

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Vihreä ideologia jyrää järjen Saksassa jopa energiapulan uhatessa – ydinvoimasta luovutaan ideologisista syistä
Saksan punavihreä hallitus haluaa yhä luopua ydinvoimasta, vaikka maata uhkaa ensi talvena vakava energiapula. Oppositiossa olevat konservatiivipuolueet ja jopa hallituksessa mukana olevat liberaalit ehdottavat, että eikö jäljellä olevien ydinvoimaloiden sulkemista voitaisi edes lykätä vähän, mutta demarit ja vihreät pysyvät vankkumattomina ydinvoimavastaisuudessaan. Yrityksiä kehotetaan hankkimaan omat sähköaggregaatit.
Saksan hallitus kehottaa yrityksiä hankkimaan mitä pikimmin sähköaggregaatteja mahdollisesti uhkaavan sähköpulan takia, kertoo Berliinissä asuva vapaa toimittaja Pertti Rönkkö.
Monet kysyvät, miksi Saksan hallitus ei halua jatkaa kolmen vielä käytössä olevan ja vuoden loppuun mennessä verkosta poistuvan atomivoimalan käyttöaikaa. Jotkut arvuuttelevat, kuinka monta aggregaattia tarvitaan korvaamaan yksi ydinvoimala.
Kaasuputki on katkolla
Venäjältä Saksaan kaasua tuova Nord Stream -putki on tällä hetkellä pois käytöstä huoltotöiden takia. Vielä ei ole varmaa, jatkaako Venäjä kaasutoimituksia huoltokatkon jälkeen.
– Putin on arvaamaton, kirjoittaa liberaalipuolue FDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Christian Dürr Twitterissä.
– Meidän tulee ryhtyä varotoimiin: lopettaa sähkön tuottaminen kaasulla, jatkaa ydinvoimaloiden käyttöaikaa ja tutkia kaasun poraamista Pohjanmerellä.
– Tärkeintä on energian saannin varmuus, Christian Dürr jatkaa. Ne, jotka puhuvat viileiden suihkujen ottamisesta ja villapaitojen pukemisesta eivät ymmärrä tilanteen vakavuutta.
Koko FDP-puolueen puheenjohtaja, valtionvarainministeri Christian Lindner on ollut jo pitkään sitä mieltä, että ydinvoimaloiden käytön jatkamista tulisi edes harkita. Hän pitää vihreiden ydinvoimavastaisuutta puhtaasti ideologisena.
Putin vie kaasun ja vihreät ydinvoiman
Jotkut poliitikot menevät vieläkin pidemmälle ja sanovat vihreiden pelaavan suoraan Putinin pussiin.
– Putin katkaisee kaasun ja vihreät katkaisevat ydinvoiman, sanoo kristillisdemokraattisen CSU:n kansanedustaja Alexander Dobrindt ja ennustelee sähkökatkoja talvella.
”Voimalat ovat teknisesti erinomaisessa kunnossa”
Saksa sulki kolme ydinvoimalaa viime vuonna ja loput kolme on määrä sulkea tämän vuoden loppuun mennessä. Tarkastuskeskus TÜV:n mukaan nyt käytössä olevien kolmen voimalan käytön jatkaminen ja puoli vuotta sitten suljettujen kolmen voimalan uudelleen käynnistäminen olisi täysin mahdollista.
– Voimalat ovat teknisesti erinomaisessa kunnossa, totesi TÜV:n toimitusjohtaja Joachim Bühler Reutersille. Niille pitäisi vain suorittaa laaja kymmenvuotistarkastus, joka voidaan suorittaa muutaman kuukauden kuluessa.
Euroopan komissio: Lykätkää ydinvoimasta luopumista
Kesäkuussa tehdyn kyselytutkimuksen mukaan kaksi kolmasosaa saksalaisista olisi valmis harkitsemaan uudelleen päätöstä ydinvoimasta luopumisesta. Kaikkein lämpimimmin ydinvoimaan suhtautuvat Vaihtoehto Saksalle (AfD) -puolueen kannattajat.
Jopa Euroopan komissio vetoaa rivien välissä Saksaan ensi viikolla julkaistavassa kaasupulaa käsittelevässä toimintasuosituksessaan. Komission suosittelee, että EU-maat lykkäisivät ydinvoimasta luopumista, mikäli se on teknisesti mahdollista, koska se vaikuttaa myös muiden jäsenmaiden energiansaannin turvaamiseen.
Ydinvoimainsinööri: Hallitus on valehdellut kansalle
Ruotsin kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa tutkijana työskentelevä ydinvoimainsinööri Simon Wakter syyttää Saksan hallitusta suoranaisesta valehtelusta ydinvoima-asioissa. Wakterin mukaan Saksan hallitus on keksimällä keksinyt erilaisia syitä, miksi ydinvoimaloiden käyttöaikaa ei voisi jatkaa, vaikka on tiennyt nämä syyt valheiksi.
Hallitus on muun muassa vedonnut siihen, että polttoainesauvojen pitkä toimitusaika muodostaa ylittämättömän esteen ydinvoimaloiden käytön jatkamiselle. Welt-lehden mukaan asiantuntijat kertoivat hallitukselle maaliskuussa pidetyssä kokouksessa, että polttoainetta on saatavilla kohtuullisessa ajassa, mutta hallituksen edustajat eivät noteeranneet tätä mitenkään.
Ydinvoimaloiden käytön jatkaminen ei kuitenkaan ole ihmelääke Saksan kaasuriippuvuuteen, koska suurin ongelma on kaasupula, ei sähköpula. Kaasua käytetään kiinteistöjen ja käyttöveden lämmityksessä sekä teollisuuden prosesseissa, eikä sitä voida näissä käyttötarkoituksissa helposti korvata sähköllä. Kaasupula tulee siis lyömään Saksaa kovalla kädellä, vaikka ydinvoimaloiden sulkemista lykättäisiin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Simon Wakter Joachim Bühler TÜV Alexander Dobrindt Christian Dürr Venäjän kaasu Nord Stream kaasu energiapula Vaihtoehto Saksalle Pertti Rönkkö CSU FDP Christian Lindner Ydinvoima AfD Saksa
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Halla-aho: Suomalaiset maksavat bensiinistä toiseksi eniten ja dieselistä eniten koko Euroopassa – vaikka suomalaisten käteen jäävät ansiot ovat itäeurooppalaisella tasolla

