

MATTI MATIKAINEN
Perussuomalaiset kyselytunnilla: Onko hallitus nostamassa Suomen EU-maksuja?
Perussuomalaiset kysyivät tänään eduskunnan kyselytunnilla hallituksen EU-politiikasta. EU:n komissio on ehdottanut Euroopan vakausmekanismin muuttamista Euroopan valuuttarahastoksi, joka olisi perussuomalaisten mielestä askel kohti liittovaltiota.
– Suomi ei voisi enää itsenäisesti päättää tukipakettien myöntämisestä tai kieltämisestä. Taas kerran suomalaisille kuuluvaa itsenäistä päätöksentekovaltaa ollaan riistämässä EU-eliitin käsiin! kansanedustaja Jani Mäkelä huomautti.
– Nyt Suomen täytyy etsiä ne maat, joiden kanssa yhteistyössä tämä on torjuttavissa, Mäkelä jatkoi.
Maksujen lisäystä voidaan harkita
Perussuomalaiset kysyivät, aikooko hallitus torjua suunnitelmat EU:n liittovaltiokehityksestä ja euroalueen valuuttarahaston perustamisesta.
Eduskuntaryhmä piti EU:n nykyistä suuntaa selvänä ja huomautti, että hallituksen suunnalta on vihjailtu, että Brexitin myötä Suomen on varauduttava nettomaksuosuutensa kasvuun.
– Valtiovarainministeri on sanonut, että maksujen lisäystä voidaan harkita. Tehän, arvoisa ministeri Orpo, olette puhuneet siitä, kuinka veronmaksajien rahoja ei voi levitellä miten sattuu. Nytkö kuitenkin Eurooppaan voi? Mäkelä sivalsi.
”Pitää olla neuvotteluvaraa”
Pääministeri vastasi, ettei Sipilä Suomi ole valmis täyttämään brexitin luomaa 12 miljardin euron rahoitusvajetta, mutta jonkun verran pitää olla neuvotteluvaraa.
Pääministeri lisäsi, ettei Suomi ei ole perustamassa liittovaliota. Valuuttarahasto on kuitenkin hänen mukaansa keino varautua mahdollisiin kriiseihin tulevaisuudessa, koska euroalueen tulee olla vahvempi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS: Kokoomusministerin ulostulo pakolaiskiintiön kasvattamisesta on huolestuttava – ”Ei ole missään olosuhteissa mahdollista Suomelle”

Huhtasaari: Saksa käänsi selkänsä Suomelle – Suomen liittouduttava EU- ja maahanmuuttokriittisten maiden kanssa

Jussi Halla-aho kokoomuksesta: Jopa eurooppalaiset sosiaalidemokraatit ajavat tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa

EU:n budjettikomissaari haluaa nostaa EU-budjettia entisestään brexitistä huolimatta

Brittivaroitus EU:lle: Ei kauppasopimusta – ei erorahaa
Viikon suosituimmat

Perussuomalaisten tappamisella uhkaillut ehdolla eduskuntavaaleissa – vasemmistolainen väkivaltaretoriikka yleistynyt ja normalisoitunut
Vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokas Esa Annala on uhkaillut perussuomalaisten tappamisella. Väkivaltaiset puheet vaikuttavat kuuluvan vasemmistolaisten vakiovarustukseen.

SDP:n Heinäluomalta kuppi nurin islam-kritiikistä – Vigelius: ”Kyse on tilastollisista tosiasioista”
Perussuomalaisten Joakim Vigeliuksen mukaan maahanmuuttopolitiikassa ei voida edetä sillä periaatteella, että tosiasioista tulee vaieta, jos joku kokee ne epämiellyttäviksi. Tämä ei miellytä SDP:n Eveliina Heinäluomaa.

Toimittaja Anu Partanen kiistää Yle-työsuhteen – osallistuu silti Jälkiviisaiden sisällön suunnitteluun palkkiota vastaan
Yleisradio maksaa Jälkiviisaat-ohjelman vakiovieraalle Anu Partaselle toistuvaa korvausta esiintymisistä, joiden sisällön suunnitteluun hän myös osallistuu. Partanen kuitenkin kiistää olevansa Ylen palkkalistoilla. Journalistin ohjeiden näkökulmasta kokonaiskuvio näyttää sangen hämmentävältä.

Kuljettajien koti-ikävään vetoava vaalimainos suututti bussikuskit – jäivät joukolla saikulle
Göteborgin alueen julkista liikennettä operoiva Västtrafik on päättänyt poistaa ruotsidemokraattien vaalimainokset Skaraborgin alueen busseista. Yhtiön johto teki päätöksen sen jälkeen, kun useita bussinkuljettajia jäi sairauslomalle protestiksi hallituksen tukipuolueen vaaliviestille.

SDP aiheutti itse ongelmat, nyt esittää maahanmuuton kiristyksiä – ”Kun todellisuutta ja täysin tietoisten tekojen seurauksia ei enää pääse karkuun, alkaa tällainen veivaus”
Perussuomalainen diplomi-insinööri Mika Merano lataa Facebookissa täyslaidallisen punavihreän leirin ja SDP:n maahanmuuttolinjausten suuntaan. Meranon mukaan cancel-inkvisiittorit yrittivät vuosikausia hiljentää kaiken maahanmuuttokritiikin rasismisyytöksillä ja suojella monikulttuurisuuskuplaansa poliittisen vallankäytön varjolla. Karut tulokset katujengeistä ja PISA-tulosten laskusta ovat kuitenkin nyt kiistämätön tosiasia, eikä mikään puolue pääse enää pakoon todellisuutta eikä omia virheitään.

Päivän pointti: Valtamedia väittää Ceutan laittomien rajanylittäjien olevan siirtolaisia tai paperittomia

Euroopan outo kuolema – tietokirjaklassikko ennustaa eurooppalaisten jäävän vähemmistöksi omalla mantereellaan
Brittiläisen Douglas Murrayn kirja maalaa lohduttoman muotokuvan Euroopan mantereesta, joka suorittaa itsemurhaa maahanmuutolla. Ellei politiikan suunta muutu, nykynuoret tulevat viettämään eläkepäivänsä muukalaisina kotimaissaan.

Lehtinen: Vasemmistoliiton kansanedustaja vähättelee äärivasemmiston uhkaa – ”Vasemmisto tekee toiseksi eniten terrori-iskuja”
Europolin julkaiseman raportin mukaan EU-maissa tehtiin 45 terrori-iskua viime vuonna. Terrori-iskujen kärkisijalla olivat jihadistit, jonka jälkeen toisena tulivat vasemmistolaiset ja anarkistit.

Piisinen nauraa demarien takinkäännölle: ”Toverit vetivät lennosta maiharit jalkaansa”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen on huvittunut SDP:n äkkikäännöksestä maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikassa. Demarit vaativat nyt muun muassa kovia rangaistuksia katujengeille ja tukien leikkauksia kielenopiskelun laiminlyöjille, vaikka puolue vastusti pitkään vastaavia perussuomalaisten esityksiä. Piisinen toivottaa demarit tervetulleiksi todellisuuteen, mutta kyseenalaistaa samalla puolueen uuden linjan uskottavuuden.

Vigelius: Rikollisille ulkomaalaisille automaattinen karkotus ilman viranomaisten harkintaa
Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius esittää rikollisille ulkomaalaisille karkotusautomaattia esimerkkinä toimista, joilla maahanmuuttopolitiikkaa voitaisiin entisestään tiukentaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












