

Kehitysyhteistyöhön pitäisi yhdistää myös Suomen omat intressit. Suomi voisi auttaa esimerkiksi Somaliaa vaikka julkisen sektorin ja infrastruktuurin rakentamisessa. Kuva Mokadishun Lido Beachilta. / LEHTIKUVA
Halla-aho: Kehitysavun nostaminen 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta tarkoittaisi joka vuosi 600 miljoonan euron lisäkuluja valtiolle – mistä rahat otetaan?
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho sanoi tiistaina Paasikivi-Seura ry:n kokouksessa, että perussuomalaiset suhtautuu lähtökohtaisesti myönteisesti kehitysyhteistyöhön, kunhan se palvelee myös Suomen intressejä. – Kehitysyhteistyössä ei usein edes esitetä kysymystä, mistä se raha otetaan. Olisi siksi rehellisempää ja reilumpaa puhua euromääristä, joita liikutellaan.
Puheenjohtaja Jussi Halla-aholta kysyttiin Paasikivi-Seuran kokouksessa perussuomalaisten suhtautumisesta kehitysyhteistyöhön. Antti Rinteen hallituksen tavoitteena on nostaa kehitysapurahoja jopa 0,7 prosenttiin Suomen bruttokansantuotteesta, joka lisäisi veronmaksajien taakkaa.
Ihmisillä hatara käsitys todellisista summista
Halla-aho sanoi, että hän puhuisi tässä tapauksessa mieluummin euroista.
– Monilla ihmisillä on asiasta hatara käsitys, sillä moni ajattelee että kehitysapurahojen tavoitemäärä viittaa siihen määrään rahaa, joka meillä on kassassa, joten 0,7 prosenttia kuulostaa vähäiseltä summalta omaisuudelta antaa hyviin tarkoituksiin.
– Kehitysyhteistyön määrärahojen nostaminen 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta tarkoittaisi joka vuosi 600 miljoonan euron lisäystä valtion kuluihin. Tätä summaa pidettäisiin aika suurena, jos puhuttaisiin melkein mistä tahansa muusta, kuten vanhusten hoivapalveluista tai tieverkon ylläpidosta. Kehitysyhteistyössä ei usein edes esitetä kysymystä, mistä se raha otetaan. Olisi siksi rehellisempää ja reilumpaa puhua euromääristä, joita tässä liikutellaan.
Kummivaltiopolitiikka palvelisi paremmin
Halla-aho totesi, että Suomen kannattaisi pyrkiä kahdenvälisiin kehitysyhteistyösuhteisiin.
– Kyse olisi eräänlaisesta kummivaltiopolitiikasta, jossa pyrittäisiin edistämään paikallista taloudellista toimeliaisuutta, ja sitten investoinnit sidottaisiin siihen, että kyseinen maa ottaa kielteisen oleskelulupapäätöksen saaneet kansalaisensa suuremmitta mukinoitta takaisin.
Halla-ahon mukaan Somalia olisi erinomainen yhteistyökumppani.
– Suomella olisi Somalialle paljon annettavaa. Ei pelkästään rahallisesti vaan myös esimerkiksi julkisen sektorin ja infrastruktuurin rakentamisessa, hyvän hallinnon viemisessä ja niin edelleen. Mielestäni on silti perusteltua että kehitysyhteistyöhön yhdistettäisiin myös Suomen omat intressit. Meillä on Suomessa suuri somalien diaspora, jonka kotoutuminen on ollut onnetonta, kuten tiedämme.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kummivaltio valtion menot veronmaksajat Tieverkko Suomi vanhustenhoito Somalia perussuomalaiset Jussi Halla-aho kehitysapu budjetti
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: Meillä on moraalinen velvollisuus suomalaisia kohtaan – ”Voitte jatkossakin kutsua sitä vääristyneeksi ihmiskuvaksi”

Rantanen: Duunarin pussista on hyvä ottaa tuloveroa, bensaveroa, terveysveroa ja tietulleja – ”Afrikka on hallitusohjelman ainoa voittaja”

Tynkkynen: Rinne otti kehitysapupolitiikan painopisteeksi kokonaisen mantereen – “Voi kun tämä olisi vitsi”

SDP:n Tuppurainen esitti pakolaiskiintiön kymmenkertaistamista – pelkästään yhden vuoden tulijoista kertyisi 10 miljardin euron lasku!

Tutkimus: Suomeen muuttava somali tai irakilainen käy kalliiksi veronmaksajalle – jopa miljoona euroa per maahanmuuttaja

Jussi Halla-aho ihmettelee, miksi demokraattisten vaalien tuloksia useissa Euroopan maissa pidetään ongelmana: ”Ikään kuin demokratia uhkaisi demokratiaa”
Viikon suosituimmat

Järjestörahoitus on rikki: Somalijärjestön toiminnanjohtaja maksatti veronmaksajilla jopa peruuttamattoman hammaslääkärikäyntinsä
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin uudet avustuskriteerit herättivät poliittisen myrskyn. Verorahahanojen sulkeminen uhkaa saavutettuja etuja sekä kyseenalaista hyväveliverkostoa.

Juutalaisseurakuntien johtaja teki rikosilmoituksen Helsinki Pridestä: ”Muodostaa Suomen lain näkökulmasta vakavan syrjintäriskin”
Suomen juutalaisten seurakuntien keskusneuvoston puheenjohtaja Yaron Nadbonik epäilee Helsinki Prideen liittyvän tapahtuman osallistumislinjauksen olevan syrjivä ja lainvastainen. Hän on tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

Pride-hype hiipuu – öykkäröivä politisoituminen ja woke-konkurssi karkottavat kannattajia
Männävuosien kiihkeä pridetys on hiipumaan päin. Yhä useammat organisaatiot ovat laittaneet sordiinon päälle skandaaleissa rypevän ja politisoituneen Priden suhteen.

Rostila: Stubb sortui taas pride-politikointiin
Kansanedustaja Onni Rostilan mielestä presidentti teki virheen vaihtaessaan Suomen lipun pride-lippuun.

Ulkomaalaisten rikollisten poistamista tehostetaan Helsingissä – poliisi lisää käännytyksiä ja maasta poistamisia satamissa
Helsingin poliisi on tehostanut rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten maasta poistamisia ja lisännyt käännytyksiä satamissa. Toimet kohdistuvat erityisesti henkilöihin, joiden epäillään liittyvän rikolliseen toimintaan tai vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta.

Pride-marssilla maalitettiin lääkäreitä ja tutkijoita – ”Tavoitteena on pelotella”
Helsinki Pride markkinoi toimintaansa yhdenvertaisuuden ja turvallisuuden edistämisellä, mutta todellisuus on toisenlaista. Viikonloppuna Helsingissä Pride-marssilla nähtiin useita plakaatteja, joissa yksittäisiä lääkäreitä ja tutkijoita maalitettiin aggressiivisesti. Nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala on yksi maalituksen kohteeksi joutuneista. Hän paheksuu Pride Helsinkiä ja SETA ry:tä siitä, että ne sallivat henkilöön kohdistuvan hyökkäyksen ja painostuksen tapahtumassaan.

Islamilainen rukouskutsu hiljenee Tanskassa – vasemmistokin sai jo tarpeekseen minareettijoikusta
Tanskan maahanmuuttoministeri Morten Bødskov on ilmoittanut suunnitelmista kieltää islamilainen rukouskutsu. Ministerin mukaan osa Tanskasta on alkanut muistuttaa Islamabadin esikaupunkia.

Purra varoittaa SDP:n strategiasta: Islamisteja Suomeen vaalimenestyksen takia
Valtiovarainministeri Riikka Purra varoittaa islamismin kasvavasta uhasta suomalaiselle yhteiskunnalle. Ruotsin hallituksen jo aloittaman selvityksen kanssa samanaikaisesti Purra moittiikin eräitä pohjoismaisia puolueita, jotka tietoisesti suosivat islamistisia ryhmiä äänestäjäkannan kasvattamiseksi. Suomessa SDP:n vaalimainosten kieli on nykyään yhä useammin arabia, Purra muistuttaa.

Seksikeinu Helsinki Priden puistojuhlassa – Antikainen: ”Onko liikaa pyydetty, että lapset säästetään julkisilta seksuaalisilta esityksiltä?”
Kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii Helsinki Priden järjestäjiä kantamaan vastuunsa sen jälkeen, kun puolialastomat aikuiset esiintyivät seksikeinussa Priden puistojuhlassa keskellä päivää ja Helsinkiä lasten läsnä ollessa. Antikainen myös ihmettelee poliisin tapausta vähätteleviä kommentteja.

Vasemmiston pelikirja: kouluta aktivistit, rakenna konflikti, lietso eripuraa, soluttaudu, painosta instituutioita, ”sulata” yhteiskunta
Chicagolainen kansalaisaktivisti Saul Alinsky kirjoitti 1970-luvun kynnyksellä modernin vasemmistoaktivismin käsikirjan Rules for Radicals, jonka perintö elää yhä modernien aktivistien asenteissa ja menetelmissä. Alinsky ei haaveillut paremmasta maailmasta, vaan hän keskittyi nokkeliin keinoihin tavoitella valtaa. Moraalilla, totuudella tai periaatteilla ei ole tuolloin itseisarvoa – ne ovat korkeintaan pelkkiä välineitä. Kirja opettaa mm. sen, miten vastustajaa horjutetaan, miten instituutioiden heikkoudet käännetään omaksi eduksi, ja miten oma valta rakennetaan myös järjestelmän sisältä käsin. Konfliktien lietsominen, julkiset painostuskampanja, herjaaminen ja soluttautuminen ovat osa tätä kuuluisaa työkalupakkia. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää yhteiskunnallisen vaikuttamisen taktiikoita, tulisi tutustua tähän poliittisten pelikirjojen klassikkoon.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












