

LEHTIKUVA
Saksassa kolmasosa väestöstä maahanmuuttajataustaisia vuonna 2040
Saksalaistutkijan mukaan 20 vuoden kuluttua yli kolmasosa maan väestöstä tulee olemaan maahanmuuttajataustaisia. Suurimmissa kaupungeissa maahanmuuttajien osuus saattaa nousta jopa 70 prosenttiin.
Työvoimatutkimusviraston maahanmuuttotutkimusosastoa johtava Herbert Brücker sanoi äskettäin lehtihaastattelussa, että vuoteen 2040 mennessä 35-40 prosenttia Saksan asukkaista on maahanmuuttajia tai näiden jälkeläisiä, uutisoi Saksan yleisradio. Tällä hetkellä noin neljäsosa Saksan asukkaista on maahanmuuttajataustaisia.
Brücker ennustaa, että suurissa kaupungeissa asukkaiden ylivoimainen enemmistö tulee olemaan maahanmuuttajataustaisia.
– Frankfurtin kaltaisissa kaupungeissa osuus saattaa kohota jopa 70 prosenttiin, Brücker sanoo.
Talous vaatii jopa 400 000 siirtolaista vuodessa
Hänen mukaansa väestön monikulttuuristuminen tulee olemaan ratkaisevan tärkeää Saksan talouden kannalta. Työvoimatutkimusviraston laskelmien mukaan Saksa tarvitsee noin 400 000 siirtolaista joka vuosi vuoteen 2060 asti, jotta talous ei kääntyisi laskuun.
Ongelmana on kuitenkin se, että Saksan pitäisi kyetä houkuttelemaan korkeasti koulutettuja siirtolaisia.
Työperäinen maahanmuutto puhuttaa
Yle julkaisi tiistaina Taloustutkimukselta tilaamansa kyselyn kansalaisten suhtautumisesta työperäiseen maahanmuuttoon.
Kyselyn tulosten mukaan 41 prosenttia suomalaisista toivoo lisää maahanmuuttajia töihin Suomeen. Lähes yhtä moni, eli 38 prosenttia on sitä mieltä, että työperäisen maahanmuuton nykytahti on sopiva. 19 prosenttia vastaajista haluaa hidastaa työperäisen maahanmuuton tahtia.
Perussuomalaiset ovat ainoa puolue, jonka kannattajissa on enemmän työperäisen maahanmuuton vähentämisen kuin sen kasvattamisen puolesta olevia.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- väestörakenteen muutos kyselytutkimus Työperäinen maahanmuutto Siirtolaisuus Suomi Saksa maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Pappi auttoi pakolaisia ryhtymällä huumekauppiaaksi

Mielipiteenvapaus Saksassa: Vain poliittisesti korrekteja asioita uskalletaan sanoa

Mitä Saksassa oikein tapahtuu – vasemmisto flirttailee juutalaisvihalla ja syyttää ihmisvihamielisyydestä konservatiiveja

Perussuomalaiset tyrmäävät suunnitelmat uudesta siirtolaisten taakanjakomekanismista: ”Afrikan väkiluku voi nelinkertaisua tällä vuosisadalla – tulijat eivät lopu”

Tutkimus: Pakolaiset ja maahanmuutto saksalaisten suurimmat pelot
Viikon suosituimmat

Arabiankielisessä somessa ja viestipalveluissa lietsotaan vihaa vuorokauden ympäri: ”Sytytämme Ruotsin tuleen!”
Somen vihapuhujat yllyttävät muslimeita vihaan ruotsalaisia kohtaan ja kuvaavat Ruotsin valtiona, jolta puuttuu legitimiteetti. Siksi väkivalta on sallittu oikeauskoisille. “Jos koko Ruotsi syttyy tuleen, niin palakoon”, tunnettu saarnaaja julistaa Fokus-uutismedian mukaan. “Kyseessä on sinun sotasi heitä vastaan.”

”Kela maksaa vuokran” – lupaus, joka johti vuokranantajan ansaan
Juha Telkkinen luotti siihen, että Kelan asumistuki takaisi vuokrien maksun - erityisesti, koska oli sovittu, että asumisen tuet maksetaan suoraan vuokranantajan tilille. Toisin kävi: vuokralainen siirsi tuen itselleen, jätti useita vuokria maksamatta, muutti pois salaa ja aiheutti tuhansien eurojen vahingot Kouvolassa sijaitsevaan asuntoon. Telkkisen mukaan tapaus paljastaa vuokramarkkinoilla kasvavan riskin, josta yksityisten vuokranantajien tulisi olla tietoisia.

Vasemmistoliitto tekee siirtymää kohti laiskuussosialismia, mutta pitäisikö työnvieroksujien myös sanoa ei yhteiskunnan tuille?
Vasemmistoliitto kannustaa jopa puoluejohtonsa suulla terveitä työikäisiä ihmisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa. Nykyvasemmisto väittää työnteon rajoittavan vapautta ja liittää tähän vapauteen työssäkäyvien velvollisuuden toimia rahoittajina.

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali
Entinen BBC-toimittaja Graham Majin näkee Ison-Britannian yleisradioyhtiön käsillä olevan skandaalin oireeksi pidempään jatkuneesta journalistisen etiikan alennustilasta. Nykyisin Bournemouthin yliopistossa journalismia kouluttava Majin kuvailee BBC:n siirtymää faktoihin nojaavasta "totuusjournalismista" kohti narratiivien ja aktivismin hallitsemaa toimituskulttuuria.

Hamasia ylistänyt palestiinalaismies menettää Saksan kansalaisuuden rikottuaan uskollisuusvalansa
Berliinissä asuva palestiinalaismies ylisti sosiaalisessa mediassa terroristijärjestö Hamasin taistelijoita sankareiksi sillä seurauksella, että viranomaiset päättivät perua hänelle vain päivää aikaisemmin myönnetyn Saksan kansalaisuuden.

Vihreistä kovaa kritiikkiä Ylelle – Vigelius: ”Nytkö Ylen politisoiminen sopiikin oppositiolle?”
Ylen päätös Suomen osallistumisesta Euroviisuihin on herättänyt kovaa kritiikkiä. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä varapuheenjohtaja Jenni Pitko vaativat nyt Yleä perumaan päätöksen osallistumisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius kummeksuu vihreiden ulostuloa.

Suomalaisten veronmaksajien ei tarvitse jatkossa enää rahoittaa kiinalaisten opiskelijoiden toisen asteen opintoja – keskusta närkästyi
Eduskunnassa kävi eilen selväksi, että keskustaa närästävät hallituksen aikeet ulottaa lukuvuosimaksut EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille myös ammatilliseen koulutukseen ja lukioihin.

Maahanmuuttovirasto toteuttaa operaation somalien asuttamilla alueilla – Trump haluaa valheellisilla perusteilla maahan tulleet ulos
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi kabinettinsa kokouksessa, ettei halua somalisiirtolaisia Yhdysvaltoihin. Hänen mukaansa Itä-Afrikan maan asukkaat ”eivät tuo Yhdysvalloille mitään”, vaan elävät avustusten varassa.

Suomessa saa yhä sosiaaliturvaa pelkän asumisen perusteella – malli alkaa olla jo aikansa elänyt
Suomeen on ajan kuluessa vähitellen rakentunut sosiaalivaltio, jonka menot on mitoitettu Nokia-klusterin huumavuosien mukaisiksi. Budjettivaje on nyt luokkaa 13 miljardia euroa, eli valtion ja kuntien rahat eivät riitä kaikkiin saavutettujen etujen ja tukien kattamiseen. Korjausliike on nyt menossa ja päämäärä on kansalaisuusperusteinen sosiaaliturva.

Antikainen: Savo-Karjalan demarikansanedustajat paljastivat todellisen linjansa – äänestivät sudenmetsästystä vastaan
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee jyrkästi demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yritystä estää sudenmetsästyksen käynnistyminen 1.1.2026 alkaen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää












