Saksan hallitusneuvotteluista ennätysvaikeat, eikä Itävallan konservatiivivallankumous tilannetta helpota

VTT Heikki Koskenkylä arvioi Saksan vaalien jälkeistä tilannetta. AfD:n nousu on pirstoi puoluekenttää, hallituksen muodostaminen voi viedä kuukausia. Sosialistit ja vihreät ovat sekavassa tilassa. Poliittinen ilmapiiri ei suosi EU-integraation etenemistä tai yhteisvastuun kasvattamista. Liittokansleri Angela Merkelin aikakausi on loppusuoralla, miten hänen kautensa tullaan muistamaan?

Saksassa käytiin loppujen lopuksi varsin vaisu vaalitaistelu. Tästä moitittiin erityisesti liittokansleri Merkeliä. Hänen tunnetuin vaalilauseensa olikin ”Te tunnette minut”. Vaalitulos oli kuitenkin osin yllättävä. Tulos oli puolueittain äänistä ja paikoista liittopäivillä seuraava:

Kristillisdemokraatit CDU/CSU – 33% (246 paikkaa)
Sosiaalidemokraatit SPD – 20,5% (153 paikkaa)
Vaihtoehto Saksalle AfD – 12,6% (94 paikkaa)
Liberaalit FDP – 10,7% (80 paikkaa)
Vasemmisto Linke – 9,2% ( 69 paikkaa)
Vihreät Grüne – 8,9% (67 paikkaa)
Muut – 5,1% (0 paikkaa)

Yhteensä 709 paikkaa

Saksassa äänikynnys on varsin korkea viisi prosenttia. Silti ennätysmäärä puolueita sai edustajia liittopäiville. Viimeisiin gallupeihin nähden CDU/CSU ja SPD hävisivät selvästi ja AfD sekä FDP voittivat.

SPD:n johto ilmoitti heti vaalien jälkeen, että puolue jää oppositioon, koska vaalitulos oli katastrofi, alin kannatusluku sodan jälkeen. Myös CDU:n johto pettyi tulokseen ja sitäkin enemmän Baijerin sisarpuolue CSU. Suuri koalitio (CDU/CSU+SPD) ei siis jatkaisi. Ainoa realistinen hallitusvaihtoehto näyttäisi olevan ns. Jamaika-koalitio eli CDU/CSU (musta), FDP (keltainen) ja Grüne (vihreä). Puolueiden väritunnukset vastaavat Jamaikan lipun värejä. Tästä vaihtoehdosta puhuttiin myös vaaleissa. Näiden kolmen puolueen näkemyserot ovat hyvin suuret ja siksi hallituksen kokoaminen tulee olemaan hyvin vaikeata.

Hallituksesta voi tulla myös heikko. Voidaan myös joutua uusiin vaaleihin. Kaiken kaikkiaan Saksan lehdistössä näyttää vallitsevan näkemys, että Merkelin asemat liittokanslerina heikkenivät olennaisesti.

Demarit hukkasivat Schulz-hypen muutamassa viikossa

Miten Saksassa on tultu tähän tilanteeseen? Vaalitaistelu käynnistyi tavallaan jo helmikuussa, kun SPD vaihtoi puheenjohtajaa. Puolueen tavoitteena oli voittaa vaalit ja saada uusi puheenjohtaja Martin Schulz liittokansleriksi. Talousministeri Sigmar Gabriel syrjäytettiin yksimielisesti, mikä oli hänelle kova pala.

Schulz oli ollut 20 vuotta Euroopan parlamentissa ja pitkään sen puheenjohtajana. Jotkut epäilivät alun alkaen, että hän on vieraantunut saksalaisesta ajattelutavasta. Helmikuussa syntyi kuitenkin nopeasti ”Schulz-hype”. SPD:n kannatus kohosi gallupeissa 25 prosentin tasolta 32 prosenttiin kun CDU:lla se oli 35 prosenttia. Liittokansleria koskevissa gallupeissa Schulz nousi lähes Merkelin tasolle.

Jotain meni kuitenkin nopeasti muutamassa viikossa pieleen. SPD:n gallupluvut kääntyivät laskuun jo helmikuun lopulla. Tästä on syytetty Schulzin tekemiä poliittisia linjauksia, joista ei keskusteltu tarpeeksi puolueen johdossa. Ongelmia aiheuttivat myös Sigmar Gabrielin ja entisen liittokanslerin Gerhard Schröderin puheenvuorot. Molemmat ovat entisiä SPD:n puheenjohtajia ja Schröder nykyisin kunniapuheenjohtaja. He arvostelivat ainakin epäsuorasti Schulzin linjauksia. Lehdet tulkitsivat puheenvuorot avoimeksi kritiikiksi Schulzia kohtaan.

Schulzin pääteema vaaleissa oli oikeudenmukaisuus. Tulonjako on vääristynyt Saksassa ja sitä pitää korjata. Matalapalkkatehtävissä työskentelee liikaa väkeä. Schulz jopa ilmoitti peruvansa osan Schröderin työmarkkinauudistuksista (Agenda 2010/Harz-reformit v. 2003-2005). Tästä Schröder otti nokkiinsa.

Myös Sigmar Gabriel käytti yllättäviä puheenvuoroja toimiessaan ulkoministerinä helmikuusta lähtien. Ne olivat kiusallisia Schulzille. Gabriel sai myös valtavaa huomiota mediassa, kun kierteli ympäri maailmaa tapaamassa suurvaltojen johtajia ja veljeili näkyvästi Emmanuel Macronin kanssa.

Schulz halusi parantaa oikeudenmukaisuutta muun muassa korottamalla perintöveroa ja minimipalkkaa (tällä hetkellä 8€/tunti). Hän pyrkisi myös lisäämällä julkisia menoja parantamaan sosiaaliturvaa. Hän myös ehdotti suuria julkisia infrastruktuuri-investointeja Trumpin tyyliin.

Perintöveron korotusajatus sai gallupeissa täyden tyrmäyksen. Saksan suuri ja hyvinvoiva keskiluokka ei sulattaisi perintöveron nostoa. Seuraavaksi Schulz alkoi puhua varallisuusveron palauttamisesta. Se oli lakkautettu kuten myös Ruotsissa ja Suomessa. Aloite ei saanut kannatusta. Schulz alkoi myös myötäillä Macronin ehdotuksia EU:n ja euroalueen kehittämisestä. Hänen tiedettiin olleen jo vuosia yhteisvastuun lisäämisen kannalla. Tästäkään ei Saksassa pidetty.

Schulzin vakavin virhe oli ehkä se, että hän talven kuluessa alkoi puhua uuden hallituskoalition mahdollisuudesta, jos SPD voittaa vaalit. Tämä olisi puna/puna/vihreä-koalitio eli SPD, Linke ja Grüne. Jopa Schröder varoitti julkisuudessa tällaisesta vaihtoehdosta. Schröderin mukaan saksalainen keskiluokka ei tällaista koalitiota hyväksyisi ja varoitti puhumasta siitä. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut.

Schulziin liittyvä hype ja toive uudesta liittokanslerista hiipui jo muutamassa viikossa. Ennen syyskuun 24. päivän liittopäivien vaaleja pidettiin kolmet osavaltioiden maapäivien vaalit. SPD hävisi ne kaikki (Saarland, Schleswig-Holstein ja Nordrhein-Westfalen eli NRW). Suurimman osavaltion NRW:n tappio oli erityisen katkeraa Schulzille ja SPD:lle.

Näistä kolmesta vaalitappiosta SPD ei toipunut lainkaan. SPD:n johto myös syytteli Merkeliä passiivisesta vaalitaistelusta, koska Merkel kertoi hyvin vähän tulevista poliittisista linjauksista eikä ottanut kantaa SPD:n linjauksiin. Kyseessä oli eräänlainen varjonyrkkeily Merkelin ja Schulzin välillä. Vain yksi TV-keskustelu järjestettiin. Merkel ei halunnut useampia.

