

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin turvallisuuspoliisin turvallisuuspäällikkö vangittiin epäiltynä vakoilusta – Lähi-idän kielten ja kulttuurien asiantuntija
Säpon turvallisuuspäällikkö vangittiin viikko sitten todennäköisin syin epäiltynä valtion turvallisuuden vaarantamisesta. Selkokielellä kyse on vakoilusta. Hän on työskennellyt sekä siviili- että sotilastiedustelun leivissä.
Nyt pidätetyn noin 40-vuotiaan miehen syytteet koskevat vuosia 2011–2015, jolloin hän työskenteli sekä turvallisuuspoliisi Säpon että sotilastiedustelu Mustin palveluksessa. Mies vangittiin todennäköisin syin epäiltynä salassa pidettävän tiedon luvattomasta käsittelystä.
Vakoilusta epäilty työskenteli Säpossa aikana, jolloin laitoksen päällikkönä toimi Anders Danielsson:
– Haluan painottaa, että häntä vasta epäillään rikoksesta. Mutta jos hän on syyllinen, on tapahtunut jotakin sellaista, jota ei ikinä saisi tapahtua turvallisuuspalvelussa, Danielsson painottaa.
Kaikkein salaisimman tiedon lähteillä
Mahdollinen vakoilutapaus on viranomaisille erityisen hankala siksi, että se ulottuu ruotsalaisen yhteiskunnan kaikkein salaisimman tiedon lähteille. Mies on osallistunut hankkeisiin sekä puolustusvoimien Must-tiedustelupalvelun, että FRA-signaalitiedustelun kanssa.
Hän on päässyt käsiksi myös hallituksen salaisiin sekä koti- että ulkomaita koskeviin dokumentteihin. Kyse on tiettävästi turvallisuusyhteistyötä koskevista tiedoista.
Epäilty tuli Ruotsiin pakolaisena Iranista 1990-luvulla. Hänen äidinkielensä on farsi (persia) ja hän omaa erittäin hyvät valmiudet ymmärtää ja tulkita Lähi-idän eri kieliä ja kulttuureita. Taidot ovat erittäin kysyttyjä tiedustelumaailmassa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- persia farsi turvallisuusyhteistyö turvallisuuspalvelu Must tiedustelupalvelu pakolainen FRA Anders Danielsson säpo Iran Signaalitiedustelu Kiina Vakoilu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsin turvallisuuspoliisi: Isis-palaajat voivat lisätä terrorismin uhkaa ja heidän taitonsa kiinnostavat myös tavallisia rikollisia

Yhä useampi haavoittuu luodeista tai puukosta Ruotsissa – ja yhä useammin julkisella paikalla

Perussuomalaiset haluavat vastuun kotoutumisesta maahanmuuttajalle sanktioiden uhalla: ”Emme halua Suomen luisuvan Ruotsin tielle”

Perussuomalaiset: Suomalaisten turvallisuus jää maailmanparantamisen jalkoihin – tällä kertaa poliisien määrä leikkurissa

Poikkeuksellisen monta vakoilijaa otettu kiinni Euroopassa – syynä verbi, jolla kansa kuvailee venäläistä huolimattomuutta ja epäonnistumista
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää