

LEHTIKUVA
Saksan vihreät saattoivat haaveilla jopa liittokansleriudesta pari kuukautta sitten – nyt puolue vajoaa kannatuskyselyissä
Saksan vihreät saivat Vapun tietämillä paistatella suosion nosteessa. Vihreiden juuri nimetty liittokansleriehdokas Annalena Baerbock toi tuoreutta kisaan. Tämän jälkeen hän on kulkenut kömmähdyksestä toiseen – ja puolueen suosio on valahtanut.
Analyysiyhtiö Euro Intelligencen johtaja Wolfgang Münchau muistuttaa, että Saksan politiikassa on aiemminkin nähty suuria heittoja kannatuskyselyissä vaalien alla ja vaalitulosten välillä.
Vihreät ovat saamassa vaalivoiton, sillä edellisissä vaaleissa puolue jäi täpärästi alle yhdeksän prosentin äänisaaliseen. Vihreitä kannattaa nyt noin viidennes saksalaisista.
Kompurointia ja epäsiistiä kieltä
Myötäsukainen saksalainen lehdistö johti vihreiden kannatuskäyrän nousuun Annalena Baerbockin nimityksen jälkeen. Tämän jälkeen esille tuli Baerbockin kompurointisarja.
Saksalaiset luonnollisesti halusivat tutustua melko tuntemattomaan liittokansleriehdokkaaseen. Baerbockin esittelyteksti sisälsi lukuisia pieniä epätarkkuuksia. Hänen aiempia toimiaan oli lievästi liioiteltu ja kaunisteltu.
Baerbock ei ollut myöskään kertonut puolueelta saamastaan rahallisesta tuesta. Vihreät painottavat ohjelmassaan politiikkojen palkkioiden läpinäkyvyyttä.
Kolmas huti tuli kielenkäytöstä. Baerbock oli takellellut sanoissaan puhuessaan puoluekokousväelle. Takelteluunsa harmistunut Baerbock latoi mikrofoniin sopimatonta kieltä. Saksalaiset miettivät nyt, voiko häntä päästää parhaaseen katseluaikaan televisiopaneeleihin väittelemään.
Ei vihreää vallankumousta
Ajatuksen tasolla saksalaiset haluavat taistella ilmastonmuutosta vastaan. Innokkuus karisee, kun heidän pitäisi tehdä asialle jotain.
Münchau kirjoittaa, että kolme neljästä saksalaisesta ei halua kalliimpaa polttoainetta. Yli puolet ei halua, että hallitus kannustaisi vaihtamaan menopelinsä sähköautoon.
Vihreät voi saada hallituksessa läpi joitain vihertävämpiä ohjelmia. Vihreää vallankumousta Saksaan ei ole näillä kannatusluvuilla tulossa.
Tällä haavaa vihreiden hallituspaikka olisi kristillisdemokraattien varassa. Liberaalidemokraatit eivät innostu ajatuksesta lähteä vihervasemmistohallituksen apupuolueeksi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Immonen: Hallitus kieltää valtiolta ja kunnilta öljylämmityksen vuoteen 2024 mennessä – ”Kansalaiset ovat täysin perustellusti huolissaan hallituksen ilmastohysteriasta”

Sveitsiläiset torjuivat kansanäänestyksessä ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävät verot

Hallitus verottaa ennätysmäisesti asumista ja liikkumista – ja lisää on luvassa

Halla-aho: Suomi ei voi toimia autoilun sähköistymisen edelläkävijänä – ”Ilmastohumppa on pelkkää rahastusta”

Saksa ja Italia napit vastakkain euroalueen yhteisestä talletussuojasta – Etelä-Euroopassa toivotaan Saksan vaalien myötä yhteistä riskinkantoa

Saksan vaaleissa pitäisi hakea suuntaa maalle ja koko Euroopalle – mutta aneemiset puoluejohtajat ovat horroksessa, eikä linjaeroja juuri ole
Viikon suosituimmat

Mohammed teki tiliä kaupungin tuetulla vuokrakämpällä – tulot jopa 2 000 euroa kuukaudessa
Tuetun asumisen käyttäminen yksittäisen henkilön tulonhankintaan on kiellettyä ja törkeätä sekä asunnon todellista tarvitsijaa, että veronmaksajaa kohtaan. Nyt esille tulleet mahdolliset väärinkäytökset saattavat olla vain jäävuoren huippu. Ruotsissa tukipetokset ja hyvinvointiyhteiskunnan lypsäminen ovat jo järjestäytyneen rikollisuuden ydintä ja miljardibisnes.

Maahanmuuttajien haaliminen työvoimapulaan johti 300 suomalaisen potkuihin – Lehtinen: ”Pakko kysyä, mikä järki tällaisessa toiminnassa on?”
Attendo irtisanoi 300 suomalaista hoitajaa haalittuaan työvoimaa ulkomailta. - Suomessa on koko ajan pyritty ratkaisemaan ongelmia lisäämällä maahanmuuttoa. Tulos näkyy nyt karulla tapaa niin suomalaisten työntekijöiden kuin hoidettavien arjessa, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehtinen.

SDP:n Tuppuraisen mielestä massasiirtolaisuus kehitysmaista on eurooppalaisten arvojen mukaista – Purra: ”Ei pysty käsittämään tuota sokeuden ja naiiviuden määrää”
Demarien Tytti Tuppuraisen tunteikas avautuminen maahanmuutosta ja ilmastotoimista liittyy Yhdysvaltain ulkoministerin Marco Rubion tuoreeseen puheeseen, jonka Tuppurainen tulkitsee eurooppalaisten arvojen vastaiseksi. Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra antaa kritiikkiä demarien linjalle. Järki-ihminen ei voi kannattaa SDP:n maahanmuuttopolitiikkaa, Purra kirjoittaa.

Kolumni: Demarit edustavat maahanmuuttokannoillaan Euroopan vähemmistöä
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen väite siitä, että vapaan maahanmuuton salliminen olisi eurooppalainen arvo, ei edusta eurooppalaista todellisuutta, eikä myös Euroopan nykyistä mielipideilmapiiriä, kirjoittaa perussuomalaisten eduskuntaryhmän EU- ja ulkopolitiikan asiantuntija Mikael Lith.

Antikainen: SDP kutsuu maailman jälleen kylään – maahanmuuton rajoittaminen ei demareille käy
SDP on valmis täyttämään Suomen massamaahanmuutolla. - Demareiden arvopohja on selvä. Suomalaiset se laittaa maksamaan ja ulkopuolelta se kutsuu lisää väkeä tänne loikoilemaan ja äänestämään demarit itsensä valtaan, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sääntöjen rajoja venytetään Helsingissä: Voiko uskonto oikeuttaa uima-asun käyttöön julkisessa saunassa?
Helsingin uimahalleissa on viime aikoina havaittu tapauksia, joissa sinivalkoista, niin sanottua käyttöoikeusranneketta on käytetty uima-asun pitämiseen pesutiloissa ja saunassa uskonnollisin perustein – vaikka Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ohjeistus rajaa rannekkeen myöntämisen niille henkilöille, joilla on terveydellisistä syistä tarve peittää kehoa uimahallissa.

Antikainen: Naisille oma taksi – suora seuraus haittamaahanmuutosta
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan pelkästään naisille suunnatun taksipalvelun perustaminen on vakava hälytysmerkki. Kun kuljettajien seksuaalirikokset ovat taannoisen taksiuudistuksen jälkeen moninkertaistuneet ja tekijöissä korostuvat ulkomaalaistaustaiset miehet, on uskallettava tunnustaa, mistä ilmiössä on kyse.
Uusimmat

Strandman: Vasemmistoliitto lupaa, mutta kuka maksaa?

Tavio EU:ssa: Kauppataseen alijäämään Kiinan kanssa puututtava
Toimitus suosittelee
Tule freelance-toimittajaksi Suomen Uutisiin

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 4/2025

Lue lisää