Oikeistoliberaalinen FDP

Vapaat demokraatit (FDP) kävivät pirteän vaalitaistelun puheenjohtajansa Christian Lindnerin johdolla. Edellisissä vaaleissa 2013 FDP oli pudonnut kokonaan liittopäiviltä. Puolue vastustaa kaikkia veronkorotuksia, samoin yhteisvastuun lisäystä euroalueella. Se on myös kohtuullisen maahanmuuttokriittinen eikä hyväksynyt syksyllä 2015 Merkelin puheita maahanmuutosta. Puolue haluaisi myös hidastaa dieselautoista luopumista, mitä puolestaan vihreät haluavat nopeuttaa. FDP on oikeistoliberaalinen puolue.

FDP on CDU:n ja vihreiden tavoin pahasti jakautuneet suhteessa EUn kehittämiseen. Osa vastustaa kaikkea yhteisvastuun lisäämistä, mutta osa olisi halukas tulemaan jonkin verran Macronia vastaan.

Vasemmmiston Die Linke ajaa demokraattista sosialismia

Die Linke puolue saa kannatuksensa pääosin ent. Itä-Saksan alueilta. Sen linjaukset ovat varsin samankaltaisia kuin vasemmistoliitolla Suomessa.

Puolueen edeltäjä oli PDS eli demokraattisen sosialismin puolue, joka toimi vuosina 1989-2007. Puolue oli DDR:n kommunistisen valtapuolueen SED:n seuraaja Saksojen yhdistymisen jälkeen. Sen kannatus on ollut vaaleissa entisen Itä-Saksan alueella 15-25 prosentin tasoa. Lännessä sen kannatus on ollut hyvin vähäistä. Puolue ajaa demokraattista sosialismia.

Vuonna 2007 PDS:ään liittyi SPD:stä vasemmistososiaalidemokraatteja Oskar Lafontainen johdolla. Lafontaine erosi vuonna 2004 Schröderin hallituksen valtiovarainministerin paikalta, koska vastusti työmarkkinareformia (Agenda 2010). Die Linke puolue syntyi vuonna 2007. Die Linke haluaisi kumota työmarkkinareformin ja vastustaa armeijan menojen kasvua. Se haluaisi myös nostaa minimipalkkaa.

Kahden puheenjohtajan vihreillä sekavaa menoa

Vihreiden vaalitaistelu kärsi puoluejohdon erimielisyyksistä. Varsinkin keskustelu mahdollisesta hallitukseen menosta ja koalitiosta oli vaikeata. Vihreiden kärkiehdokas Katrin Göring-Eckardt suosi ajatusta mennä CDU:n kanssa samaan hallitukseen Jamaika-koalitiossa. Göring-Eckardt on tullut hyvin toimeen Angela Merkelin kanssa.

Puolueen puheenjohtaja Cem Özdemir oli hyvin epäileväinen hallitukseen menosta paitsi, jos syntyisi puna-puna-vihreä koalitio. Vihreillä on myös toinen puheenjohtaja, joka on Simone Peter. Vihreiden kentän arvioitiin olevan Jamaika-koalitiota vastaan. Vihreillä oli vaalikampanjassa hyvinkin sekavia linjauksia. Puolueessa on liberaalisiipi ja vasemmistolainen siipi.

AfD

Vaihtoehto Saksalle puolue (AfD) oli vaalien suurin yllättäjä. Se sai lähes 13 prosenttia äänistä. Lisäystä tuli erityisesti CDU/CSU:n ja SPD:n kannattajista. Puolue on erityisen vahva entisen Itä-Saksan alueen osavaltioissa, joissa kannatus oli yli 20 prosenttia.

Puolue vaihtoi puheenjohtajaa dramaattisesti syksyllä 2015 maahanmuuttoaallon vyöryessä yli maan. Pakolaisia tuli kaikkiaan vuosina 2015 ja 2016 noin 1,2 miljoonaa. Puolueen perustaja Bernd Lucke syrjäytettiin ja uudeksi puheenjohtajaksi tuli Frauke Petry. Lucken aikaan puolue oli lähinnä eurokriittinen ja olisi halunnut erottaa Kreikan eurosta. Syksyllä 2015 pääteemaksi valittiin maahanmuuttokriittisyys. Eurokriittisyys pysyi silti myös ohjelmassa.

Frauke Petry ei saanut puolueesta kunnon otetta. Vaalien jälkeen hän ilmoitti eroavansa ja perustavansa uuden puolueen. Petryä pidettiin myös vaalitaistelusta sivussa. Puoluetta johtivat käytännössä Alexander Gauland ja Alice Weidel. Puolueen ennustettiin hajoavan vaalien jälkeen, mutta näin ei ole käynyt. Puolueen parlamenttijäsenistä (94) kukaan muu ei ole eronnut. Puoluetta pidetään oikeistopopulistisena. Jotkut pitävät sitä äärioikeistolaisena.

CDU/CSU

Vaalitappiosta on tullut kinaa CDU:n sisällä. CSU:n puheenjohtajan Horst Seehoferin eroamistakin on vaadittu. CSU syyttää Merkeliä vaalitappiosta. Syksyn 2015 maahanmuuttoystävällisillä puheenvuoroilla Merkel loi pohjan AfD:n kannatuksen kasvulle. CSU on varsin maahanmuuttokriittinen. Se onkin vaatinut maahanmuuttajille (pakolaiset) vuosittaista ylärajaa. Tarkkaa lukua ei ole kerrottu, mutta sen on arveltu olevan alle 100 000 henkilöä. Tätä lukumäärää ei saisi ylittää ja luku sisältää myös vuosittaiset perheenyhdistämiset.

CSU:n johdossa on muistettu, mitä CSU:n 1970-luvun kuuluisa puheenjohtaja Franz Josef Strauβ oli sanonut: ”CSU:n oikealla puolella ei ole tilaa millekään puolueelle”. Ja nyt siellä onkin AfD jopa 13 prosentin kannatuksella. CSU:n politiikan arvioidaan muuttuvan entistä oikeistolaisemmaksi ja samalla maahanmuuttokriittisyys kuten myös EU:n yhteisvastuun kasvattamisen vastustaminen jyrkkenevät. AfD:n nousu on ollut järkytys CSU:lle.

Vaikeat neuvottelut edessä

CSU:n lisäksi FDP vastustaa yhteisvastuun lisäämistä. Vihreät suhtautuvat asiaan myönteisesti ja ovat Emmanuel Macronin ehdotusten kannalla. Myös verotuksen muutosten suhteen on suuret näkemyserot. CDU/CSU ja FDP haluaisivat alentaa palkkatulojen verotusta, mutta vihreät ovat vastaan. Ympäristökysymyksissä on myös näkemyseroja. FDP:n keskeinen vaatimus oli jo vaalitaistelun aikana, että puolue lähtee hallitukseen vain, jos se saa valtiovarainministerin vakanssin. Ilmeisesti tätä jo pohjustetaan, koska Wolfgang Schäublesta ollaan tekemässä liittopäivien uutta presidenttiä eli puhemiestä.

Wolfgang Schäuble yllätti toissa viikolla kritisoimalla kovaa Macronin ehdotuksia, hän piti niitä epärealistisina. Hän kannattaa EVMn eli vakausmekanismin muuttamista Euroopan valuuttarahastoksi (EMF). Sille siirrettäisiin komission tehtäviä maiden talouskehityksen valvonnassa.

Schäuble katsoo että komissio on pahasti epäonnistunut vakaus- ja kasvusopimuksen valvonnassa ja päätynyt jatkuvasti poliittisiin kompromisseihin. Tällöin sovittuja pelisääntöjä mm budjettikurin ja velkaantumisen osalta on rikottu. Komissio ei pidä tällaisesta ehdotuksesta, jota Saksa esitti jo helmikuussakin. Schäublen jyrkkä kannanotto vaikeuttaa Merkelin asemia hallitusneuvotteluissa.