Perussuomalaiset vaatii hallitusta torjumaan miljardien tulonsiirrot Saksalle

Ranne: Suomen ei pidä joutua Saksan energiapoliittisten töppäysten maksajaksi

Ilmastotavoitteet saavat väistyä – useat Euroopan maat käynnistelevät uudelleen hiilivoimaloita

Huhtasaari: Suomi ei voi kuulua klubiin, joka tekee idioottimaisia päätöksiä

Greenpeace yrittää estää kaasunporauksen Pohjanmerellä energiapulan uhatessa Britanniaa

Rein-joen sulkeminen rahtiliikenteeltä tietää Saksan teollisuudelle toimitusvaikeuksia ja lisää inflaation riskiä

Energiapula uhkaa: Vihreät viilentäisi lämmitystä julkisissa tiloissa, perussuomalaiset haluaa laittaa ilmastotavoitteet jäähylle

Saksalaisdemari: ”Aika on kypsä Vaihtoehto Saksalle -puolueen kieltämiselle”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Cambridgen yliopisto tiesi Jason Ardayn ongelmallisuudesta jo vuosia sitten – nyt omat professorit vaativat yliopistolta vastauksia
Jason Ardayn skandaali laajenee. Huomio on siirtymässä entisestä professorista koko Cambridgen yliopiston hallintoon ja myös muihin yliopistoihin. Cambridge tiesi jo vuonna 2023 Ardayn tutkimukseen kohdistuneista vakavista epäilyistä, mutta antoi hänelle silti täyden tukensa. Nyt Cambridgen omat professorit vaativat selvitystä siitä, miten Arday palkattiin, miksi hänestä rakennettiin kansainvälinen DEI-symboli, ja miten yliopisto käsitteli varoituksia hänen tutkimuksensa laadusta ja rehellisyydestä.

Nigel Farage haluaa työntää laittomat maahantunkeutujat takaisin merelle – Ranska tykkää kyttyrää
Reformipuolueen johtaja Nigel Farage on esitellyt suunnitelman, jossa Britannian kuninkaallinen laivasto lähetettäisiin Englannin kanaaliin pysäyttämään maahantunkeutujien kumiveneet. Farage kutsuu hanketta omaan tyyliinsä "suurimmaksi sotilasoperaatioksi kanaalissa sitten toisen maailmansodan".

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












