

Veijo Baltzar poseeraa ex-pääministeri Paavo Lipposen (sdp.) kanssa. Kuva julkaistu 4.1.2019 Veijo Baltzarin fb-sivuilla.
SDP-Baltzar kertoi kulttitekniikoistaan avoimesti – virkamiehet lappasivat ihastuneina lisää rahaa
Törkeästä ihmiskaupasta epäiltynä pidätetty kulttuurineuvos Veijo Baltzar kertoi varsin avoimesti käyttämistään nuoriin kohdistuvista kulttitekniikoistaan jo vuosia sitten. Opetus- ja kulttuuriministeriössä selvitys Baltzarin menetelmistä kuitenkin haudattiin 2012, ja rahan lappaamista Baltzarin kultin pyörittämiseen päätettiin jatkaa. Taikasanana oli monikulttuurisuus. Baltzarin toiminnan ympärillä pyöri merkittävä määrä erityisesti pääministeripuolue SDP:n poliitikkoja ja virkamiehiä.
Kulttuurineuvos Veijo Baltzar pidätettiin viime viikon torstaina todennäköisin syin epäiltynä törkeästä ihmiskaupasta. Helsingin Sanomat julkaisi kolme päivää pidätyksen jälkeen laajan artikkelin, johon oltiin haastateltu useita Baltzarin epäiltyjen tekojen nuoria uhreja. Kyse on hänen toiminnastaan Integraatioteatteri Baltzarin ohjaajana. Teatteria kutsutaan myös Drom-teatterin nimellä.
Tapauksesta alkoi paljastua yhä oudompia piirteitä, kun kävi ilmi että Baltzarin toiminnan rahoittajana toimi Opetus- ja kulttuuriministeriö, ja että ministeriö oli saanut jo vuonna 2012 selvityksen Baltzarin opetuksessaan käyttämistä tekniikoista, joiden olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja. Selvitys kuitenkin haudattiin. Ministeriö jatkoi rahan lappaamista Baltzarin kulttitoiminnan pyörittämiseen.
Rahaa ovista ja ikkunoista
Suomen Uutiset selvitti, miten rahaa on palanut. Selvityksen perusteella ministeriö antoi Baltzarin Drom Ry:lle ainakin 196 000 euroa, minkä lisäksi rahaa on tullut ainakin Helsingin kaupungilta, Raha-automaattiyhdistykseltä, Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta sekä EU:lta. Loppusummaksi tuli 648 370 euroa. Tämän lisäksi ministeriö satsasi vielä 180 000 euroa Baltzarin pedagogiikan tutkimiseen. Ajatuksena oli tehdä Baltzarin opeista koulutusvientituote. Tämän lisäksi yhdistys sai rahaa mm. Pohjoismaiselta kulttuurirahastolta, Koneen säätiöltä sekä Svenska kulturfondilta. Iltalehti on julkaissut tukijoista kattavan listan.
Nämä rahavirrat saattavat osittain selittää myös Baltzarin hulppean lukaalin, johon poliisi rynnäköi panssariautoin pidätystä edeltävänä tiistaina. Taloa kaupattiin hiljattain yli miljoonalla eurolla.
Poliisin mukaan Baltzarin tapauksessa on muitakin rikosnimikkeitä tutkinnassa. Myös toinen henkilö, joka on Baltzarin tavoin toiminut SDP:ssä, pidätettiin samassa yhteydessä. Avustajan mukaan Baltzar kiistää syyllistyneensä tekoon.
Raportti Baltzarin toiminnasta on absurdia luettavaa
Vuonna 2012 valmistunut ja OKM:n rahoittama Humanistisen ammattikorkeakoulun eli HUMAK:in lähes 200-sivuinen loppuraportti Baltzarista on kylmäävää ja samalla myös kafkamaisen absurdia luettavaa siitä todellisuudesta, jossa Baltzar sai vapain käsin toimia.
Raportin otsikkona on “Kulttuurienvälisen kokemuspohjaisen pedagogiikan tutkimus- ja mallinnushanke”. Toisin kuin julkisuudessa on sanottu, raportti ei ole pelkästään kriittinen katsaus Baltzarin toimintaan, vaikka on siinä sitäkin. Se on myös banaalin toteava akateeminen kuvaus siitä, mitä kaikkea voidaan myydä “monikulttuurisuuden” nimikkeen alla vailla minkäänlaista järjellistä substanssia. Lukija odottaa, milloin kirjoittajat viimein paljastavat koko jutun vitsiksi tai satiiriksi, mutta se vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.
Esimerkkikappale raportista (s.150): “Filosofian tieteenalan varhaisimmissa tulkinnoissa eroottista rakkautta ei tarkastella vain seksuaalisena voimana vaan ihmisyydessä olevana energiana, joka vahvistaa itsensä toteuttamista. Kirjailija ja opettaja Bell Hooks allekirjoittaa eroksen opetustilanteessa toteamalla: ”Jos opettajat opettaessaan antautuvat intohimolle etsiä tietoa, joka sallii yhdistää teorian ja käytännön, ja intohimo nousee rakkaudesta inspiraatiota herättäviä ajatuksia kohtaan, opetustilanne muuttuu dynaamiseksi ja eläväksi. Hooksin ajatukset tulevat lähelle Baltzarin lausuntoja siitä, miten hänellä on tietynlainen rakkaussuhde jokaiseen opiskelijaan. Molemmat korostavat sitä, että tunteiden läsnäolo opetustilanteessa on sallittava ja neutraalia, pintapuolista pedagogiikkaa tulisi välttää (Hooks 2007, 289-290, emt.)”
Baltzar kuvaili avoimesti kulttimaista toimintaa – meni läpi monikulttuurisuutena
Kulttuurineuvos Baltzar ja kuvio hänen ympärillään kuulostaakin jo pelkän raportin perusteella lähinnä kuin joltain sketsiltä satiirikko Keijo Kaarisateen pimeimmistä painajaisista. Ministeriö kuitenkin jatkoi rahan upottamista Baltzarin syvyyksien ymmärtämiseen. Mitään akateemista ymmärrettävää ei kuitenkaan ollut.
Sana “monikulttuuri” tai “monikulttuurinen” toistuu raportissa 57 kertaa. Baltzar lyttää hengettömän suomalaisen “valtakulttuurin” ja suoltaa puppugeneraattorilla monumentaalista sanahelinää kulttuurienvälisestä kokemuspohjaisesta pedagogiikastaan sekä kaikesta muusta maan ja taivaan välillä.
Sana “auktoriteetti” vuorostaan toistuu raportissa 43 kertaa. Esimerkkejä:
– “Ohjaajan pitää olla henkinen johtaja ja ehdoton auktoriteetti.”
– “Vahva auktoriteetti on kaiken a ja o”
– “Baltzarille ohjaaja-opettajan auktoriteetti- ja jopa idolin asema on pedagogisesti tärkeä ajatus.”
– “… opetustilanteessa opettaja-ohjaajalle pitää jäädä ehdoton auktoriteetti niin, ettei hän jää altavastaajaksi oppijoihin nähden.”
– “Kulttuurienvälinen kokemuspohjainen pedagogiikka asettaa ohjaaja-opettajan merkittävään auktoriteettiasemaan ja häntä pidetään kyseisen pedagogiikan onnistuneena ilmentymänä.”
– “Kurssilaisilta odotettiin ehdotonta sitoutumista auktoriteettiin”
Ja niin edelleen. Raportissa Baltzarilta kysytään myös ajatuksia etiikasta: “Mikä on ohjausetiikka tässä pedagogiikassa, mitä on ne eettiset periaatteet?” Baltzar vastaa: ”Maaliin millä ehdolla hyvänsä, kaikki keinot pitää käyttää, kaikki keinot on luvallisia.”
Helsingin Sanomien haastattelemat asiantuntijat pitivät Baltzarin toimintaa kulttimaisena ja vaarallisena. Myös esimerkiksi Iltalehti ja Iltasanomat raportoivat kattavasti Baltzarin “pedagogiikasta”, jossa näkyy selkeitä manipuloinnin ja hyväksikäytön piirteitä.
