

Matti Matikainen
Sakari Puisto: Perussuomalaisena Al Jazeeran lähetyksessä
On antoisaa olla perussuomalainen ja mukana eurovaaleissa. Varsinaisena yllätyksenä Qatarista alun perin lähtöisin oleva televisioyhtiö Al Jazeera pyysi minut suoraan ’The Stream’ -lähetykseen kommentoimaan eurovaaleja, EU:n kehityssuuntia ja ottamaan kantaa ääriliikkeiden nousuun Euroopassa.
Uutiskanava oli minulle tuttu entuudestaan. Olin kiinnostunut siitä jo yli kymmenen vuotta sitten. Olin lukenut myös Hugh Milesin kirjoittaman tiiliskiven kokoisen kirjan kanavan lyhyestä historiasta jo vuosia sitten. Qatarin emiirin rahoituksella perustettu kanava on ollut melkoinen ilmiö varsinkin Lähi-idässä.
Kanava on saanut valtavasti suosiota – ja paheksuntaa – suorasukaisella tyylillään. Uutistoimiston raportointi on käsitellyt monia kiistanalaisia asioita, usein kiistanalaisesti. Kanava on ollut kielletty monissa arabimaissa ajoittain. Myös Yhdysvalloissa kanavaa on pyritty estämään saamaan toimilupaa laajalevikkisille englanninkielisille lähetyksille.
Milesin kirjassa väitetään puolihumoristisesti että ainoa taho joka ei ole syyttänyt kanavaa koskaan propagandistisesta uutisoinnista on Burkina Fason valtio. Kanavaa on arvostettu ja kiitelty yhtä lailla myös sananvapauden edistämisestä.
Lopullisesti laajempaan tietoisuuteen Al Jazeera nousi 2000-luvun alussa Afganistanin ja toisen Irakin sodan uutisoinnista. Kanava oli jalkautunut maihin tehokkaasti ja pystyi operoimaan alueella tehokkaasti jättäen länsimaisen median varjoonsa. Suora riippumaton uutisointi tosin sai länsiliittoutuneet jopa raivostumaan. Sotien aikana yhtiön Kabulin ja Bagdadin toimistoja jopa pommitettiin, ja kanavan toimittaja sai surmansa. On epäilty vahvasti, että kyseessä ei olisi ollut vahinko.
Menin kiinnostuneena lähetykseen mukaan. Paneelin keskeisiä asioita olivat eurovaalit, EU:n tulevaisuus, eurokriittiset ja euroskeptiset poliittiset puolueet sekä arviot ääriliikkeiden nousun vaikutuksista Euroopassa.
Varsinkin ensimmäisellä puoliskolla keskustelu oli välillä melkoista älämölyä, kun kaksi vastakkaista mieltä olevaa brittipoliitikkoa olivat toistensa kimpussa jokaisesta yksityiskohdasta. Sain kuitenkin tuotua perussuomalaisittain keskeisiä teemoja esiin kuitenkin varsin onnistuneesti.
Perussuomalaiset on maltillinen, suomalainen eurokriittinen puolue. EU:n demokratiavaje ja päätöksenteon kaukaisuus kansalaisista on ongelma, jonka haluamme korjata. Ääriliikkeet ovat uhka Euroopalle.
Myös byrokraattinen ja ylimielinen liittovaltioprojekti on uhka, koska se keskittää valtaa entisestäänkin kansalliselta tasolta Brysseliin poliitikoille ja viranomaisille. Mikäli kansalaisten mielipiteitä ei kuunnella ajoissa demokratian keinoin, on selvää että vastareaktio nousee toisella tavalla ääriliikkeiden kautta, mikä on hyvin huolestuttavaa.
Euroopan talousalue ja vapaa liikkuvuus Schengen-alueella ovat asioita joita tulee vaalia. Komission ja Euroopan keskuspankin toimintavaltuudet on tarkastettava. EU:n päätöksenteosta on tehtävä avointa ja läpinäkyvää.
Lähetys on nähtävissä täällä >
Sakari Puisto on väitellyt tohtoriksi ja toimii vierailevana tutkijana Cambridgen yliopistossa Englannissa, ja on ehdolla kevään 2014 eurovaaleissa perussuomalaisten listalla.
SAKARI PUISTO
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Professori Vesa Kanniainen julkaisee maahanmuuttolukunsa kirjana: Lähi-idästä ja Afrikasta saapuvat aiheuttavat eniten kustannuksia julkiselle taloudelle
Professori emeritus Vesa Kanniaisen analyysi maahanmuuton nettokustannuksista Euroopassa herätti huomiota alkusyksystä. Analyysia esittelevää YouTube-videota ja Kanniaisen haastattelua on ladattu tähän mennessä 130 000 kertaa.

