

LEHTIKUVA
SDP:n Tuppurainen esitti pakolaiskiintiön kymmenkertaistamista – pelkästään yhden vuoden tulijoista kertyisi 10 miljardin euron lasku!
SDP:n maahanmuuttopoliittiset linjaukset maksaisivat yhden vuoden tulijoiden osalta Suomen julkiselle taloudelle miljardeja enemmän kuin HX-hävittäjähanke.
Kansanedustaja Tytti Tuppurainen (sd.) esitti 2016 Suomen Kuvalehden haastattelussa, että Suomen kiintiöpakolaisten vuosittainen määrä nostettaisiin kymmeneen tuhanteen.
– Siinä on todella paljon nostamisen varaa. Tarvitaan laillisia maahantuloväyliä. Laillisia maahantuloväyliä on muun muassa kiintiöpakolaisten otto, Tuppurainen sanoi.
Tuolloin Suomen pakolaiskiintiö oli 1 050 henkilöä vuodessa, eli Tuppuraisen esitys olisi tarkoittanut suunnilleen kiintiön kymmenkertaistamista.
Veronmaksaja ei ilahdu Tuppuraisen linjauksista
Mitä Tuppuraisen vaatimus toteutuessaan tarkoittaisi suomalaisen veronmaksajan kannalta? Kysymys on oleellinen, koska maahanmuuton kustannukset maksetaan verovaroista.
Suomen Perustan tänään julkaisema, maahanmuuttajien elinkaarivaikutuksia julkiseen talouteen tarkasteleva laaja tutkimus osoittaa, että Somaliasta tai Irakista Suomeen muuttavan 20-24-vuotiaan henkilön kustannukset veronmaksajalle ovat henkilön koko elinkaaren aikana keskimäärin jopa miljoona euroa, alkaen siitä hetkestä, kun henkilö muuttaa Suomeen. Jos laskelmaan huomioidaan henkilön lapset, kustannukset kohoavat vieläkin enemmän.
Tuppuraisen esittämä, kiintiöpakolaisten määrän nostamisen hinta suomalaiselle veronmaksajalle olisi siten noin kymmenen miljardia euroa/vuoden tulijat. Vertailun vuoksi todettakoon, että HX-hävittäjähankkeen hinnaksi arvioidaan 7-10 miljardia euroa. Tuolla summalla Suomi saisi noin 64 uutta hävittäjää käytöstä poistuvan Hornet-kaluston tilalle. Tuppuraisen ja demarien linja siis tuskin ilahduttaisi veronmaksajia.
SDP korottaisi veroja kulujen kattamiseksi
Tuppurainen edustaa näkemyksineen SDP:n maahanmuuttomyönteistä ja veronmaksajille kalliiksi käyvää valtavirtaa.
Suomen Uutiset sai viime kesänä haltuunsa SDP:n maahanmuuttotyöryhmän salaisen muistion, jossa esitetään radikaaleja muutoksia Suomen maahanmuuttopolitiikkaan. Muistio on laadittu tukemaan demareiden tämän kevään eduskuntavaalikampanjaa.
Muistiossa linjataan esimerkiksi, että SDP:n tavoitteena on pakolaiskiintiön nostaminen. Samalla humanitaarisen maahanmuuton järjestelmää tulee tehostaa ja saattaa perustuslain arvojen mukaiseksi.
SDP ei esitä minkäänlaisia arviota uudistuksien hinnasta. Selvää kuitenkin on, että jos demarit nousevat hallitukseen, seurauksena on rajuja veronkorotuksia, jotta maahanmuuttajien kulut voidaan kattaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- salainen muistio kiintiöpakolaiset haittamaahanmuutto Pakolaiskiintiö Tytti Tuppurainen Maahanmuuton kustannukset Suomen Perusta SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kerrataanpa vielä: Demareiden salainen maahanmuuttomuistio on karua luettavaa – SDP antaisi jopa rikollisten jäädä Suomeen

Perussuomalaiset: SDP:n ehdotus uusien polttomoottoriautojen kieltämisestä järjetön ja vaarallinen Suomelle ja suomalaisille

Hesarin mukaan Suomi tarvitsee jopa 1,4 miljoonaa maahanmuuttajaa eläkkeiden turvaamiseksi – Halla-aho: ”Julkisen talouden rahoituspohja ei kohene vaan pahenee”

Sdp hamuaa Suomeen halpatyövoimaa polkemaan duunarien palkkoja – nämä kaikki demariedustajat allekirjoittivat lakialoitteen työvoiman saatavuusharkinnan poistamisesta

Antti Rinne ei vieläkään tiedä, montako miljardia sdp:n vaalilupausten toteuttaminen maksaisi – haluaa verottaa asumista, liikkumista ja ruokaa

Antti Rinteeltä käsittämätön möläytys Ylen vaalitentissä: Laittaisi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet nuoret miehet kielikoulutukseen ja töihin

Osmo Soininvaaran kritiikki Suomen Perustan tutkimukseen ampuu pahasti ohi – Eurovaaliehdokas Grönroos: ”Vihreidenkin olisi syytä tutustua tutkimustietoon ajatuksella”

Immonen: Italian tiukka maahanmuuttopolitiikka toimii – elintasopakolaisten tulo loppunut

Halla-aho: Kehitysavun nostaminen 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta tarkoittaisi joka vuosi 600 miljoonan euron lisäkuluja valtiolle – mistä rahat otetaan?
Viikon suosituimmat

Junnila: On tullut aika katsoa peiliin, Sofia Virta
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta antoi Ylen politiikkaradiossa malliesimerkin huonosta käyttäytymisestä, joka on omiaan lisäämään vastakkainasettelua yhteiskunnassa. Kansanedustaja Vilhelm Junnila toteaakin Sofia Virran arvostelukyvyn olevan hukassa. - Puolueen puheenjohtajalta ei ole suomalaisessa poliittisessa keskustelussa tavattu odottaa näin moukkamaista käytöstä ja itsehillinnän puutetta, Junnila kirjoittaa.

Antikainen: Säästä meidät moraalisaarnaltasi, Sofia Virta
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran ulostulot ovat sen verran sakeaa settiä, että perussuomalaisten Sanna Antikainen kehottaa Virtaa lopettamaan muiden moralisoinnin ja katsomaan peiliin.

Demarien Razmyar väisteli kysymystä: Miksi Marin ei tunnustanut Palestiinaa?
Palestiinan tunnustaminen on tämän hetken liki ykkösasia parlamentaariselle oppositiolle, joten sopii hyvin ihmetellä, miksi asiaa ei hoidettu viime hallituskaudella SDP:n ollessa pääministeripuolue.

Iltalehti vihjailee Suomen eturivin USA-tutkijan muka valehtelevan – nimettömät lähteet haukkuvat
Iltalehden artikkeli USA-tutkija, dosentti Markku Ruotsilasta pyrkii näennäisesti avaamaan Ruotsilan näkemyksiä, mutta kokonaisuus kallistuu liki maalittamiseen. Maksumuurin takana olevaa tekstiä markkinoidaan lukijoille oudoilla vihjauksilla Ruotsilan väitetystä valehtelusta.

Teemu Keskisarja sananvapaudesta: ”Se, että jos joku pahoittaa mielensä, ei ole peruste tukkia toisen turpaa”
Moni taho on yrittänyt rajoittaa kansanedustaja Teemu Keskisarjan tosipuheita maahanmuuton tuomista ongelmista. Keskisarja ei vaikene vaan käyttää sananvapauttaan. Hänestä sananvapauden osalta Suomessa eletään viheliäistä aikaa. Median omistus on keskittynyt ja Yle on propagandakoneisto, joka tarjoaa vain tsoukki-herännäisyyden ilmentymiä.

Keskisarja ja Salminen: Työperäisen maahanmuuton hillitön hinta – ”Suomi on konkurssissa”
Suomeen on kymmenessä vuodessa muuttanut 300 000 ihmistä muualta maailmasta ja sama tahti jatkuu. Nyt vieraskielisiä on 600 000. Tällaista maahanmuuttoa ei ole nähty koskaan maamme historiassa, ja sillä on seurauksensa yli sukupolvien. Suomen tulevaisuus onkin matematiikkaa.

Cancel-kulttuurin nousu ja tuho
Cancel-kulttuuri nousi viime vuosikymmenen lopulla pelottavaksi sosiaalisen median ilmiöksi. Alkuperäisen ajatuksen mukaan epäeettisesti toimineita valta-asemassa olevia ihmisiä pitäisi saattaa edesvastuuseen. Pian tähtäimeen saattoi joutua kuka tahansa ”väärinajattelija”. Ilmiö suosi erityisesti vasemmistoa, jolle cancel-kulttuuri oli hetkellisesti lähes voittamaton keino mielipideilmaston kontrollointiin. Tätä nykyä organisaatiot osaavat nähdä paremmin tarkoitushakuisten kampanjoiden läpi eivätkä ihmiset pelkää vasemmistoaktivisteja vanhaan tapaan. X:stä joukkopaon pienemmälle Bluesky-alustalle tehnyt vasemmisto jatkaa tätä nykyä uhittelua lähinnä toisilleen. Radikalisoitunut ja vihainen kaikukammio on murentanut mielikuvia vasemmistosta suvaitsevaisena ja inhimillisenä suuntauksena.

Kun Suomen Akatemia syytää miljoonia huuhaatutkimukseen, jää vastine verorahoille usein heikoksi
Helsinkiläinen PS-varavaltuutettu Mika Merano ruotii kirjoittamassaan, tänään julkaistussa tiedepamfletissa Suomen Akatemian jakamaa tutkimusrahoitusta, josta on viime vuosina irronnut huomattavia summia tieteellisesti kyseenalaisille tai jopa täysin marginaalisille kohteille. Tuore julkaisu osoittaa samalla, että suomalaisen tiedepolitiikan haasteena on tieteen ja politiikan osittainen sekoittuminen, mikä uhkaa jo tieteen uskottavuutta ja sen kykyä tuottaa luotettavaa tietoa kaikkien hyväksi.

Antikainen: Koneen Säätiö rahoittaa Hamasia tukevaa aktivismia
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi jyrkästi Koneen Säätiön päätöstä tukea Sumud – Suomen Palestiina-verkosto ry:tä. Vuonna 2024 Säätiö myönsi 144 290 euroa hankkeelle nimeltä "Dekoloniaalinen kulttuuriohjelma – Palestiinalaisia ulostuloja". Sumudin vuoden 2026 toimintasuunnitelma kertoo, että järjestö aikoo hakea säätiöltä tukea jatkossakin.

Simo Grönroosin kolumni: Äänestäjien maahantuontia
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää