Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Saarakkala: Otto-automaatit pelastettava

26.09.2014 |14:09

Kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala jätti kirjallisen kysymyksen Otto-automaattien verkoston turvaamisesta.

Suomessa on jäljellä arviolta 1600 Otto-automaattia. Otto-automaattien lukumäärä on vähentynyt ja joka vuosi noin 20 automaattia suljetaan pysyvästi.

– Käteisnostojen määrä on vähentynyt automaattien ylläpidon kannalta taloudellisesti kannattamattomalle tasolle. Syynä tälle automaattien sulkemistrendille on ollut maksuliikenteen digitalisoituminen korttimaksun ja verkkopankin käytön yleistymisen myötä, mikä on vähentänyt ihmisten tarvetta käteiselle rahalle, Vesa-Matti Saarakkala tietää.

Automaatteja suojellaan paikallisella rahalla

Pienillä paikkakunnilla on taisteltu automaattien lopettamista vastaan mm. ottamalla niiden ylläpitokustannuksia seutujen omalle vastuulle. Rahallisina tukijoina automaattien säilyttämisessä ovat yleensä toimineet kyseisen seudun kauppakeskukset, kunnat tai pankit.

– Toisaalta ratkaisuna Otto-automaattien sulkemisten aiheuttamiin ongelmiin käteisautomaattiverkoston ylläpidosta vastaava Automatia Oy otti viime vuoden lopulla käyttöön talletusottoautomaatit. Tarkoituksena on, että näiden talletusautomaattien verkosto kattaisi pian koko maan alueen. Voidaan kuitenkin esittää perustellusti epäilys siitä, onko uudella talletusautomaattiverkostolla todella kykyä sijoittautua kaikille niille alueille, joissa käteisnostopalveluita tarvitaan, Saarakkala varoittaa.

Syrjäytymisen ehkäisyä

Saarakkalan mielestä käteisen rahan tosiasiallisten käyttömahdollisuuksien tulisi olla valtion vastuulla eikä hyväntekeväisyyden varassa.

– Valtio voisi viime kädessä – omin toimenpitein – jatkossa turvata automaattien säilymisen. Tämä olisi myös valtion aluepolitiikan pitkän aikavälin suuntaviivojen mukainen toimenpide. Samalla se lisäisi taloudellista toimeliaisuutta ja ehkäisisi syrjäytymistä, jota esiintyy niiden henkilöiden kohdalla, joilla ei tietoteknisten taitojen tai maksukorttien puutteen vuoksi ole mahdollista suorittaa maksutoimenpiteitä muuten kuin käteisellä rahalla, Saarakkala muistuttaa.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Sanna Antikaisen kolumni: Länsimainen joulu polvillaan – näin länsi antautuu

23.12.2025 |15:00
3.
Suomen uutiset logo

Terrori-iskun puinti sai uusia käänteitä Australiassa – pääministeri mukana Israelin vastaisessa mielenosoituksessa

22.12.2025 |10:02
4.
Suomen uutiset logo

Juvonen: Vanhuksen kaltoinkohtelu Torniossa palvelukodissa ei selity osaamattomuudella – kyseessä on sietämätön julmuus, kylmyys ja ilkeys

22.12.2025 |12:37
7.
Suomen uutiset logo

Professori Wall Street Journalissa: Woke-DEI ei toimi – tarvitaan näkemysten monimuotoisuutta

23.12.2025 |17:11

Uusimmat

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää