

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ruotsin turvallisuuspoliisi: Isis-palaajat voivat lisätä terrorismin uhkaa ja heidän taitonsa kiinnostavat myös tavallisia rikollisia
Ruotsiin on palannut jo 150 Isis-järjestön toiminnassa mukana ollutta henkilöä ja lisää on tulossa. Monet ovat edelleen mukana radikalisoituneissa ympyröissä, joista aikoinaan matkaan lähtivät. Osa myy terroristijärjestöstä peräisin olevia taitojaan rikollisjengeille.
Pari viikkoa sitten Ruotsiin palasi kolme Isis-naista pohjoisen Syyrian vankileireiltä. Heidän on arveltu muodostavan uhan maan turvallisuudelle, sillä he ovat tiettävästi saaneet asekoulutusta ja osallistuneet taisteluihin. Paikallinen kurdihallinto on toteuttamassa uusia karkotuksia, joten lisää Isis-väkeä on väkeä tulossa Ruotsiin.
Monet palaajista uppoutuvat vanhoihin kuvioihinsa palattuaan kotimaahansa. Nämä ihmiset eivät välttämättä muodosta välitöntä terroristista uhkaa mutta he saattavat olla mukana jihadistisessa ruohonjuuritoiminnassa.
– Kyse on pikemminkin tukityöstä kuin törkeiden rikosten suunnittelusta ja toteuttamisesta. He hankkivat rahoitusta ja verkostoja, järjestelevät tiloja ja sen tapaista, sanoo Säpon analyytikko Ahn-Za Hagström.
– Monet hakeutuvat myös rikollisiin piireihin, joissa uskonto ei ole keskeinen tekijä.
Kokonaiskuva puuttuu
Turvallisuuspoliisi Säpolla ei ole Isis-terroristijärjestön piiristä palanneista yhtenäistä kuvaa. Sekalaisessa joukossa on kiihkomielisiä jihadisteja ja sodan traumatisoimia, illuusionsa menettäneitä ihmisiä. Siksi palanneiden taustojen selvittely on ensiarvoisen tärkeää, vaikkakin usein todella vaikeaa.
Saksalainen tutkimus osoittaa, että puolet Isis-palaajista jää ääriajattelun piiriin. Terrorismin asiantuntijan mukaan Ruotsissa ei ole kokonaiskuvaa siitä, mitä palaajille tapahtuu kotiinpaluun jälkeen.
– Nämä ihmiset ovat olleet osa maailman julminta terroristiorganisaatiota. Siksi haluamme tietää, kuinka moni on palannut, mitä he tekevät, kuinka moni on edelleen mukana rikollisessa toiminnassa ja kuinka moni on luopunut siitä, luettelee terrorismin tutkija Magnus Ranstorp.
– Viranomaiset väittävät, että palaajien vastaanottojärjestelyt toimivat, mutta mitä on väitteiden takana ja miltä todellisuus oikeasti näyttää? Ranstorp kysyy.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- törkeä rikollisuus tukitoiminnot Ahn-Za Hagström kurdihallinto Ääriajattelu Magnus Ranstorp terroristijärjestö säpo Isis-palaajat kalifaatti Turvallisuuspoliisi jihadismi Irak ISIS Syyria
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ruotsiin saapuneet Isis-naiset ovat terroristijärjestön kovaa ydintä – epäily kansanmurhasta

Halla-aho välikysymyskeskustelussa: ”Suomi ei voi viestittää olevansa turvasatama, josta voi lähteä ulkomaille tekemään silmittömiä rikoksia ja jonne voi palata jäähdyttelemään”

Hallitus junaili terroristit Suomeen salaa – PS: Ministerit valehtelevat, virkamiehet valehtelevat, kaikki valehtelevat, jotta maahan saa tuotua Isis-liikkeeseen kuuluvia ihmisiä!

Mikään laki ei velvoittanut hallitusta auttamaan Isis-naisia Suomeen – kelkka kääntyi vuodessa

Poliisi tutkii valekuolleen irakilaisen turvapaikanhakijan juttua – vihreän sisäministerin suu meni suppuun eduskunnassa

Ruotsin ongelmalähiöt umpikujassa – maahanmuuttajat halutaan asuttaa muualle

Ruotsin turvallisuuspoliisin turvallisuuspäällikkö vangittiin epäiltynä vakoilusta – Lähi-idän kielten ja kulttuurien asiantuntija

Isis-kolmikko syytteeseen terroriteon valmistelusta Tanskassa

Brittiparlamentaarikon murha oli islamistinen terrori-isku – tappaja oli aiemmin deradikalisaatio-ohjelmassa
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.















