

LEHTIKUVA
Savio: Ranska kiristää maahanmuuttolakejaan, milloin on Suomen vuoro?
Vuoden 2015 turvapaikanhakijakriisin useassa maassa paljastamia lainsäädännön aukkoja paikataan edelleen ympäri Eurooppaa. Maahanmuutto- ja turvapaikkalainsäädäntöään ovat tiukentaneet muutkin kuin jo aiemmin maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuneet Itä-Euroopan maat.
– Useat hallitukset Keski- ja Pohjois-Euroopassa ovat heränneet vaadittaviin kiristyksiin. Nyt Ranska tiukentaa tuntuvasti maahanmuuttolainsäädäntöään. Milloin on Suomen vuoro? kysyy perussuomalaisten eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja Sami Savio.
Hallituksella on keinoja
Ranskan presidentti Emmanuel Macronin hallituksen lakiesitysten tarkoituksena on muun muassa pidentää luvattomasti maahan tulleiden henkilöiden säilöönottoaikaa nykyisestä 45 päivästä 90 päivään sekä lyhentää määräaikaa turvapaikan hakemiseen.
Lisäksi Ranskassa tehtäisiin luvattomasta rajanylityksestä rangaistava teko, josta voidaan tuomita vuosi vankeutta tai sakkoja.
– Nämä Ranskassa esitetyt keinot ovat oikeansuuntaisia vastauksia hallitsemattomasta maahanmuutosta aiheutuvien ongelmien ennaltaehkäisyyn. Perussuomalaisten johdolla laadittu 80-kohtainen turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma tarjoaisi Sipilän hallitukselle erinomaiset työkalut tarpeellisten uudistusten tekemiseen myös Suomessa, Savio huomauttaa.
Suomi jäämässä junasta
Suomen maahanmuuttopolitiikka jää Savion mukaan yhä enemmän ja enemmän jälkeen yleiseurooppalaisesta kehityksestä.
– Valitettavasti Sipilän hallitukselta ei ole odotettavissa konkreettisia tiukennuksia jatkossakaan. Se kävi turhankin selväksi viimeistään Juha Sipilän (kesk.) ja Petteri Orpon (kok.) 12.6.2017 pitämässä yhteisessä tiedotustilaisuudessa.
– Kansakunnan toivo paremmasta maahanmuuttopolitiikasta lepääkin seuraavien hallitusten hartioilla, elleivät Sipilä ja Orpo lopulta rohkaistu suurella kansansuosiolla virkaansa valitun Macronin ja hänen hallituksensa osoittamasta esimerkistä, Savio toteaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Kokoomusministerin ulostulo pakolaiskiintiön kasvattamisesta on huolestuttava – ”Ei ole missään olosuhteissa mahdollista Suomelle”

Jussi Halla-aho kokoomuksesta: Jopa eurooppalaiset sosiaalidemokraatit ajavat tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa

PS: Suomi on vaivihkaa muuttunut yhdeksi Euroopan liberaaleimmista maista – ”Turvallisuus heikkenee, kun rajoja ei valvota eikä tiedustelu toimi”

YK:n maahanmuuttomyönteinen asenne ei miellytä Unkaria – maa uhkaa vetäytyä järjestön maahanmuuttokeskusteluista

Immonen: Kääntyminen kristinuskoon ei saa olla turvapaikkaperuste – ”Huijaavat järjestelmäämme”

PS: Pelkkä tiedustelu riittämätöntä – ”Terrorismia voitaisiin torjua tehokkaammin, jos hallitus toteuttaisi oman turvapaikkapoliittisen ohjelmansa”

PS-kansanedustajat: Ministeri Mykkäsen toiminta vastuutonta – ”Kaduillamme vaeltelee tuhansia laittomasti maassa olevia”

Halla-aho epäonnistuneen maahanmuuttopolitiikan vetovoimatekijöistä: ”Suomeen yksinkertaisesti kannattaa tulla, jos haluaa tulla Eurooppaan asumaan ilman työpaikkaa”

Halla-aho kehuu Japanin tiukkaa linjaa: Vaikka väestö ikääntyy ja kutistuu, maahanmuutto ja väestönvaihto eivät ole ratkaisu
Viikon suosituimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa
Ylen työntekijöiden epäasiallinen käytös työterveysvastaanotoilla on herättänyt huolta palveluntarjoajassa. Asiasta kertoo Ylen ohjelmatyöntekijöiden ammattijärjestö YOT jäsenviestissään. Järjestön mukaan tilanne voi pahimmillaan vaikuttaa työterveyslääkäreiden saatavuuteen.

Saksan liittokansleri haluaa eroon 80 prosentista Saksassa asuvista syyrialaisista – paha mieli purkautui välittömästi punavihreässä kuplassa
Saksan kristillisdemokraattinen liittokansleri Friedrich Merz ilmoitti maanantaina pyrkivänsä siihen, että noin 80 prosenttia Saksassa oleskelevista yli 900 000 syyrialaisista voisi palata kotimaahansa kolmen vuoden kuluessa. Merz teki ilmoituksen yhteisessä lehdistötilaisuudessa Syyrian siirtymävaiheen presidentin kanssa Berliinissä.

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ihmettelee Facebook-kirjoituksessaan Opetushallituksen harjoittamaa islamin valkopesua. Koposen mukaan Opetushallituksen tavoitteet islamin osalta sisältävät jopa suoranaisia valheita.

Nyt tuli reaktio työterveyskohuun – Ylen hyvinvoinnin päällikkö kommentoi tilannetta
Ylen osaamisen, uudistumisen ja hyvinvoinnin päällikkö Elisa Venäläinen kommentoi nyt Suomen Uutisten esille nostamaa kohua, joka kytkeytyy Ylen työntekijöiden epäasialliseen käytökseen työterveyshuollossa.

Kokoomus puolustaa järjestörälssiä – syy löytyy vallasta ja palkintoviroista
Kokoomusnaiset tyrmistyivät sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esityksestä säätää järjestöpomoille palkkakatto. Se uhkaa horjuttaa maan tapaa, jossa poliittinen eliitti on hallinnut veronmaksajien rahoilla pyöriviä järjestöjä.

Jopa 1,57 miljardia Suomesta ulkomaille: Maahanmuuttajien rahalähetykset kasvussa, epäviralliset siirrot jäävät piiloon
Maahanmuuttajien rahalähetykset kotimaihinsa ovat kasvaneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Tilastot kertovat tosin vain osan totuudesta, sillä epävirallisia kanavia pitkin kulkeva valuutta jää virallisten lukujen ulkopuolelle. Romahtaneessa valtiossa siirtorahalla voi olla ratkaiseva merkitys arjen selviämistaistelussa.

Kansanedustaja Eveliina Heinäluoma omistaa useita Hitas-asuntoja – samaan aikaan SDP vaatii omistuksille rajoituksia
Sosialidemokraattien kansanedustaja ja Helsingin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Eveliina Heinäluoma omistaa kolme hintasäänneltyä Hitas-asuntoa Helsingissä. Samaan aikaan SDP ajaa usean Hitas-asunnon omistusrajoituksia.

Teemu Keskisarja: ”Antirasistinen teollisuus syntyi vaurastumisen myötä”
Suvaitsevaisuuden ja antirasismin edistämisestä on tullut Suomeen oma teollisuudenhaaransa, jota enimmäkseen julkinen sektori rahoittaa.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas menetti Facebook-tilinsä – epäilee poliittista motiivia
Perussuomalaisten poliitikko Aki Mäkipernaa kertoo, että Facebook poisti hänen tilinsä viime viikonloppuna. Hän arvioi, että taustalla voi olla poliittisesti motivoituneita ilmoituksia.

Lehtinen iloitsee perussuomalaisten saavutuksista – laittomasti maassa olevien tukien maksu loppuu tänään
Kela julkaisi tänään tiedotteen, jossa se kertoi laittomasti maassa olevien asumisperusteisten etuuksien päättyvän tästä päivästä lähtien.
Uusimmat

Ylen työntekijöiden käytös työterveysvastaanotoilla kuohuttaa

Koponen: Miksi Opetushallitus valkopesee islamia?
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