Hallitusneuvotteluista tulee pitkät ja vaikeat. On myös mahdollista, että Jamaika-koalition pohjalle ei synny uutta hallitusta. Tällöin Merkel saattaisi vielä yrittää uudelleen suurta koalitiota SPD:n kanssa. Se tuskin onnistuu. SPD alkaa jo tähdätä seuraaviin vaaleihin vuonna 2021 ja tavoitella silloin liittokanslerin tointa kun Merkelin aikakausi päättyy.

AfD:n nousu tiukentanee maahanmuuttopolitiikkaa

Toisaalta AfD:n kannatuksen kasvua pelätään. Uudet vaalit voisivat johtaa vielä entistäkin suurempaan kasviin. Tämän vuoksi uusi hallitus syntynee 2-3 kuukauden kuluessa.

Saksan talouden tila on nyt niin hyvä, että se voi myös houkutella puolueita hallitukseen, koska jaettavaa rahaa on runsaasti. Saksalla on jo kolmatta vuotta budjetin ylijäämä, jonka ennustetaan kasvavan edelleen, vuonna 2019 jopa 40 miljardiin euroon saakka. Julkinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen laskee myös nopeaa tahtia ja täystyöllisyys vallitsee. Varsin yleisesti Saksassa katsotaan, että AfD:n nousu ja pääsy parlamenttiin tulee tiukentamaan maahanmuuttopolitiikkaa riippumatta siitä millainen hallitus on. CSU, FDP ja AfD suhtautuvat kaikki kriittisesti yhteisvastuun lisäämiseen euroalueella.

Spiegel-lehden arvio Merkelistä ei mairittele

Der Spiegel-lehti on suhtautunut Angela Merkeliin aina myönteisesti. Nyt linja näyttää muuttuneen. Merkeliä ei pidetä uudistajana eikä visionäärinä. Hän on lähinnä onnistunut kriisien hallinnassa ja vakauden ylläpitäjänä. Lehti pohtii, miten liittokanslereita muistellaan jälkeenpäin. Helmut Kohl muistetaan aina Saksojen yhdistäjänä. Gerhard Schröder muistetaan suuresta työmarkkinareformistaan agenda 2010. Sen avulla Saksa onkin saavuttanut täystyöllisyyden. Lehden mukaan Angela Merkel puolestaan tullaan muistamaan syksyn 2015 puheenvuorostaan ”Kaikki pakolaiset ovat tervetulleita ja me hallitsemme sen” (Wir schaffen das). Tätä voidaan pitää varsin tylynä arviona Merkelin saavutuksista.

Lehden mukaan Jamaika-koalition hallituksessa tultaisiin isot päätökset tekemään puolueiden puheenjohtajien kokouksessa, jolloin liittokanslerin valta vähenee. Merkel voisikin tehdä viisaasti, jos luopuisi CDU:n puheenjohtajuudesta ja hoitaisi vain liittokanslerin tointa. Tällöin uusi puheenjohtaja saisi näkyvän roolin ja pystyisi valmistautumaan Merkelin jälkeiseen aikaan sekä vuoden 2021 vaaleihin. Vuonna 2021 Merkel tulisi olleeksi liittokanslerina 16 vuotta eli yhtä kauan kuin Helmut Kohl. Konrad Adenauer oli liittokanslerina 12 vuotta. Vaikka uutta hallitusta ei edes vielä ole, alkaa Saksa jo valmistautua Angela Merkelin jälkeiseen aikaan.

Kaiken kaikkiaan Spiegel povaa hyvin vaikeita hallitusneuvotteluja. Itävallan vaalitulos lisää paineita entisestään, koska konservatiivit ja vapauspuolue saivat yli 60 % äänistä. Tämä aiheuttaa Saksan vihreille suuria ongelmia – myös CSU innostunee tiukentamaan linjaa maahanmuuton ja EU:n yhteisvastuun kasvun osalta.

Spiegel toteaa että vihreät joutuvat syömään kaikki periaatteensa he jos lähtevät Jamaika-koalitio hallitukseen. CSU:lle Itävallan vaalitulos oli suoranainen shokki!