Raportti päätyi puoluetoveri Lehikoisen pöydälle ja haudattiin
HUMAK:in raportti päätyi lopulta Baltzarin puoluetoverin, silloisen korkeakouluyksikön johtajan Anita Lehikoisen pöydälle. Lehikoinen hautasi raportin. Seuraavana vuonna silloinen SDP:n opetusministeri Jukka Gustafsson ylensi Lehikoisen kansliapäälliköksi. Lehikoinen on siis tällä hetkellä ministeriön ylin virkamies.
“Suomen opetusministeriön kansiapäällikkö Anita Lehikoinen on todennut Veijo Baltzarin kehittämän ohjaus- ja opetusmetodologian potentiaaliseksi suomalaiseksi koulutusvientituotteeksi”, kerrotaan Drom-yhdistyksen verkkosivuilla. “Baltzar-pedagogiikan jatkokehittäminen on todettu edelläkävijähankkeeksi, jolla on merkittävät mahdollisuudet uudistaa eurooppalaisia yhteiskuntia vastamaan nykyajan tuomiin haasteisiin.”
Kulttijohtajuudesta ei kuitenkaan tullut suomalaista vientituotetta ulkomaille. Joka tapauksessa ministeriö jatkoi rahan jakamista Baltzarille.
Läheiset suhteet useisiin poliitikkoihin ja virkamiehiin
Baltzar on vuosien varrella verkottunut läheisesti suomalaiseen vasemman laidan poliittiseen ja kulttuurieliittiin, joille hänen juttunsa ovat myyneet kuin häkä. Vuotta ennen HUMAK:in raporttia, 2011, SDP:n Tarja Halonen oli esimerkiksi myöntänyt presidenttinä Baltzarille harvinaisen kulttuurineuvoksen arvonimen. Baltzarilla oli jo tuolloin rikostuomioita alla. SDP:n pitkän linjan pääministeri Paavo Lipponen vuorostaan toimi Drom-yhdistyksen Kulttuurienvälisen Kokemuspohjaisen Kasvatuksen hankkeen suojelijana, ja nykyinen pääministeri Antti Rinne taas ylisti Baltzaria hänen hakiessaan eduskuntaan vuonna 2015 SDP:n riveistä.
Baltzarin tuttuihin kuuluu myös europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari, joka tosin hädin tuskin enää muistaa koko miestä, vaikka toimi Dromin strategisessa ohjausryhmässä yhdessä Lipposen, nykyisen ulkoministeri Pekka Haaviston ja kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanervan kanssa. Vihreiden riveistä Rinteen hallituksen ulkoministerinä toimiva Haavisto kertoi tuoreeltaan olevansa “järkyttynyt” Baltzariin kohdistuvista rikosepäilyistä. Helsingin Sanomien tietojen mukaan eräs Baltzarin nuorista uhreista oli kuitenkin kertonut Haavistolle jo edellisenä vuonna Baltzarin toimintatavoista. Haavisto ehti toimia Drom-yhdistyksen ohjausryhmässä vuoteen 2013 asti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Drom Jukka Gustafsson Veijo Baltzar Tarja Halonen Ilkka Kanerva Pekka Haavisto Monikulttuurisuus Liisa Jaakonsaari Antti Rinne Ihmiskauppa korruptio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sdp-pääministerit Lipponen ja Rinne hehkuttavat törkeästä ihmiskaupasta epäiltyä puoluetoveriaan Veijo Baltzaria vaalivideolla: ”Suuri suomalainen kulttuuripersoona, yhteiskunnallinen vaikuttaja”

SDP-valtuutetulta rankkoja väkivaltamaalailuja kansanedustaja Jani Mäkelää kohtaan

Ihmiskaupasta ja seksuaalirikoksista syytetyn kulttuurineuvos Veijo Baltzarin juttu venyy – syyttäjä ennakoi, että käsittely päättyy vasta kesällä

Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kulttuurineuvos Veijo Baltzarin kaikki syytteet – syyttäjä: Aikamoinen yllätys – ”Mitä todennäköisimmin tuomiosta valitetaan”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”
Kovan linjan iranilainen islamistijohtaja Abdolmajid Kharaghaani on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa varainkeruukampanjasta Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun tappamiseksi. Myös Kansainvälisen atomienergiajärjestön IAEA:n pääjohtaja Rafael Grossin pää on pölkyllä - hänelle vaaditaan teloitusta Iranin valtionmediassa.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää