Maatalouden rakennemuutos on muuttanut alan toimintaa perusteellisesti. Lieksalaisen A&K Heikura Oy:n yrittäjä Kari Heikura on seurannut kehitystä yli 40 vuoden ajan.
Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna 39 825 maatilaa. Maatilojen määrä väheni vuodessa 1 143 tilalla eli lähes kolme prosenttia. Sama kehitys näkyy myös Lieksassa.
– Vaikka tilojen määrä vähenee, niin tuotanto ei laske samassa suhteessa. Tilat ovat nykyisin paljon suurempia kuin ennen, Heikura sanoo.
Rakennemuutos näkyy erityisen selvästi maidontuotannossa. Lieksa on tästä kehityksestä hyvä esimerkki. Kun Heikura aloitti uransa, Lieksassa oli yli 200 maitotilaa. Nyt niitä on jäljellä enää parikymmentä.
– Kehitys jatkuu edelleen. Tulevaisuudessa Lieksaan jää tuskin juuri kymmentä enempää maitotilaa. Jotta toiminta olisi kannattavaa, karjassa pitää olla vähintään 100–150 lehmää. Lisäksi tarvitaan urakointia ja muita liitännäiselinkeinoja, jotka tuovat lisätuloja ja pitävät toiminnan ja pitävät toiminnan kokonaisvolyymin riittävänä, Heikura selvittää.
Tilakokojen kasvu ja urakoinnin lisääntyminen näkyvät myös konekalustossa. Koneiden käyttöasteiden noustessa korostuvat toimintavarmuus, ennakoiva huolto ja varaosien nopea saatavuus.
Varaosille riittää kysyntää
A&K Heikura Oy:llä on toimipisteet Lieksassa ja Nurmeksessa. Yrityksen valikoimaan kuuluu yli 40 000 tuotenimikettä. Maatalouskoneiden varaosien lisäksi tarjolla on raskaan kaluston ja henkilöautojen varaosia.
Kysytyimpiä tuotteita ovat kuluvat osat, kuten laakerit, hihnat, ketjut, nivelakselit, suodattimet ja voiteluaineet.
– Tilat, jotka ovat panostaneet toimintaansa, pärjäävät suhteellisen hyvin. Ne myös investoivat ja laajentavat edelleen, Heikura kertoo.
Se näkyy myös 12 henkilöä työllistävän yrityksen myynnissä.
– Meillä on vakiintunut asiakaskunta, ja kokonaismyynti on tänäkin vuonna ollut hienoisessa kasvussa.
Myös harrastetraktoreiden yleistyminen kasvattaa varaosien kysyntää.
– Esimerkiksi laakereille riittää kysyntää. Vanhoissa koneissa tarvitaan usein myös sellaisia erikoislaakereita, joita ei löydy ihan joka paikasta.
Nopea palvelu on valtti
Pohjois-Karjalan pitkät välimatkat korostavat paikallisen varaosapalvelun merkitystä. Kun kone rikkoutuu kiireisimmän työkauden keskellä, varaosan on löydyttävä nopeasti.
– Viljelijällä ei ole aikaa odottaa useita päiviä. Osan pitää löytyä heti.
Heikuran mukaan vuosikymmenten aikana rakentunut hankinta- ja yhteistyöverkosto on yrityksen tärkeimpiä kilpailuetuja.
– Meillä ei juuri myydä ei oota. Jos osaa ei löydy hyllystä, selvitämme mistä se saadaan. Vuosien aikana on syntynyt verkosto, jonka kautta tavaraa löytyy nopeasti.
Asiakkaat ovat palanneet kivijalkakauppaan
Verkkokauppa kasvatti suosiotaan muutama vuosi sitten myös maatalousalalla, mutta Heikuran mukaan moni asiakas on sittemmin palannut paikallisen kauppiaan luo.
– Verkosta tilaamisessa on tullut pettymyksiä. Toimitukset ovat viivästyneet, ja väärien osien vaihtaminen tai palauttaminen ei olekaan aina niin helppoa kuin ajateltiin.
Vaikka maatilojen määrä vähenee edelleen, Heikura uskoo maatalouden säilyvän vahvana myös tulevina vuosina.
– En usko, että tuotanto vähenee tällä alueella merkittävästi. Maidontuotanto voi jopa hieman kasvaa, vaikka tilojen määrä pienenee. Investoivat tilat pitävät maatalouden pyörät pyörimässä.