

Ruotsidemokraattien vaalivideo sai demarit repimään pelihousunsa
Valtiopäivävaaleihin on kuukausi aikaa ja ruotsidemokraatit moukaroivat nyt ankarasti päävastustajaansa sosiaalidemokraatteja. Aseena on pitkän elokuvan mittainen dokumentti sosialidemokraattisen puolueen historiasta. ”Kaikki se, mitä ei ole kerrottu koskaan aikaisemmin”, kuten vaalivideossa todetaan.
Demareiden puoluesihteeri suivaantui ruotsidemokraattien videodokumentistä ja pitää sitä ”mielipuolisena”.
Elokuva Ett folk Ett parti – Socialdemokraternas historia (suom: Yksi kansa, yksi puolue – sosiaalidemokraattien historia) käsittelee demareiden historiaa, jonka kätköistä löytyy rotuoppia ja muuta viime vuosisadan alun poliittista aatevirtaa Euroopasta. Elokuvassa pääministeri Stefan Löfvenin puheita on kuvitettu marssivilla natsijoukoilla ja lääkäreillä, jotka mittaavat ihmisten kalloja. Esille vyöryy myös kuuluisa sosialidemokraattinen professori Bengt Lidforss, joka oli sata vuotta sitten sitä mieltä, että alempien rotujen sekoittuminen kantaruotsalaisten kanssa johtaisi kohtalokkaaseen riikinruotsalaisen rodun laadulliseen mahalaskuun, Expressen-lehti kertoo.
Tiedotuspäällikkö Joakim Wallerstein perustelee elokuvaa sillä, että on hyvä tuoda esille muidenkin puolueiden kuin ruotsidemokraattien menneisyys.
– Meitä on arvosteltu ankarasti ja se on ihan oikein. Mutta mielestämme on asiallista, että muutkin puolueet tuntevat historiansa. Ruotsidemokraattien omassa menneisyydessään tekemät virheet ovat vahingoittaneet lähinnä meitä itseämme, mutta sosiaalidemokraattien historiallisista virheistä on kärsinyt koko Ruotsin kansa.
Wallerstein vihjaa, että vaalien jälkeen on aika tarkastella myös allianssipuolueiden ja erityisesti keskustapuolueen historiaa.
Sosialidemokraattien puoluesihteeri Lena Rådström Baastad pillastui ruotsidemokraattien hengentuotteesta ja läväytti natsikortin pöytään:
– Ei ole mikään salaisuus, että Ruotsissa oli 1930-luvulla antisemitistisiä aatevirtauksia ja ajatuksia rotujen eriarvoisuudesta. Mutta se että ruotsidemokraatit – tämän päivän rasistinen puolue – yrittää tehdä omasta politiikastaan hyväksyttävää tuomalla esille näitä asioita, se on täysin mielipuolista, puoluesihteeri pauhaa.
Ruotsidemokraattien Samtiden-puoluelehden päätoimittaja Dick Erixon on tuottanut kohuelokuvan. Hän torjuu demareitten puoluesihteerin arvostelun ja vaatii kaikkia kantamaan vastuunsa:
– Sosiaalidemokraatit tuijottavat mielellään menneeseen mutta unohtavat omansa. Päätään ei voi loputtomasti työntää puskaan vaan jokaisen puolueen on kannettava vastuunsa omasta eilisestään.
Lisäys 2.8.2018:
Youtube poisti elokuvan palvelustaan torstai-iltana. Videon tilalla on viesti: ”Tämä video on poistettu, koska se rikkoo YouTuben yhteisön sääntöjä.”
Elokuvasta löytyy useita eri versioita, mutta Youtube poistaa niitäkin. Eri versioita täällä ja täällä.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Kansainvälisen rikostuomioistuimen syyttäjä tyrmäsi kansanmurhaväitteet – Helsingin Sanomat ja Yle vaikenevat
Helsingin Sanomat ja Yle ovat antaneet vuosia laajaa näkyvyyttä väitteelle, jonka mukaan Israel syyllistyy kansanmurhaan Gazassa. Kun ICC:n oma pääsyyttäjä nyt kertoo, ettei todisteita ole, molemmat toimitukset ovat hiljaa.

Islam musliminuorten mielestä kansallisia lakeja vahvempi – huoli heräsi Itävallassa: ”Täällä pätevät kansalliset lait eikä sharia”
Tie kalifaattiin käy lasten ja nuorten kautta. Muslimit ovat pian suurin uskonnollinen ryhmä Itävallan suurten kaupunkien kouluissa ja nousevan polven asenteet kertovat uskonnon keskeisestä merkityksestä nuorten elämässä. Islam on monen mielestä jo nyt paikallisten lakien yläpuolella.