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti: Laittomasti maassa oleville laajemmat terveyspalvelut – perussuomalaiset vastusti
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen pitää laajemmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Suomen hallitus kuitenkin esittää, että viranomaiset rajaavat palveluita hieman. Varha oli jo ottamassa tulevan lakimuutoksen täysimääräisesti huomioon, mutta nyt alue aikoo kuitenkin tarjota laajempia palveluita.

10-vuotias tyttö raiskattiin – protestit vastaanottokeskuksella Dublinissa jatkuvat jo toista iltaa
Dublinissa on ollut väkivaltaisia mellakoita kahtena peräkkäisenä iltana, koska karkotettavaksi määrätyn turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen 10-vuotiaan tytön vastaanottokeskuksessa. Poliitikot tuomitsevat mellakoinnin, mutta eivät ole valmiita antamaan kansalaisille mahdollisuutta vaikuttaa maahanmuuttopolitiikkaan väkivallattomin ja demokraattisin keinoin.

Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin vandalisoimalla kokouskeskusta Brightonissa
Transaktivistit yrittivät estää feministien konferenssin rikkomalla kokouskeskuksen ikkunoita, koska tapahtuma oli heidän mielestään "transfobinen". Paikallinen vihreiden kansanedustaja kommentoi vandalismia sanoen, että Brightonin valitseminen kokouspaikaksi oli provokaatio ja että kaupungin ei pitäisi vuokrata tilojaan tapahtumille, jotka "luovat jännitteitä".

Trumpin vastaiset suurmielenosoitukset todistivat tarpeettomuutensa: USA ei ole vajoamassa diktatuuriin
Yhdysvalloissa järjestettiin lauantaina laajoja mielenosoituksia presidentti Trumpia vastaan. Järjestäjien mukaan niihin osallistui jopa seitsemän miljoonaa ihmistä. Nämä iloisissa karnevaalitunnelmissa sujuneet suurmielenosoitukset ovat jo itsessään todiste siitä, että maa ei ole vajoamassa diktatuuriin.

Tyytymättömyys Saksan yleisradiota kohtaan kasvaa – lupamaksusta taistellaan oikeudessa
Jokainen saksalainen voi vetää yleisradiomaksunsa oikeuteen, jos pystyy todistamaan, että yleisradio ei täytä sille asetettuja mielipiteenvapauden, hyvän laadun ja poliittisen tasapuolisuuden vaatimuksia.

Riikka Purra: ”Rakastan tavallisten ihmisten halua paljastaa järjettömiä kohteita, joihin veronmaksajan rahaa tungetaan”
Valtiovarainministeri Riikka Purra suitsuttaa tavan kansalaisia, jotka haluavat somessa tuoda esille havaitsemiaan mahdollisia kohteita, joihin verovarojen tärvääminen ei ole ainakaan maksajan etu: "Ongelmat pitää paljastaa kaikkien silmille, mahdollisimman raadollisesti", valtiovarainministeri vaatii.

Oxfordin yliopiston kansleri: Yliopiston ei pidä olla ”turvallinen tila”
Oxfordin yliopiston uusi kansleri haluaa opiskelijoiden valmistautuvan kohtaamaan epämukaviltakin tuntuvia ajatuksia: "turvallisia tiloja" ei enää ole. Hänen kaudellaan yliopisto ei aio enää sortua cancel-kulttuuriin.

Perussuomalaisista täystyrmäys Akavan puheille maatalouden keskittämisestä: ”Ehdotus on suorastaan vaarallinen”
Korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö Akava esittää maatalouden keskittämistä Etelä-Suomeen.
















