
Saksalaisdemari: ”Aika on kypsä Vaihtoehto Saksalle -puolueen kieltämiselle”
Vaihtoehto Saksalle -puolue laitettiin suojelupoliisin tarkkailuun, koska sen näkemystä Saksan kansasta etnisesti yhdenmukaisena kokonaisuutena pidetään ”demokratian vastaisena”. Nyt demaripoliitikko on sitä mieltä, että koko puolue pitäisi kieltää sillä perusteella, että se on laitettu suojelupoliisin tarkkailuun.
Keski-Saksassa sijaitsevan Thüringenin osavaltion senaatin jäsen Dorothea Marx (SPD) vaatii maan hallitukselta kovempia toimia Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puoluetta vastaan, kertoo Focus-lehti. Marxin mukaan ”aika on nyt kypsä Vaihtoehto Saksalle -puolueen kieltämiselle”. Erityisesti hän haluaisi kieltää Thüringenin osavaltiossa toimivan AfD:n paikallisosaston.
Viitisen miljoonaa äänestäjää
AfD:ta äänestää viitisen miljoonaa saksalaista. Sillä on parhaimmillaan ollut 12,6 prosentin kannatus liittopäivävaaleissa: vuonna 2017 puolue sai 94 paikkaa liittopäivillä. Yhteensä Saksan eduskunnassa on 736 kansanedustajaa.
Thüringenin osavaltio – kuten muutkin entiset Itä-Saksan alueet – ovat AfD:n erityisen vahvaa kannatusaluetta. Thüringenin osavaltiosenaatin jäsen Dorothea Marx perustelee puolueen kieltämistä sillä, että useat sen paikallisosastot ovat Saksan suojelupoliisin tarkkailussa.
– Seuraava looginen askel on koko puolueen kieltäminen, sanoo Marx, joka on koulutukseltaan juristi.
AfD suojelupoliisin tarkkailussa useissa osavaltioissa
Saksan suojelupoliisi Verfassungsschutz on ottanut AfD:n erityistarkkailuun useissa osavaltioissa, koska se epäilee puoluetta äärioikeistolaiseksi ääriliikkeeksi. Suojelupoliisin mukaan puolueen näkemys Saksan kansasta etnisesti yhdenmukaisena kokonaisuutena on ”demokratian vastainen”.
Useissa osavaltioissa, kuten Baijerissa suojelupoliisi voi kohdistaa televalvontaa ja telekuuntelua AfD:n jäseniin ilman erillistä telekuuntelulupaa. Osavaltiosenaatissa, liittopäivillä tai Euroopan parlamentissa istuvat AfD:n edustajat ovat suojassa yleiseltä telekuuntelulta asemansa perusteella. Heidän telekuuntelunsa vaatii tapauskohtaisen perustelun. Suojelupoliisi voi käyttää myös ilmiantajia ja soluttautujia AfD:tä vastaan.
Oman mausteensa soppaan tuo AfD:n lämmin suhde hyökkäyssotaa käyvään Venäjään. Vaikka tutkimukset osoittavat Venäjä-sympatioiden olevan laskusuunnassa, on puolueen toiminta silti poikkeuksellista. Puolueen riveistä on osoitettu tukea Venäjää vastaan. AfD:n Saksi-Anhaltin osasto kertoi äskettäin kahden osavaltioparlamentaarikon matkasta Itä-Ukrainaan. Yhteistoiminta hylkiö-Venäjän kanssa ei ole omiaan karistamaan julkisia epäilyksiä.
Kielto vaatii perustuslakituomioistuimen päätöksen
Puolueen kieltäminen ei kuitenkaan ole helppoa, vaan siihen vaaditaan perustuslakituomioistuimen päätös. Vuonna 2017 Saksassa vaadittiin äärioikeistolaisen NPD-puolueen kieltämistä sillä perusteella, että se pyrkii kumoamaan maan demokraattisen järjestelmän.
Perustuslakituomioistuin tuli kuitenkin siihen tulokseen, että NPD:llä on niin vähän poliittista vaikutusvaltaa, että se ei pysty saavuttamaan tavoitettaan. Niin muodoin sitä ei myöskään voida kieltää.
Marx on sitä mieltä, että AfD:llä on todistetusti paljon vaikutusvaltaa Saksan politiikassa. Siksi se pitäisi kieltää.
– AfD:n levittämää vihaa ja vihapuhetta ei saa enää laskea demokraattisen sananvapauden piiriin, Marx sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Saksan suojelupoliisi Dorothea Marx Verfassungsschutz perustuslakituomioistun NPD Vaihtoehto Saksalle Demokratia Sananvapaus AfD Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari: ”AfD:n valvonta voi rikkoa EU:n perussopimusta”

”Tapetaan AfD:n siat räjähteillä” – Antifa julkaisi tappolistan osoitteiden ja pommiohjeiden kera

Berliini haluaa salata koulujen maahanmuuttajaprosentit – keskimäärin 41 % oppilaista vieraskielisiä

Perustuslakituomioistuin: Merkel rikkoi AfD:n poliittisia oikeuksia

AfD-puolueella huippukannatus Saksassa – sosialidemokraatit haluavat antaa pakolaisille äänioikeuden
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