EU-parlamentaarikko ei päässyt Lontoon mielenosoitukseen — pääministeri tukahduttaa sananvapautta
Iso-Britannia on estänyt ainakin 11 ulkomaalaista puhujaa osallistumasta tänään Lontoossa järjestettävään Unite the Kingdom -mielenosoitukseen. Kielletyillä ei ole rikostuomioita. Poliittisin perustein tehty päätös herättää kysymyksen Ison-Britannian sananvapauden tilasta.

Kolumni: Miksi älyköillä on taipumus viehättyä sosialismista, vaikka se ei toimi?
Miksi korkeasti koulutetut ihmiset päätyvät niin usein vastustamaan sitä järjestelmää, joka heidät elättää? Taloustieteilijä Joseph Schumpeter tarjosi jo vuonna 1942 terävän selityksen: kapitalismi tuottaa ylijäämää ja synnyttää yrittäjyydestä ja tuotannosta vieraantuneen älykköluokan. Markkinat palkitsevat ratkaisuista ja riskinotosta – eivät teoreettisesta kauneudesta ja tiedostavuudesta. Tämä koetaan epäoikeudenmukaiseksi niiden parissa, jotka ovat kouluttautuneet analysoimaan ja kritisoimaan yhteiskuntaa. Sosialismin vetovoima intellektuelleille ei selity vain tasa-arvon ihanteilla, vaan myös henkilökohtaisilla kannustimilla ja statushakuisuudella. Se lupaa koulutetulle luokalle portinvartijan rooleja yhteiskunnan suunnittelijoina ja politrukkeina ilman tulosvastuuta ja riskinottoa.

Turve-kansalaisaloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan – etenee eduskuntaan
Kansalaisaloite turpeen luokittelemiseksi uusiutuvaksi energiaksi ja poistamiseksi EU:n päästökaupan piiristä on saavuttanut vaaditun 50 000 kannattajan rajan. Aloite etenee nyt eduskunnan käsittelyyn.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen pääsyyttäjä: Ei näyttöä kansanmurhasta Gazassa – perheensä menettänyt gazalaismies vaatii ICC:tä tutkimaan 14 Hamas-johtajaa
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan sanoo, ettei tällä hetkellä näe riittävää näyttöä sille, että Israel olisi syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa. Poliitikot ja aktivistit ovat silti käyttäneet vakavaa juridista termiä jo pitkään ikään kuin asia olisi oikeudellisesti ratkaistu. Viime viikolla eräs perheensä sodassa menettänyt gazalaismies toimitti ICC:lle uuden tutkintapyynnön, jossa hän vaatii 14 Hamas-johtajan tutkimista sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

EU:n elpymisrahastosta jo 512 petostutkintaa – liki 5 miljardia euroa kadoksissa
Euroopan tilintarkastustuomioistuin arvostelee vakavasti EU:n koronaelpymisrahastoa. Viranomaiset ovat merkinneet rahastoon jo viiden miljardin euron edestä petosepäilyjä, eikä kansalaisilla ole tietoa, kenen taskuihin rahat todellisuudessa päätyvät. Suomi kuuluu rahaston nettomaksajiin.

ICC:n mukaan Israel ei ole syyllistynyt kansanmurhaan – Garedew: ”Valheelliset syytökset ovat ruokkineet hyökkäyksiä juutalaisia vastaan”
Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) pääsyyttäjä Karim Khan vahvisti viime viikolla, että Gazassa ei ole tapahtunut kansanmurhaa. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew iloitsee totuuden tulemisesta julki, mutta ei usko Israel-vastaisen vihervasemmiston hyväksyvän tappiotaan.

Ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä kirjallinen kysymys – Vigelius: ’’Rapauttaa maanpuolustusta’’
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius on jättänyt eduskunnassa puolustusministeri Antti Häkkäselle (kok) kirjallisen kysymyksen ulkomaalaistaustaisten asevelvollisuuden välttelystä.

Kotouttamisesta kotiuttamiseen – Euroopan hidas mutta varma herääminen paluumuuton välttämättömyyteen
Ympäri Euroopan havahdutaan siihen tosiasiaan, että mahdottomaksi osoittautuneen maahanmuuttajien kotouttamisen nielemät resurssit voidaan käyttää paremminkin - nimittäin paluumuuton kannustimiin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää














