
Saksa ja Italia napit vastakkain euroalueen yhteisestä talletussuojasta – Etelä-Euroopassa toivotaan Saksan vaalien myötä yhteistä riskinkantoa
Euroalueen varavaltiovarainministerit ovat käyneet suljettujen ovien takana keskusteluja maiden yhteisestä talletussuojasta, Politico uutisoi. Saksa haluaa pankkien riskien vähentämistä ennen talletussuojaa. Italia taas ei halua vähentää valtion ja omien pankkiensa välistä ”kohtalonyhteyttä”. Etelässä toivotaan Saksan vaalien tuovan myötäsukaisemman hallituksen yhteiseen riskinkantoon.
Kuukausia kestäneet neuvottelut suljettujen ovien takana eivät ole tuottaneet tulosta. Yhteinen talletussuoja merkitsisi sitä, että euroalueen pankit keräisivät yhteistä talletussuojaa kansallisten talletussuojien ehdyttyä. Yhteistä talletussuojaa on pyöritelty vuodesta 2015 lähtien.
Talletussuoja esille loppuvuodesta
EU-virkamiehet kertoivat Politicolle, että yhteinen talletussuoja jäädytetään Saksan liittopäivävaalien yli. Vaalit pidetään syyskuussa.
Vaalitulosta on tavallista vaikeampaa ennakoida. Vihreät ovat alamäessä ja liberaalidemokraattinen FDP ja nykyisen hallituksen pääpuolue CDU nosteessa. Kannatusluvut ovat monelta osin täpärällä ja vaaka voi kallistua mihin suuntaan tahansa – myös talletussuojan suhteen.
Italiassa toivotaan, että riskinjako maistuisi Saksan tulevalle hallitukselle ja että talletussuojaa voitaisiin edistää vuoden loppumetreillä.
Saksa haluaa vähentää riskejä
Eurokriisin hurjimpina vuosina huomiota keräsi niin kutsuttu kohtalonyhteys. Ongelmiin ajautuneet velkaiset pankit ajoivat velkaisen emämaansa rahoitusvaikeuksiin.
Riski tällaiseen dominoefektiin muodostuu, kun huterat pankit ostavat emämaansa velkakirjoja. Italia on kohtalonyhteyden kyseenalainen mestari. Vahingollinen kohtalonyhteys on Italiassa jopa vahvistunut sitten eurokriisin hullujen vuosien.
Saksa vaatii, että kohtalonyhteyttä on vähennettävä ennen kuin maa suostuu yhteiseen riskinkantoon. Saksa ei halua saksalaisten pankkien keräävän varoja esimerkiksi italialaisten pankkikriisin hoitoon.
Italian ongelmana holtiton velkaantuminen
Italialla on täysin päinvastainen kanta. Maa on riippuvainen pankkiensa kiinnostuksesta Italian velkakirjoja kohtaan.
Italia pelkää, että kohtalonyhteyden vähentäminen voi johtaa maan lainakorkojen nousuun. Se olisi raskaasti velkaiselle Italialle myrkkyä.
Italian velkaongelma johtuu kuitenkin yksinkertaisesti velan määrästä.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Italian mafia odottaa vesi kielellä EU:n elvytysrahoja – miljardi on iso rahayksikkö jopa järjestäytyneelle rikollisuudelle

Italian keskuspankin johtajalta läjä avauksia: EU:lle pysyvästi yhteistä velkaa, verotusoikeuksia ja talouskurisäännöt roskakoriin

Korruptoituneimmat maat elvytyspaketin suurimpia saajia – Ranne: ”Päihdeongelmaiselle ei anneta tuikkua murheeseen”

Paljon elvytystä – paljon velkaa ja olematonta kasvua
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














