

LEHTIKUVA
PS tyrmää työn pakkohakumallin: ”Aktiivimallinkin sotkut vielä korjaamatta”
Perussuomalaiset kansanedustajat tyrmäävät hallituksen esittämän mallin, jossa työttömän työnhakijan tulisi hakea vähintään yhtä työpaikkaa viikossa. Jos näin ei tee, joutuu jopa kahden kuukauden karenssille.
– Tällaista on ensinnäkin aivan älytöntä tuoda aikana, jolloin aktiivimallinkin sotkut ovat vielä korjaamatta. Edes ministerit eivät tunne aktiivimallin ongelmia, kuten kävi ilmi, kun Kai Mykkänen (kok.) väitti, että työtön voi mennä pariksi päiväksi vaikka yhdistykseen talkoisiin. Tämähän ei lain mukaan täytä aktiivimallin ehtoa, perussuomalaisten kansanedustaja Sami Savio huomauttaa.
Pakko ei työllistä oikeasti
Perussuomalaisten mukaan Suomessa on lukuisia alueita, joissa on jopa monikymmenkertainen määrä työttömiä avoimiin työpaikkoihin verrattuna.
– Ei ole mitään järkeä, että esimerkiksi työtön metallimies joutuu hakemaan hakemisen pakon takia työpaikkaa, josta hänellä ei olisi mitään kokemusta, ja johon ei voi pikaisesti kouluttautua, Savio toteaa.
Hallitus haluaa viilata lukuja
Uuden esityksen mukaan työnhakupakkoa ei ole, mikäli työtön osallistuu erilaisiin työttömien valmennuksiin, opintoihin tai vastaaviin TE-toimistojen palveluihin. Perussuomalaiset epäilevät, että kyse on työttömyyden piilottelusta.
– Hallitus haluaa viilata työllisyyslukuja pakottamalla työttömiä väkisin väännetyille kursseille. Tämä on hallitukselle tärkeää, koska vaalikausi lähenee loppuaan ja työllisyystavoite on vielä kaukana, kansanedustaja Jani Mäkelä arvioi.
Työllistämistä kyttäämisen sijaan
Perussuomalaiset pelkäävät, että pakkohaku aiheuttaa valtavan määrän hallinnollista vaivaa yrityksille, TE-toimistoille sekä tukien käsittelyyn.
– Yrittäjien kannalta tämä pakkoprosessi on erittäin hankala. Yhden tai kahden miehen firman resurssit kuluvat pian käytännössä turhien hakemusten käsittelyyn, jos töitä ei ole tarjota, Mäkelä lisää.
– Työttömän tulisi julkisuudessa olleiden tietojen mukaan sähköisesti raportoida TE-toimistolle työhakemuksistaan. Siinä pienetkin resurssit valuvat turhaan valvontaan. TE-toimistoihin tarvitaan lisää resursseja työllistämiseen eikä kyttäämiseen, kansanedustajat vaativat.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


PS:n Arja Juvonen: SAK vähättelee irtisanomisten määrää

Perussuomalaiset: Työttömiä kyykytetään ja ministeri myöntää sen

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Hallituksen tulee nujertaa työttömyys, ei työttömiä

Kansa haluaa kumota työttömien rangaistuslain – 50 000 nimeä kasaan ennätysvauhtia

Helsingin kaupunginhallitus myönsi 1,5 miljoonaa maahanmuuttajien työllisyyden parantamiseen: ”Kaupunki laittaa rahat menemään ja toivoo parasta”

PS: Suomi on vaivihkaa muuttunut yhdeksi Euroopan liberaaleimmista maista – ”Turvallisuus heikkenee, kun rajoja ei valvota eikä tiedustelu toimi”
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Razmyar ja Vigelius kiivaina Espanjan kriisistä – ”SDP levittää laittomille siirtolaisille punaista mattoa”
Marokosta saapui vuorokaudessa yli 60 000 siirtolaista Espanjan Ceutaan. Perussuomalaiset vaativat Espanjan sulkemista Schengen‑alueen ulkopuolelle, kun taas SDP:n Nasima Razmyar ehdottaa lähtöalueiden olojen parantamista. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius tyrmää Razmyarin puheet epärealistisina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

Heinäluoma selittää koulushoppailun asuntopolitiikalla – tilastot kertovat toista
SDP:n Eveliina Heinäluoma selitti tällä viikolla koulushoppailun asuntopolitiikan syyksi ja nosti Myllypuron esimerkiksi onnistuneesta kehityksestä. Asuntomarkkinadata kertoo kuitenkin toista tarinaa.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













