusjohtaja ja vastaava päätoimittaja Sofia Olsson Olsén.

-Kyse on siitä, että arvostuksemme eivät kohtaa. Ruotsidemokraatit eivät arvosta kaikkia ihmisiä samalla tavalla, Olsson Olsén perusteli Ruotsin yleisradion Ekot-ohjelman haastattelussa.

– Tämä on ollut linjamme myös aiemmin ja päätin, että emme ota vastaan ruotsidemokraattien ilmoituksia seuraavienkaan vaalien yhteydessä.

Ruotsidemokraatit ovat maan kolmanneksi suurin puolue ja Olsson Olsénin mukaan sitä seurataan uutismielessä kuten muitakin puolueita. Ruotsidemokraattien jäsenet voivat edelleen saada julkaistuksi myös mielipideartikkeleita Aftonbladetissa.

Ruotsidemokraattien tiedottaja Joakim Wallerstein sanoo ”kunnioittavansa päätöstä osana sosiaalidemokraattien vaalikampanjaa, koska palkansaajajärjestö LO omistaa osan Aftonbladetia julkaisevasta yhtiöstä”.

– Jos sanomalehti yrittää estää puoluetta kertomasta sen omista tavoitteista, vaalien merkitys hämärtyy ja äänestäjän on yhä vaikeampi tehdä perusteltuja päätöksiä, Wallerstein jatkaa Aftonbladet-lehden haastattelussa.

Puolue on erittäin kovassa gallup-nosteessa. On mahdollista, että siitä tulee seuraavissa valtiopäivävaaleissa Ruotsin suurin puolue.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää