

LEHTIKUVA
PS: Suomi on vaivihkaa muuttunut yhdeksi Euroopan liberaaleimmista maista – ”Turvallisuus heikkenee, kun rajoja ei valvota eikä tiedustelu toimi”
Sipilän hallitus torjuu liittovaltiokehityksen puheissaan, mutta ei teoissaan. Suomi jää sivustakatsojan ja maksajan rooliin, ellemme löydä yhteistyökumppaneita pysäyttämään liittovaltiokehitystä, perussuomalaiset totesivat tänään ryhmäpuheenvuorossaan eduskunnan täysistunnossa.
– Vaalikauden viimeisten valtiopäivien merkittävimpiin asioihin kuuluu linjaus EU:n kehityksestä. Saksan uusi hallitus näyttää tukevan presidentti Macronin ajatuksia yhteisvastuun kasvattamisesta sekä velka- ja tulonsiirtounionista. Ne kurittaisivat ankarasti suomalaista veronmaksajaa.
– Sipilän hallitus torjuu liittovaltiokehityksen puheissaan, mutta ei teoissaan. Suomi jää sivustakatsojan ja maksajan rooliin, ellemme löydä yhteistyökumppaneita liittovaltiokehitystä pysäyttämään. Euroopan keskuspankki on jo ostanut satojen miljardien eurojen roskalainat kriisimaiden ongelmapankeilta. Perussuomalaiset eivät hyväksy yhteisvastuuta veloista eivätkä EU-liittovaltiota. Edellytämme hallitukselta tiedonantoa EU- ja eurolinjauksista sekä Suomen jäsenmaksukehityksestä, perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt Sami Savio painotti.
Suomella naiivi turvapaikkapolitiikka
Laittoman siirtolaisuuden saaminen hallintaan edellyttää määrätietoisia toimia. Perussuomalaisten mielestä EU:n turvapaikkapolitiikka on epäonnistunut, kun ulkorajat vuotavat eikä sopimuksia noudateta.
– Suomi on vaivihkaa muuttunut yhdeksi Euroopan liberaaleimmista maista, kun on kyse turvapaikanhakijoista, perheenyhdistämisistä, oleskelulupien pituudesta, kansalaisuuden myöntämisen ehdoista, rajavalvonnasta ja laittomasti maassa oleskeleville myönnettävistä palveluista, perussuomalaiset moittivat.
Euroopan suunta on toinen. Tanskan sosiaalidemokraattien tuoreen ohjelman mukaan maa ei ottaisi vastaan yhtään turvapaikanhakijaa, vaan ainoastaan turvattomimpia pakolaisia kriisialueiden lähistölle perustettavista vastaanottokeskuksista.
– Ruotsissa maltillinen kokoomus ja sosiaalidemokraattinen sisäministeri ovat esittäneet samanhenkisiä ajatuksia. Saksan tulevan hallituksen turvapaikkapolitiikka kiristyy. Järki voittaa.
– Myös Sipilän hallituksen on tiukennettava maahanmuuttopolitiikkaansa. Kun teette sen, ovat tulevat sukupolvet syvästi kiitollisia, Savio sanoi.
Sote-uudistus on suuryritysten lobbaama
Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus tarvitaan, mutta ei hinnalla millä hyvänsä.
– Hallitus teki raskaan virheen luopuessaan hallitusohjelman mukaisesta uudistuksen toteutustavasta ja ryhtyessään valmistelemaan kokoomuksen taustapiirien ankarasti lobbaamaa valinnanvapausmallia, perussuomalaiset totesivat.
– Kansainväliset terveysalan yritykset ovat saamassa ennennäkemättömät markkinat. Kalliin laskun maksavat kansalaiset. Perussuomalaiset vaativat paluuta alkuperäiseen suunnitelmaan, jossa ensin tehdään hallittu sote-uudistus ja lisätään valinnanvapautta perustellusta syystä vasta kokeilujen jälkeen.
Malttia tiedustelulakien uudistamiseen
Perussuomalaiset kannattavat tiedustelulain uudistamista.
– Turun terrori-isku oli vakava muistutus turvallisuutemme heikkenemisestä, kun rajoja ei valvota eikä tiedustelu toimi, perussuomalaiset muistuttivat.
– Haluamme silti varmistua perusoikeuksien turvaamisesta. Lakien muuttaminen perustuslain kiireellisessä säätämisjärjestyksessä on poikkeuksellista ja vaatii huolellista harkintaa varsinkin vaalikauden lähestyessä loppuaan. Odotamme erityisesti perustuslakivaliokunnan kantaa perusteluineen.
Lisää ostovoimaa, helpompaa yrittämistä
Talouskasvu ei synny itsestään. Perussuomalaiset kiirehtivät suurten liikennehankkeiden toteutusta.
– Liikenteen on oltava sujuvaa ja kohtuuhintaista sekä työssäkäyntiä ja elinkeinoelämää edistävää. Asumista on halpuutettava ja pieni- ja keskituloisten palkansaajien sekä eläkeläisten ostovoimaa kasvatettava. Parlamentaarinen työ yritystukiviidakon karsimiseksi on otettava tosissaan, perussuomalaiset listaavat.
Pienenä kansakuntana Suomen on perussuomalaisten mielestä panostettava koulutukseen ja tutkimukseen. Eduskunnan käsittelyyn tulevan lukiolain lisäksi koulutusta on kehitettävä kaikilla tasoilla.
– Työpaikkoja syntyy erityisesti pienimpiin yrityksiin. Perussuomalaiset ovat esittäneet muun muassa arvonlisäverovelvollisuuden alarajan nostoa, yrittämisen aloittamista helpottavaa työtilimallia sekä yritysverotuksen muuttamista investointeja ja työllistämistä tukevaksi. Näin voittaisivat sekä työnantajat että työntekijät.
Kannustamista kepin sijaan työttömille
Perussuomalaiset kannattavat työttömien kannustamista hallituksen suosiman keppiaktivoinnin sijaan.
– Vaikka työttömän tulee olla aktiivinen ja pyrkiä työllistymään, ei ketään pidä pakottaa mahdottoman eteen. Aktiivimalli ei luo uusia työpaikkoja, ellei huomioida Kansaneläkelaitoksen kasvavaa käsittelyruuhkaa. Mallin epäkohdat on korjattava viimeistään sitä koskevaa kansalaisaloitetta käsiteltäessä.
Ahneudelle loppu ja kohtuutta köyhille
Häpeälliset leipäjonot osoittavat, ettei läheskään kaikilla suomalaisilla mene hyvin.
– Odotamme Juho Saaren työryhmän esityksiä ja hallituksen toimia köyhyyden ja erityisesti nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
– Tasavallan presidentti on perussuomalaisten tavoin puhunut usein kohtuuden puolesta. Valtionyhtiöiden palkitsemiskäytäntöjä on kohtuullistettu hieman tällä vaalikaudella, enemmänkin olisi voitu. Kansanedustajien sopeutumiseläkkeisiin on puututtava pikaisesti. Mikä ei ole oikeus eikä kohtuus, ei voi olla lakikaan. Tämä toimikoon eduskunnan ohjenuorana myös jatkossa, Savio päätti ryhmäpuheenvuoronsa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Meri: Laittomasti maassa olevien palveluita ei saa lisätä – hallitus ei suostunut leikkaamaan vetovoimatekijöitä

Immonen: Kääntyminen kristinuskoon ei saa olla turvapaikkaperuste – ”Huijaavat järjestelmäämme”

PS tyrmää työn pakkohakumallin: ”Aktiivimallinkin sotkut vielä korjaamatta”

Hallitukselle surkea arvosana kansan enemmistöltä – vain maahanmuuttajat tyytyväisiä

EU:n budjettikomissaari haluaa nostaa EU-budjettia entisestään brexitistä huolimatta

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Onko hallitus nostamassa Suomen EU-maksuja?

Meri: Laittomasti maassa olevat säilöön – ”Tällä turvataan myös sitä, että henkilö saadaan poistettua maasta”

Wienin hyökkääjä huusi silminnäkijöiden mukaan Allahia – neljä loukkaantui vakavasti puukkoiskussa

Ei ihme, että Helsingin Diakonissalaitos hyysää laittomasti maassa olevia – Myy asumispalveluja kaupungille ja saa tukirahaa vielä päälle
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat

Garedew: ”Kommandopipot, burkat ja niqabit eivät kuulu Suomeen”

Mäenpää: Malttia datakeskusinnostukseen
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää











